Edellisenä viikonloppuna tein työmatkan maaseudelle, avustettavani ihanalle kesäpaikalle Siuntiossa. Avustettavani ja minun lisäksi matkalle lähti avustettavani poika, (jota aion kutsua nyt Ilmariksi) ja tämän pieni, uusi koiran pentu, joka muutti perheeseen kesällä, pari-kolme kuukautta entisen, todella vanhan koiran lopettamisen jälkeen. Kahdestaan emme olisi avustettavani kanssa pärjänneetkään. Paikalla oli kuitenkin kaikenlaista tehtävää (mm.puiden hakkuu tarvittaessa), ja miesvoimalle käyttöä. Sitäpaitsi avustettavani siirtely oli siellä vaikeampaa, ja joskus tarvitsin siinäkin apua. Vanha rouva (toinen avustettavani), ei jaksanut matkalle lähteä, eikä hän enää viime kesänäkään ollut mukanamme.
PE 19.7.
Tavalliseen tapaan matkajärjestelyt oli aloitettu jo hyvissä ajoin, sillä kaikki ruoat ja juomat tuli hankkia valmiiksi mukaan. Paikan päällä kun ei ollut kauppoja lähettyvillä, eikä meillä ollut autoa mukana. Matkustimme perille (isolla) matkapalvelutaksilla, joka on invalideille suunnattu palvelu, joten se on tavallista taksia halvempi. Siihen ainakin tavaramme sopii hyvin. Tavalliseen henkilöautoon emme edes mahtuisi kamoinemme. Matka taittuu vajaassa tunnissa, ja olimme perillä siinä puoliseitsemän aikoihin. Koko päivän valmistelujen jälkeen, oli viimein mukavaa päästä nauttimaan raikkaasta, kauniista kesäilmasta, vaikka se aika viileä olikin. Oli sielläkin päässä silti vielä tekemistä, ennenkuin pääsi kunnolla asettumaan taloksi. Oli nimittäin tarkastettava sähköt, (mahdolliset sulakevaihdot yms.), joka oli Ilmarin hommia. Minun tehtäväkseni taas oli jäänyt keittiön siistiminen, ja ostosten purkaminen. Keittiön siistiminen käytännössä tarkoitti hiiren papanoiden putsaamista, joita oli tänä kesänä ennätyspaljon. Keittiön pöydät olivat täynnä niitä, enkä minä ainakaan halunnut laittaa ruokiamme niiden sekaan, joten tuttuun tapaan siivosin ne ensitöikseni pois alta savet super cleanin avulla. Seuraavaksi nälän yltyessä, laitoin taloyhtiön palveluemännältä tilatun grillibroilerin uuniin, ja sen lämpenemistä odotellessa tein meille fetasalaatin lisukkeeksi. Söimme yhdessä romanttisessa tuvassa, johon ihastuin heti sen ensi kertaa nähdessäni, tehdessämme päiväreissun paikalle. Jo silloin halusin päästä viettämään pidemmän aikaa talossa, ja pian siihen tarjoutuikin tilaisuus. Nyt olin viettänyt jo todella monia kesäisiä viikonloppuja tuossa viehättävässä talossa. Ruokailun jälkeen sytytin avustettavani huoneen takan, jotta hänellä olisi yöllä lämmin nukkua. Myös alakerran pari patteria kytkettiin päälle. Vähän myöhemmin kytkin oman, idyllisen yläkerran huoneeni patterinkin päälle. Perjantai-ilta taittui pian yöksi. Minä tyypillisenä yökyöpelinä valvoin, ja juttelin avustettavani kanssa, joka hänkin jaksoi valvoa yllättävän pitkään. Yhden aikoihin menin sitten yläkerran huoneeseeni, ja luin hetken kirjaa: ”Perheonni”, jonka jälkeen aloin nukkumaan.
LA 20.7.
Lauantai-aamuna heräsin ensimmäisen kerran aikaisin, ja ulkona käydessäni, päätin käydä katsomassa olisiko liiterissä puita, sillä ne olivat sisältä melkein loppuneet. Myöskin saunan lämmitykseen ajattelin tarvitsevani puita, koska arvelin, että sielläkin olivat puut vähissä. Pienoisen etsinnän jälkeen, liiteristä löytyi kuin löytyikin eräästä nurkasta juuri sopivia puita melko paljon, joita toin toisessa nurkassa olleilla kärryillä sisälle. Olin tyytyväinen saatuani urakan suoritettua. Nyt olisi saunapuutkin (ainakin suurimmaksi osaksi) illaksi valmiina. Puiden kannon jälkeen menin hetkeksi takaisin nukkumaan, ja kun taas nousin keitin ensitöikseni kahvit. Jätin keittimen päälle, koska tiesin avustettavanikin haluavan heti ensimmäisenä herättyään aamukahvit. Nautin täydellisen hiljaisesta ja rauhallisesta aamukahvihetkestä. Niitä oli nykyisin elämässäni aivan liian harvoin. Melkein aina join kahvini jonkinasteisen kiireen ja hälyn keskellä, yleensä töissä. Viikonloppuisin en edes yleensä juonut kahvia. Nämä työmatkat olivat poikkeus, mutta miten päivän ensimmäinen kahvi maistuikin aina niin hyvälle?
