TANSSIHISTORIANI

image

Olen miettinyt uutta blogiartikkeliaihetta jo jonkin aikaa, ja viimein välähti. Ajattelin kertoa teille tanssitaustastani, ja monista ihanista tanssimuistoista. Tanssitaustani alkaa olla jo melko laaja. En melkein itsekään uskoisi ehtineeni kokeilla jo niin monia eri lajeja laidasta laitaan, enkä varsinkaan sitä, että olen tanssinut (-enemmän tai vähemmän aktiivisesti-) jo lähemmäs 30v.

Ensikosketukseni tanssiin alkoi silloisen parhaan ystäväni kautta baletilla. Olimme noin 6-vuotiaita, ja juuri tutustuneet esikoulussa. Ystäväni kävi balettitunneilla, ja opetti minua, kun en itse saanut aloittaa balettia, vaikka kinusin sitä kovasti äidiltä. Me tanssimme lähes päivittäin, ja jopa kärkkäreitä pääsin kokeilemaan. (Tiedä sitten johtuvatko nykyiset nilkkavaivani niistä, kun en tiedä olivatko nilkkani tarpeeksi vahvat kärkkäreihin vielä silloin.) Myöhemmin sain kummieni tytöltä tämän vanhat kärkitossut itselleni, (jotka olivat minulle aivan liian isot). Olin haltioissani, ja harjoittelin niillä tanssimista päivät läpeensä. Ystäväni ja vanhempiemme kanssa kävimme myös oopperassa katsomassa Joutsenlammen ja Gisellen. Rakastuin todella esteettiseen Giselleen, ja olin aina vain enemmän baletin pauloissa! Elin muutaman vuoden baletin maailmassa, niin innokkaasti, etten edes kuunnellut muuta musiikkia, kuin klassista musiikkia. Noin kymmen vuotiaana aloin saada isoveljeltäni uusia musiikkivaikutteita mm. rocken rollista, Roxetesta ja Bonnie Tylerista. Samoihin aikoihin paras ystäväni alkoi vältellä minua, ja lopulta ystävyytemme katkesi. Siinä samassa balettikin jäi elämästäni pois pitkäksi aikaa. Tuolloin omistauduin maalaamiselle (olin käynyt kuvataidekoulua 7-vuotiaasta alkaen). Aika pian aloitin myös kuntojumpan, josta minut kuitenkin heitettiin pois ryhmän kasvaessa, koska olin 12-vuotiaana ali-ikäinen tuohon ryhmään, joka oli oikeastaan tarkoitettu yli 15-vuotiaille.

concert of the School of Ballet - stock photo                   

Seuraavan lajin parissa viihdyinkin useamman vuoden, ja loin vankan pohjan tuleville tanssiharrastuksilleni. Tämä laji oli cheerleading, ja joukkue Roosters. Joukkueemme menestyi erittäin hyvin, niin jenkkifudiksen puolella, kuin omissa kilpailuissammekin. Tästäkin lajilöydöstä minun on kiittäminen erästä toista ystävääni, joka löysi Kisahallin seinältä ilmoituksen, että joukkue hakee uusia jäseniä. Ihastuin lajiin heti, ja olen sitä mieltä, että laji oli silloin mielekkäämpi kuin nykyään. Kaikki lajit ovat teknillistyneet vuosien saatossa, niin myös cheerleading. Minusta se on liiankin teknistä ja kaavamaista nykyään. Kaikki esitykset muistuttavat toisiaan, ja musiikki on aina sitä samaa matontampausjytkettä. Ennen esitykset olivat omaleimaisempia, ja tanssillisempia. Jopa musiikki oli parempaa (vaikka elettiinkin ysäriteknoaikaa, mutta silti). Temput toki ovat hurjempia, näinhän kehitys etenee joka lajissa. Tässä, Suomessa nuoressa lajissa, kehitys on nyt vasta huipussaan. Kuitenkin meno oli jotenkin letkeämpää ja rennompaa ennen. Asutkin olivat aika erilaisia, kun aloitin cheerleadingin. Kukaan ei ole tainnut katsoa cheerleading-videoitani, mutta niissä näkee muutoksen. Ne kylläkin ovat tyylikkäämpiä nykyisin. Ensimmäiset jumppapukutyyliset asumme eivät olleet läheskään yhtä hienoja, (etenkään junnuasut) kuin myöhemmin hankkimamme, nykyisinkin käytettävät jenkkipuvut, vaikka pidin niistä silloin.
image

