RUNOJA 2

Kotimatka kaupalta takaisin. Askel kevyt korkkarisandaaleissa kulkea.

Ostarintie, vieno lämmin tuulen vire, kesän tuoksu kukkivista pensaista tulvahtaa.

Aion tallentaa ne muistini lokeroon. Aion muistaa ne silloin, kun on talvi ja kylmä.

Aion kaivaa ne esille, kun maa on lumen peitossa, ja tuuli viimainen tuiskuaa.

Kun askel on raskas, ja kauppareissukin vaivalloinen.

Kun päällä on kaikki mahdolliset suojavarusteet, ja on kuin haarniskaa kantaisi.

Aion aina kesän muistoa vaalia.

Taas nousee uusi aamu, ja alkaa arjen työt. Samat kiireet kuin eilenkin, odottaa mua hoitaakseen.

Taas keitän teen, ja töihin meen. Taas kaupassa käyn, ruoat suunnittelen. Taas ruoan teen, ja tiskailen. Illalla vielä hetken koneella vietän.

Kun jo laskee ilta mailleen, uneen vaivutan itseni. Kun valkenee uusi aamu, aloitan kaiken alusta.

Näin kuljetaan eteenpäin päivät, viikot, kuukaudet. Ja alkuun palataan aina uudestaan, koska aika niin armoton hetkeksikään pysähdy ei.

Ennenkuin huomaat on vuosi tehnyt kierroksensa. Ennenkuin huomaat, on nuoruus mennyt menojaan.

Taas nousee aamu, ja laskee ilta.

Lapsuuden joulut muistan kuin eilisen. Muistan kun kuusi haettiin, ja se yhdessä koristeltiin. Miten se sai tuntumaan joululta.

Muistan lämmön tunteen kuusta katsellessani, ja sen tuoksun levitessä asuntoon. Se oli jotain aivan erityistä.

Muistan myös äidin yöllä paistaman kinkun tuoksun, ja kuinka autoin häntä koristelussa. Muistan silloin kasvaneen odotuksen.

Muistan valtavat, jännittävät lahjakasat, mummin sylin, ja hänen naurunsa hersyvän. Voin vieläkin korvissani kuulla sen. Muistan ilon, herkuista notkuvan pöydän, ja pitkään jatkuneen illallisen.

Muistan tuskaisen odottelun jälkeen, kun viimein pääsin kurkistamaan lahjakääröjen sisään. Viimein sain avata jokaisen pakettini yksitellen. Tein sen hartaasti. Halusin pitkittää jännitystä.

Muistan illat, kun leikin uusilla lahjoillani, ja miten ainutlaatuiselta se joka kerta tuntui. Lelut olivat omia aarteitani.

Muistan joulun pyhät, kun leikin kuusen tontuilla, enkeleillä ja linnuilla. Kuusi oli heidän kotipaikkansa, metsä jossa he asuivat.

Muistan miten pitkiltä joulun pyhät silloin tuntuivat, ja miten nautin olostani, ja leikeistä, koko elämästä, nautin sydämeni pohjasta.

Muistan sen kaiken vielä tänään, vuosikausia jälkeenpäin, ja tulen aina muistamaan.

Raha. Maksuväline, jota ilman ihminen ei pärjää, jota jo muinoin käytettiin. Raha voi olla pelastajasi, tai se voi olla vihollisesi.

Se voi kruunata päiväsi, hukuttaa sinut shampanjaan, ja vaahtokarkkeihin, tai se voi olla kaiken ikävän perusta silloin, kun sitä ei ole.

Silloin parisuhde joutuu koetukselle. Silloin ihminen riisutaan. Häneltä viedään elämän perusta.

Kaikki suunnitelmat peruuntuu, matkat jää tekemättä, toisilla jopa laskut maksamatta. Ruokarahakin on laskettava tarkasti.

Ihmisarvo tuntuu mitättömältä, kuin käytetyltä rievulta, joka heitetään käytön jälkeen roskikseen.

On turha haaveilla rentouttavasta lomamatkasta, jolla saisi kunnon irtioton arjesta.

On turha haaveilla ravintolaillasta, hyvästä pihvistä, ja viinipullollisesta.

On turha haaveilla edes uusista huonekaluista, tai kodinkoneista.

Kun toiset ostavat uuden pesukoneen vanhan hajotessa, varattomat riitelevät siitä, kumpi koneen hajotti, ja miten.