Päivä kulki eteenpäin -niinkuin kaikki päivät nykyisin- nopeasti. Toimitin päivän tavalliset askareet: lääkkeet, kahvin, aamupalan, takan lämmityksen ja ruoan. Päivälliseksi oli säilykelihaa, jota löytyi keittiön hyllyltä. Hyllylle oli kerääntynyt useita säilykepurkkeja, ja ajattelin, että niitä kannattaa alkaa syödä vanhemmasta päästä, ennenkuin ne menevät pilalle. Ruokailun jälkeen menin sitten saunaa lämmittämään, eikä siellä tosiaan ollut juuri puita jäljellä. Onneksi minulla oli niitä mukanani. Sauna oli pienen matkan päässä, sellaisen matkan, että olin kerran pimeässä meinannut eksyä polulle, joka oli aikalailla kasvillisuuden peittämä. Saunalle näkyvä järvi oli hämännyt minua valollaan, ja olin luullut että ilta olisi ollut valoisampi kuin se todellisuudessa oli. Edes lyhty ei valaissut tietäni pimeänä elokuun iltana tarpeeksi. Saunalla oli myös oma liiteri, josta kävin hakemassa muutaman puun lisää, mutta saunaliiterinkin puut alkoivat olla vähissä. Täksi kerraksi ne kuitenkin riittivät hyvin. Näkymä saunalta oli todella kaunis, ja jopa löylyhuoneessa oli ikkuna, ilmeisesti ranskalaiseen tapaan, sillä sauna oli kuulema ranskalaistyylinen. Saunojia oli vain niin vähän nykyisin (lähinnä me), että rantavesi oli todella kaislikoitunut, joten saunavettä oli vaikea saada. Saunominen oli silti todella rentouttavaa, kun vihdoin pääsin siihen asti. Se vei kyllä jonkin verran aikaa, sillä en tahtonut saada uunia kunnolla syttymään. Välillä kävin odottelemassa saunan kuumenemista talolla, ja tarjoilin samalla iltalääkkeet iltapalan kanssa avustettavalleni. Otin myös saunaoluen, ja -makkarankin mukaan. Makkarasta tuli todella hyvää! Siinä oli täytteenä fetaa ja mustapippuria. Vietin pitkän aikaa saunassa omasta rauhastani nauttien (harvinaisia hetkiä). Lopuksi peseydyin raikkaan tuoksuisella shampoo-saippuayhdistelmällä, jonka olin viimeksi unohtanut saunaan, ja nyt löysin sen sieltä. Saunan jälkeen väsähdin pian. Puhuttuani pitkän, mukavan puhelun rakkaan avomieheni kanssa, olin nukahtaa sängylleni istualleni, joten asetuin nukkumaan, kunnes avustettavani poika tuli ilmoittamaan äitinsä olevan menossa jonnekin, joten menin katsomaan. Hän oli ollut menossa portatiiville (kannettava pyttyistuin), joten autoin häntä siinä, ja sen jälkeen jäin juttelemaan hänen kanssaan joksikin aikaa syntyjä syviä. Hän jaksoi taas valvoa ihmeen hyvin, ja oli mielissään juttutuokiostamme, jollaisia tosiaan oli valitettavan harvoin, kuten hän sanoikin. Ei niihin normaalisti jäänyt juuri aikaa, vaikka yritin kyllä järjestää sillekin aina hieman aikaa. Kahden maissa olin kuitenkin jo niin väsynyt, että minun oli pakko mennä lopultakin kunnolla nukkumaan.
SU 21.7.