Olisi niin paljon helpompaa, jos olisi rahaa. Olisi niin paljon vähemmän riidan aiheita.

Kumpikin saisi mitä haluaisi, eikä tarvitsisi karsia kummankaan menoista, ei ainakaan paljon.

En haaveile lottovoitosta. Haaveilen vain siitä, että ruokakaupassa ei tarvitsisi valita aina halvinta,

että voisi edes kuukausittain ostaa jotain kivaa itselleen, että pääsisi kampaajalle aina kun on tarve, joskus jalkahoitoon tai kasvohoitoon,

että voisi hyötyä palkasta oikeasti, ja investoida itseensä ja kumppaniinsa, eikä kaikki menisi laskuihin, ja jokapäiväisiin menoihin,

että voisi elää ihmisarvoista elämää, että voisi tuntea oman arvonsa.

Sitä rahalla saa: omanarvon tuntoa. Sinä tarvitset rahaa, ja raha tarvitsee sinua.

Raha voi olla huono, tai hyvä kaveri, mutta se kaikesta huolimatta kulkee rinnalla aina. Sitä ei voi jättääkään, vaikka mitä tapahtuisi.

Voiko satuttaa elämä näin, voiko repiä näin haavat.

Olen turta, mitään en tunne. Mikään ei iloa tuota. Olen liikaa nähnyt, liikaa elänyt.

Luoja auta, autathan, että jaksan huomisen ja kaikki arjen työt.

En voi alkaa vihata elämää. En voi juurtua suruuni.

Kaikki on niin kaunista ympärilläni, minä vain en sitä pysty näkemään.

En ainakaan toistaiseksi, mutta varmasti vielä jonain päivänä.

Toivottavasti pian, ennen kuin kesä katoaa, ja saapuu synkkä syys, joka tullessaan viimeisenkin valon vie.

Mennyttä aikaa muistan, aikaa parempaa. Kun oli kesä, niin kuin nytkin, ja ilma lämmin.

Kun oli mökki täynnä iloista porukkaa, hyvää tuulta. Kun kitarat soi, ja laulu kaikui kylällä.

Kun oli kaikki kohdallaan, toisin kuin nyt.

Vuodet tulevat ja menevät. Aika eteenpäin kuljettaa.

Vuosilla ei väliä, vain niillä muistoilla, jotka ne synnyttävät.

Minne me kaikki olemme matkalla? Mitä etsimme? Mitä tavoittelemme?

Milloin sen kaiken löydämme. Löydämmekö ennen tuomiopäivää?

Ennen kuin poistumme näyttämöltä, ja esirippu laskee, ennen kuin meidän näytöksemme on ohi.

Minne katoaa aika? Minne menevät vuodet? Ne siivillä linnun lentävät, ja pois pyyhkivät kaikki hetket.

Pois pyyhkivät ne lapsuuden, pois ensisuudelman, ja sen kipinän, kun perhoset lensi vatsassa, ja kaikki unohtui. Kun elämä oli puhdasta.

Pois pyyhkivät ne viattomuuden. Pois pyyhkivät kesätuulen hennon kosketuksen iholla, ja juhannuksen kukat tyynyn alta.

Pois pyyhkivät ne haaveilun, ja odotuksen jännityksen, sen kutkuttavan tunteen. Täyttymyksen, joka oli joka hetki läsnä.

Olit kuin kirjoittamaton kirja, vailla historiaa. Vähitellen kirjan sivut täyttyivät, vaivihkaa, huomaamatta.

Puhtaus katosi, ja lapsuuden leikit jäivät taa. Suuret juhlat päättyivät, mutta tulee niitä pienempiä.

Tulee vielä naurua, tulee vielä tanssia, elämän tanssia.

Olla onnellinen on haaste. Se on haaste, jonka kohtaa joka ikinen päivä. Kun heräät joka aamu samaan aikaan herätyskellon soittoon, se on haaste.

Kun yrität selviytyä kunnialla työpäivästä, se on haaste. Kun selvittelet ihmissuhdekuvioita, ja yrität tehdä kompromisseja, se on haaste.

Kun mietit joka päivä kaupassa, mitä voit ostaa halvalla ruoaksi, se on haaste. Kun yrität selviytyä illalla kotiaskareista, se on haaste.

Kun yrität järjestää itsellesi vähän vapaa-aikaa, ja päästä ajoissa nukkumaan, se on haaste. Onni ei tule ulkoa, vaan sisältä päin.

Työtä vain on niin paljon, että omaa sisäistä ääntaan on vaikea kaivaa esille. On vaikea nauttia arjen kiireiden keskellä, on vaikea löytää mielenrauhaa.

Olla onnellinen on suurin elämän haaste.

Elämän tie, minne se sinut vie? Viekö rantaan järven, ihanan viileän, jossa voit pestä murheesi pois? Viekö kedolle, jossa kukkia poimia vois?

Viekö valoon, vaiko pimeään, minne eksyt, etkä löydä enää takaisin? Kuljetko tiesi kaksin, rakkauden täyteisessä huumassa, vai kuljetko sen yksin?

Ketään rinnallas eikö kulje. Hiljainen on silloin ties, vain omat ajatukses seuranas. Hiljainen ja raskas on silloin ties.

Ei ole ihmistä luotu yksin kulkemaan, ei vaikka jotkut niin uskottelevat, ei vaikka se olisi ehkä mutkattomampaa, vaikka olisitkin itsenäinen ja vapaa.

Vaan onnekas on hän, joka toisen löytää, joka kaiken jonkun kanssa jakaa saa. Onnekas on hän, jonka askel paina ei, jonka tiellä aina aurinko paistaa.

Rakastan sua, ei sitä mikään muuta. Ei vaikka tuuli kallioihin löisi.

Ei vaikka kukkamme kuihtuisi, ja pois lakastuisi.

Balleriina tanssii, tanssii aina vaan. Hän ei koskaan kyllästy, hän ei koskaan väsy.

Silmät eloisat, jalat taipuisat, kädet kauniissa linjassa. Sydän lyö tahtiin musiikin.

Hän ei koskaan luovuta. Ei vaikka tahti kovenee, ei vaikka vuodet kuluvat, ja toiset muuttavat suunnitelmiaan.

Hän on aina uskollinen tanssille. Hän tahtoo olla paras. Hän tahtoo tanssia ulos kaiken.

Kaiken sen, mikä pidättelee häntä, kaiken mikä on syönyt häntä sisältä, kaiken mitä pelkää, kaiken mistä unelmoi.

Aivan kaiken, koko elämän kirjon. Hänelle ei ole mitään muuta. Hänelle tanssi on koko elämä, ja koko elämä tanssi.

Sadepisarat kuin kyyneleet. Tuijotan niitä. Mieli apeana, ajatukset hitaalla.

Minä olen kuin syyssade, joka ikkunaani ropisee, tyhjäksi imetty, loppuun käytetty.

Mikä minua estelee? Kuka minua käskee, ja ohjailee? Kuka muutti minut?

Laittoi ajatukset sikin sokin päähäni? Heitteli tunteitani sinne tänne? Sekoitti kaiken?

Se jokin myllertää sisälläni, ja tekee mitä tahtoo.

Epätäydellinen elämä riepottelee. Asiat muuttuvat toistuvasti ympärilläni.

Miksen voi sietää sitä? Miksen voi hyväksyä, että elämä on sellaista?

Elämä on epätäydellistä. Kuitenkin uusi päivä tulee taas.

Ehkä vielä opin ymmärtämään. Ehkä vielä saan vastaukset kysymyksiini.

Päivä kaunein kerran päättyvä on, niinkuin jokainen päivä elämän. Kiitollinen silti noista päivistä olen.

Kiitollinen kaikista hyvistä hetkistä, vaikka onkin paljon harmaita päiviä, jopa mustiakin.

Silti kiitollinen aina, että sain nuo kirkkaat päivät kokea.

Lauantai-ilta ravintolassa, hyvää ruokaa ja viiniä. Ystäviä, naurua, rentoa tunnelmaa.

Kaikki on tänään kohdallaan.

Minun piti tulla istumaan iltaa kanssasi. Pitkästä aikaa kasvokkain kohdata.

En ehtinytkään enää tavata sinua. Menit yhtäkkiä pois.

Olisin halunnut jutella sinulle vielä kerran, juoda kanssasi lasillisen tai pari.

Muistella menneitä, kun olin lapsi. Kun tulin usein äitini kanssa käymään, ja sinä tilasit pizzaa meille.

Kun minä leikin koristenukeillasi, kunnes nukahdin sängyllesi.

Nyt olet poissa. Sinä lähdit aivan varoittamatta. Elämäsi jäi niin kesken.