Sunnuntai-aamuna heräsin kosteisiin hellyydenosoituksiin, kun koira oli tullut oven raosta nuolemaan naamaani, ja koiran perässä tuli tietenkin isäntäkin tervehtimään. Minä kun olisin niin halunnut nukkua. En ollut ollenkaan juttutuulella niin aikaisin aamusta. Toivoisin kyllä, että oveen edes koputettaisiin, kun huoneeseeni tullaan. Omassa huoneessani kaipaisin yksityisyyttä. Jokatapauksessa en saanut enää unta, joten jouduin nousemaan. Olin kylläkin nousemisen jälkeen hetken koiran kanssa touhuttuani niin tokkurassa, että kun asetuin lukemaan vanhaa Apu-lehteä tuvan sängylle, nukahdin heti saatuani luettua mielenkiintoisen jutun Arja Korisevasta, ja laskettuani lehden viereeni. Seuraavaksi heräsin vasta puoliyhden aikoihin, ja säikähdin. Olihan kotiinlähtöpäivä, joten paikat oli saatava kuntoon, ja tavarat pakattava. Olin yhä tokkurassa, ja ensimmäisenä oli jälleen saatava kahvia, ennenkuin minusta olisi mihinkään. Kahvin juonnin jälkeen tuntui joka kerta, että voisi melkein juosta vaikka maratonin. On se vaan ihme juoma. Antaa virtaa kummasti, ainakin vähäksi aikaa. Juuri kun olin saanut kahvin keitettyä, ja aamupalaleipäni tehtyä, avustettavani heräsi, ja kysyi heti ensimmäisenä: ”Onks siel kahvia?”
Aamupalan, ja aamutoimien jälkeen laitoin töpinäksi, ja rupesin nopeasti järjestelemään paikkoja. Hoidin ensin tiskit, ja keittiön pöydän tyhjennyksen (ylijääneistä kuivaruoista ja juomista). Sen jälkeen petasin avustettavani sängyn, keräsin mukaan tulevat tavarat kasaan, ja laitoin kaiken muunkin paikalleen, kuten tuvan matot, jotka oli nostettu ylös koiran puruvimman takia, ja myös avustettavaani oli ollut helpompi työntää pyörätuolissa, kun matot olivat poissa. Sitten keräsin kylmälaukut, syömättä jääneine ruoan tähteineen kuistilta mukaani, ja irrotin patterit seinästä. Viiden maissa tilasin taksin puoliseitsemäksi. Lopuksi tyhjensin portatiivin, ja kannoin Ilmarin kanssa kaikki laukut valmiiksi kuistille. Hän vei onneksi kaikki roskat parin kilometrin päässä sijaitsevaan roskikseen, ja hän huolehti myös sähkötolpan sammutuksesta, ja pääkytkimen katkaisusta. Pakkaamiseen oman haasteensa toi koiran innokas leikkivimma. Se oli niin pieni vielä, ja piti kaikkea hauskana leikkinä, joten pakkaamisenkin se otti leikkinä. Se tuli hyppimään laukkujen luokse, ja olisi varmaan levittänyt kaiken hujan hajan, jos en olisi estänyt, vaikka sekin oli vaikeaa, mutta sitten keksin nostaa laukun tuvan penkille. Sinne koira ei päässytkään.
Odotellessamme taksia kuistilla, mukavassa säässä, syöden kilpaa pähkinäsuklaalevyä, näimme pihalla tosi ison ja komean perhosen toukan. Ilmari sanoi sen olevan perhosen toukka. En olisi muuten sitä tiennyt. En arvannut, että niitä on noin isojakin. Luulin niiden olevan paljon pienempiä.
Taksi tuli ajallaan, ja matka taittui todella nopeasti. Olimme takaisin kaupungissa jo kolmessa vartissa. Autoin vielä tavaroiden kannossa, ja purkamisessa, ja sen jälkeen lähdin loman viettoon. Tämä oli hieno alku kolmen viikon mittaiselle lomalleni. Viikon pidin jo Lahden matkan aikaan, siksi nyt pidin vain kolme viikkoa vapaata. Kun suljin oven takanani, tuntui vapauttavalta tietää, että nyt oli vaihteeksi aikaa itsellekin. Yleensä huolehdin vain muista ihmisistä. Työni lisäksi huolehdin myös omista vanhoista vanhemmistani, avomieheni mummista, ja joskus jopa sairastelevasta avomiehestänikin. Nyt oli aika hoitaa itseäni. Olinkin jo jonkin aikaa tuntenut tarvetta siihen, ja odottanut lomaani. Vihdoinkin se koitti! Aioin nauttia lomasta, ja tehdä kaikenlaista mukavaa! Sitten taas palaisin kolmen viikon päästä -toivottavasti- pirteänä töihin.
Tässä 3kk:n ikäinen keeshondin pentu.
Paljon avustettavani pojan koiran näköinen, joka on samanikäinen.
Tämän edeltäjä muistutti myös kuvan koiraa, mutta sukulaisiahan he nykyisen kanssa ovatkin.
Suunnilleen tällaisen sisiliskon poikasen näin Siuntiossa. Tosi söpö!
Tässä Siuntion talon kauniita tauluja.
Ps. Artikkelikuva on muuten näkymä talon ikkunasta. Aika kaunista, ja eksoottista, vai mitä?
Voinko auttaa sinua?=Kas ma saan sinut aitata?
Tanssitytön blogi 