Missähän sinä olet? Mahdatko kuulla tai nähdä minua? Katseletko meitä pilven päältä? Oletko vielä siellä jossakin?

Ehkä yksinäisyytesi taakka, ja kaikki vaikeutesi ovat nyt poissa. Jos olet taivaassa, et ole enää koskaan yksin, etkä turvaton.

Sinusta pidetään huolta. Niin toivon takiasi, jotta sinäkin saisit vihdoin olla onnellinen.

SYKSY SAAPUU

Terve kaikki! Toivottavasti kesänne on mennyt kivasti. En suostu vielä oikein ajattelemaan sitä tosiseikkaa, että syksy on pian tulossa, mutta niin se vain on taas tämäkin kesä lentänyt vauhdilla eteenpäin. Eihän tässä ajan kulussa muutenkaan pysy enää perässä, niin turha kai sitä on jatkuvasti murehtia. Pianhan se tulee taas uusi kesä. Sitäpaitsi vaikka syksyn pimeys on masentavaa, jotain hyvääkin se tuo tullessaan, nimittäin tauolla olleet treenit. Nyt kun on jo elokuu alkanut, minulla alkaa olla todella ikävä niitä, ja myös kaikkia ihania seurani kavereita, mutta onneksi tunnit kohta taas jatkuvat. Kesätauko on kyllä ikävän pitkä, mutta kun ei ollut tänä vuonna varaa kesätunteihinkaan. Viime vuonnahan kävin muutamalla Step up Schoolin tunnilla kesän aikana. Enimmäkseen kävin balettitunneilla, koska se tukee hyvin omaa lajiani, mutta kävin myös yhdellä show-, yhdellä locking, ja yhdellä voguing -tunnilla. Voguing -tunti oli tosi hauska, ja jotain aivan uutta ja erilaista minulle! Samoin lockingtunti oli aivan erilaista, kuin aikaisemmin tanssimani lajit, vaikka ei ehkä ihan täysin minun juttuni. Jos et ole tutustunut kyseisiin lajeihin, katso ihmeessä alla olevat videopätkät! Pilatestreenikin on Jäänyt minulta kesällä lähes kokonaan, ja oikeastaan kaikki liikunta. Edes uimassa en ole käynyt pitkään aikaan, niinkuin tein keväällä, kun meidän kehotettiin tehostavan liikkumistamme ennen näytösmatkaa. Olenkohan ihan rapakunnossa, kun treenit jatkuvat…

Oletteko muuten koskaan miettineet, miksi me ihmiset tanssimme? Mikä siinä viehättää? Minä olen joskus kysynyt asiaa itseltäni. Miksi tanssin? Miksi vartalon liikuttelu on niin mukavaa? En tosin vieläkään tiedä oikein vastausta. Tiedän vain, että tanssiminen vapauttaa, ja poistaa stressiä, mutta en ymmärrä miksi, tai miten se sen tekee. Kaipa siinä sitten saa muuta ajateltavaa, kun tanssiessa ei voi kuin keskittyä liikkeseen, ja omaan kehoonsa, mutta kyllä se endorfiinejakin tuottaa. Jotain ihmeellistä taikaa siinä on. Tiedätkö sinä, miksi tanssit? Kerro, jos tiedät! Olisi kiva kuulla muidenkin näkökulmia aiheesta.

Olin muuten viime lauantaina avomieheni siskon tytön kaksivuotispäivillä. Jälleen saatoin todeta lasten kasvaneen, (aivan kuten siellä avustettavani synttäreillä). Lapset kasvavat niin nopeasti. Synttärisankarin pikkuveli, joka on kummipoikani, oli varsinkin kasvanut paljon. Sekin täyttää kohta vuoden. Itse päivänsankarin syntymän muistan vielä elävästi. Se oli kaksi vuotta sitten, kun olin tulossa maalta kaupunkiin. Silloin sain viestin, että tyttö oli syntynyt. En voi uskoa, että siitäkin on jo kaksi vuotta aikaa…Synttärisankari vähän arasteli mua ensin, mutta lopulta leikimme yhdessä ilmapalloilla, ja hän innostui siitä kovasti, toi kokoajan palloja syliini. Hänkin kuulema tykkää tanssia. Ehkäpä hänkin aloittaa myöhemmin jonkin tanssiharrastuksen…Oli muuten hyvää kakkua synttäreillä! Avomiehen sisko oli sen itse tehnyt, nam.

Treeniosiota ei tosiaan nyt ole, kun ei ole ollut treenejäkään, mutta ensi kerralla sitten. Saan silloin luultavasti jo esimakua uudesta gymnaestradanäytöksestä, niin voin sitten kertoa siitä teille. Sitä odotellessa…

Kannanotto

Kannanoton aiheeksi valitsin tällä kertaa tanssijoilla usein ilmenevän anoreksian. Katsoin tänään yhden videopätkän liittyen balleriinoihin kohdistuviin koviin odotuksiin, ja sen tuloksena helposti puhkeavaan anoreksiaan. En voi kuin ihmetellä, mitä meille ihmisille on tapahtunut, kun enää normaalinainen ei ole riittävä. Jos katsoo entisaikojen balleriinoja, tai vaikka missejäkin, eivät he olleet mitään ylettömän laihoja, mutta nykyään on pakko olla, jos haluaa pärjätä. Heti arvostellaan, (etenkin julkkiksia) jos joku yllättäen lihoo, vaikka vähänkin. Minusta se on julmaa. En tiedä miksi media lietsoo näin epätervettä kauneuskäsitystä. Ei ole mikään ihme, että nuorilla tytöillä herkässä iässä tulee paino-ongelmia. Pitäisi olla varovainen siinä, mitä nuorelle sanoo, ja ylipäätään millaisen käsityksen luomme nuorille yhteiskunnastamme. Nuoret ovat vaikutuksille alttiita, ja tarvitsevat terveitä esimerkkejä. Haluaisinkin sanoa teille tanssijoille, jotka taistelette paino-ongelmien kanssa: älkää tavoitelko mahdotonta. Jos lähtee liiallisen täydellisyyden tielle, se on tuhon tie. Te teette sen minkä pystytte, ja jos luoja suo, se onnistuu. Jos ette menesty terveillä keinoilla, teitä ei ole tarkoitettu tanssijoiksi. Tuolle tuhoisalle itsenne tarkkailun tielle lähtiessänne, te ette pysty laihtumaan niin paljon, että olisitte täysin tyytyväisiä. Siitä tulee pakkomielle, niinkuin mistä tahansa asiasta, jota ihminen kiihkeästi tavoittelee. Älkää tehkö itsellenne karhunpalvelusta, sillä se on väistämättä seuraus. Jos haluaa hyvän elämän, terveys on tärkeintä. Sitäpaitsi eihän aliravittuna pysty edes tanssimaan. Se käy aivan varmasti jossain vaiheessa liian raskaaksi. Ravinto on kuitenkin ihmisen polttoaine. Siitä saa energiaa. Nuorena sitä voi olla liian lyhytnäköinen, ja haluaa tehdä mitä tahansa, saavuttaakseen unelmansa, siis ihan mitä tahansa. Aina se ei ole kuitenkaan mahdollista. Vain aniharva lopulta menestyy tanssimalla. Terveydestään ei pidä menestyksen takia luopua. Minäkin haaveilin lapsena balleriinan urasta, mutta muitakin suunnitelmia tulee varmasti ennemmin tai myöhemmin, ja niitä muita vaihtoehtoja pitää myös miettiä. Ei sillä, vieläkin joskus mietin tanssiessani, että kunpa tällä eläisi. Olisihan se tietenkin hienoa, mutta ymmärrän nyt, että luojalla oli minulle muita suunnitelmia. Olen kuitenkin saanut tehdä tärkeää työtä, auttaa heikompia. Luoja varmaan näki, että sopisin siihen tehtävään…

Sitten vielä vanhemmille sanoisin, että jos taistelette paino-ongelmien kanssa, älkää antako sen näkyä liikaa lapselle. Te toimitte esimerkkeinä, eli antakaa hyvä esimerkki. Voisi olla esim.hyvä syödä perheen kesken säännöllisesti yhdessä (ainakin viikonloppuisin, jos ei viikolla ehdi), tai edes jotenkin tulisi tarkkailla lapsensa syömisiä. Ruokapöydässä ainakin näkisit, miten lapsesi syö. Leikkiikö hän vain ruoallaan, vai syökö oikeasti. Ei pidä luottaa siihen, jos lapsi aina sanoo syövänsä muualla. Emmehän halua jättää näin epätervettä yhteiskuntamallia tuleville polville? Aikuisten tulisi tehdä jotain, koska he ovat todellakin roolimalleja. Minusta on huolestuttavaa, että aikuiset ihailevat ylilaihoja, ja muotikuvissa on aina vain langanlaihoja. Miksei niihin oteta ihan tavallisia ihmisiä? Elintason merkkihän se tietysti on tämäkin. Jossakin päin maailmaa annettaisiin mitä tahansa vaikka pienestä ruoan tähteestä. Täällä länsimaissa sitä on varaa heittää poiskin, ja varaa valita mitä syö. Niin ja onhan meillä varaa ja mahdollisuuksia tanssitunteihinkin. Kaikilla ei ole sitäkään mahdollisuutta. Toisinsanoen ihmiset, opetelkaa olemaan kiitollisia siitä, mitä teille on annettu, älkää aina havitelko sitä mitä ei ole. Meidän suomalaisten elämässä on kuitenkin paljon hyviä asioita! Muistakaa myös, että sairaalloisen laiha ei ole yhtä kuin kaunis. Terveen näköinen, itsevarma, ja onnellinen nainen on kaunis! Pitäkää siis huolta itsestänne ja hyvinvoinnistanne, jos haluatte pysyä kauniina!

Tuossa seuraavassa laulussa on aika opettavainen tarina, sivuten äskeistä aihetta. Niin, kauneuskin on katoavaista…tai se muuttaa muotoaan…No ainakin se yleisesti ihannoitu nuoruuden kauneus katoaa, mutta iäkäskin voi olla kaunis, ikä vain tekee oman, luonnollisen tehtävänsä…Tässä on siis tämänkertainen musiikkivalintani.

http://www.youtube.com/watch?v=Z_fe2wWYEMI

Tässä tulee sitten vähän muutakin videomateriaalia. Ensimmäisenä se mainitsemani näyte voguingista.

Tässä taas näyte lockingista.

Tääkin on hyvä! Waacking on kans hauskan näkönen tanssi. Sitä kun pääsis vielä joskus kokeilemaan. Sit varmaan ois suunnilleen enää argentiinalainen tango, ja charlston kokeilematta itseäni kiinnostavista tanssilajeista.

Tässä kaunis ja taiteellinen balettikohtaus ”Pina”-elokuvasta.

Toinen kohtaus ”Pina”-elokuvasta. Tuossa on kyllä taitava tanssija, tai oikeestaan kaks. Kummatkin naiset on hyviä…Tuolle tasolle kun joskus itsekin pääsisi!

Kaunis kohtaus pähkinänsärkijästä. Olen rakastanut tätä kohtausta lapsesta asti. Aina se nostaa kylmät väreet pintaan. Musiikki on niin kaunis, ja liikkeet myös hyvin pehmeitä ja elegantteja! Pienenä kävin katsomassa Pähkinänsärkijän Oopperassa. Se oli ensikosketuksia (livenä) balettiin, ja olin aivan myyty. Sen jälkeen halusin alkaa itsekin tanssia. Siitä lähtien olenkin tanssinut, aluksi balettia, ja myöhemmin muutakin, mutta lähes koko ikäni olen tanssinut, enemmän tai vähemmän aktiivisesti.

Unet

Uniani en juuriakaan viimeajoilta (harvinaista kyllä) muista, eli nyt ei ikävä kyllä tule mitään pitkiä, hauskoja tarinoita, mutta voin mainita pari lyhyttä mieleenjänyttä unta. Tässä ihan vähän aikaa sitten näin kaksi omalla tavallaan mielenkiintoista unta. Toisessa niistä lensin helikopterilla avomieheni kanssa. Se oli hyvin todentuntuista. Harmi vain, etten kerinnyt näkemään oikein maisemia. Lento jäi niin lyhyeksi, kun jo heräsin. Toisessa unessani olin kirkossa, ja menossa juuri ehtoolliselle, johon heräsin. Tuota unta olen ihmetellyt, ja miettinyt mihin se voisi viitata. Nyt muuten muistin kolmannenkin: hauskan, viimeöisen uneni, jossa kävin tervehtimässä, melkein jo ystäväksi muodostunutta luottokampaajaani. Uni oli todentuntuinen, ja muistan, että minusta oli mukavaa jutella hänen kanssaan. Kampaaja sijaitsee aivan vanhempieni naapurissa, jossa siis asuin lapsuuteni ja nuoruuteni. Hän on äitini ikäinen, eli melkein 70v. vaikka ei uskoisi. Vielä kuitenkin jaksaa hyvin töitä tehdä, josta puhuimmekin viimeksi, kun kävin ennen Lahden matkaani värjäyttämässä hiukseni. Hän pitää työstään, ja on yksinäinen ihminen, ja totesikin minulle viimeksi, että mitä hän yksin kotonakaan tekee. Niin, ei kai mitään, kunhan kunto vain riittää, ja hyvin tuntuu ainakin vielä riittävän. Olin muuten kouluaikoina työharjoittelussa tuossa liikkeessä.

Hitsi kun jaksaisi nähdä vaivaa, että näkisi taas selkounia, joita en ole varmaan ainakaan puoleen vuoteen nähnyt. Nyt lomalla olisi aikaakin panostaa vähän siihen. Pitäisi siis ainakin keskittyä tiedostamaan itsensä ja olemisensa, ja tehdä  todellisuustestejä. Ei pitäisi olla iso homma näin lomalla, jolloin tuommoinen tiedostavan läsnäolon harjoitus tekisi varmasti muutenkin hyvää. Se saisi luultavasti näkemään kaiken ympärillä olevan kauneuden selvemmin, ja arvostamaan tätä suurta elämän lahjaa. Se olisi hyvä hetki pysähtyä ja rauhoittua, jota niin harvoin tulee tehtyä. Samalla se toimisi vähän niinkuin sielun hoitona, lievittäisi varmasti tehokkaasti stressiä…Kunpa edes nukkumaan mennessä jaksaisi keskittyä ajattelemaan näkevänsä selkounta, ja keskittyä suunnittelemaansa selkouneen, mut kun olen mennyt nyt niin väsyneenä nukkumaan, niin ei ehdi ajatella juuri mitään, kun jo nukahtaa. Ensimmäisen selkouneni olen päässyt jossain muodossa jo muutamaan kertaan toteuttamaan, eli lentouni Euroopan halki. Nyt haluaisin nähdä unen, jossa palaisin lapsuuteeni, ja saavuttaisin sen saman, ihanan huolettomuuden tunteen. Se se vasta olisi hienoa! Lapsuus on ollut ehdottomasti elämäni parasta aikaa, koska silloin ei ollut huolia, ei vastuuta, ei mitään suruja. Jokainen päivä oli uusi seikkailu. Siksi haluaisin siihen unessa palata. Täytyy alkaa keskittymään aiheeseen enemmän, niin ehkä se sieltä vielä tulee, toivottavasti! Niin sen ainakin pitäisi toimia. Kolmannestakin selkounesta minulla on jo suunnitelma. Siinä olisin tähtitanssijana Oopperassa, ja esittäisin Joutsenlammen, tai Pähkinänsärkijän pääosaa, ensin ajattelin että paikkana olisi Pariisi, mutta se voisi ehkä sittenkin olla mielummin Moskova, ja minä tanssisin Venäjän Oopperassa. Venäläiset balleriinathan ovat aivan omaa luokkaansa. Tällaisia suunnitelmia siis selkounien suhteen. Onko teillä omia suunnitelmia? Kertokaa, jos on. Niitä olisi hauska lukea. Jos ei vielä ole, suosittelen kehittämään. Tämä voi jonkun mielestä kuulostaa typerältä hömpötykseltä, etenkin jos olet ihminen, joka ei juuri muista/tai muistele uniaan, mutta se on kyllä ehdottomasti kokeilemisen arvoista. Kun on ensimmäisen kunnollisen selkounen kokenut, siitä ei ole paluuta! Itseasiassa olisin myös kiinnostunut kuulemaan, millaisia selkounia olette nähneet, jos olette niitä nähneet. Niin, ja jos ette tiedä, mistä on kyse, kerrotaan nyt vielä, että ensimmäisessä blogikirjoituksessani on linkki sivulle, jossa on aiheesta enemmän juttua. Siellä voi lukea lisää.

Eiköhän tässä ollut kaikki tällä kertaa. Voikaa hyvin ensikertaan, moi!

PS. Artikkelikuva on otettu vähän vajaa vuosi sitten kotimme läheltä, joten se sopi ajallisesti hyvin kirjoitukseni teemaan. Ajattelin, että on kiva, että tiedätte, miksi valitsin juuri tuon kuvan.