Olen aina pitänyt tanssista, ja se oli toki (ainakin siihen aikaan) tärkeä osa tätäkin lajia, mutta silloin ehkä eniten minua kiehtoi silti stunttien ja pyramidien teko, etenkin alkuaikoina, kun olin itse yläihminen. Oli jotenkin mahtavaa kiivetä yläilmoihin, ja lentää toisten tyttöjen syliin koppiinalastulossa. Lentäminen luonnollisesti oli kai vähän kuin jotain extremeä, benjihyppy tai jotain, tuntui mukavasti mahan pohjassa. Kiipeily liittyi ehkä jotenkin itsensä voittamiseen. Tiesi tekevänsä jotain, mitä ihmiset eivät yleensä tehneet. Siitä tuli itsevarmuutta. Leirit olivat myös mahtavia, siis sellaiset päiväleirit, jossa kokoonnuttiin noin viikon ajan joka päivä useammaksi tunniksi treenaamaan. Kerran leireilimme jenkkivalmentajien johdolla. Se vasta oli hienoa. Toki matsien tunnelma oli aivan omaa luokkaansa. Matseissa oli sellainen tunnelma, jota ei sanoin voi kuvailla, ja jota ei missään muualla voi saavuttaa. Kaipaan yhä usein sitä fiilistä, mikä matseista tuli, kun sai kannustaa omaa joukkuettaan kurkku suorana, ja kun sitten lopulta tiesi joukkueensa voittaneen. Sitä tunnetta ei voita juuri mikään. Saimme usein yleisönkin huutamaan kanssamme. Edes se ei pilannut tunnelmaa, ettei meillä useinkaan ollut pukuhuonetta käytössämme, vaan jouduimme vaihtamaan vaatteemme wc-tiloissa, tai se kun valmentaja joskus huusi kurkku suorana, ja haukkui meitä puoliajalla, tai että matsipäivät saattoivat venyä hyvinkin pitkiksi. Joskus poltin itseni pahasti auringon paisteessa koko päivän seistessäni, joskus jouduin ahtautumaan hieman liian pieneen hameeseen (esiintymisasut lainattiin), ja joskus satoi vettä kaatamalla. Edes se ei haitannut matseissa tahtia. Kerran muistan olleeni vaahteramalja-ottelussa hyytävässä alkusyksyn rankkasateessa, mutta hymy ei silti juuri hyytynyt, sillä peli meni hyvin, ja lopulta voitimme vaahteramaljan. Sitä tunnetta en unohda ikinä!
image

Muistan myös elävästi vuoden 1999, ja urheilutapahtuma Rytmikympin Eläintarhassa, jossa meillä oli esiintyminen. Ohjelma televisioitiin, mutta minua ei jännittänyt ollenkaan, olin vain innostunut. Adrenaliini virtasi, olin hyvällä tuulella. Ilmakin oli hyvä. Kaunis, kuuma toukokuun päivä. Treenasimme pitkään ennen esiintymistämme, päivä oli pitkä, mutta minua ei väsyttänyt, energiaa riitti. Odotin vain esiintymään pääsyä, ja se meni lopulta hienosti. Kotona katsoin televisiosta (ylpeänä) esiintymisemme, ja löysin sieltä itsenikin nätisti hymyilemässä, tukka kauniilla ponnarilla. En voi kuin todeta, että hiukset ja meikit näyttivät hyvältä, vaikka itse sanonkin. Hymykin pysyi kasvoilla, onneksi. Se oli tärkeää. Meille oli paljon korostettu, että jokaisessa esiintymisessä tuli kokoajan hymyillä niin, että hampaat näkyivät. Matseissa se oli hieman vaikeaa, sillä harva pystyy hymyilemään taukoamatta kaksi-kolme tuntia, mutta minä uskon päässeeni aika lähelle. Olen päättäväinen luonne, ja yleensä kun päätän tehdä jotakin, sen myös teen.

image

Oltuani Roosterseissa noin kolme vuotta, aloitin toisenkin tanssiharrastuksen. Se oli seurakunnan järjestämä tanssiryhmä. Olin nuorena paljon mukana seurakunnan toiminnassa, ja lähdin mukaan tähänkin, kun minua siihen pyydettiin. Ryhmässä opeteltiin eri tanssilajien alkeita mm. irlantilaista tanssia, modernia ja jazztanssia. Teimme myös irkkutanssiesityksen läheisillemme. Tämä ryhmä kuitenkin lopetti muutaman vuoden sisällä, jolloin olin taas pelkästään cheerleader.

Muutaman vuoden kuluttua cheerleadingin lopetettuani, (kun en aikuisena jaksanut lajiin mukaan tulleita akrobatiatreenejä,) aloin käydä Motivuksessa bailatino-ja salsatunneilla. Molemmat ovat kivoja, mutta bailatino on erityisesti mieleeni, sillä se on niin monipuolinen tunti. Tunti sisältää erilaisia latinotansseja, kuten sambaa, rumbaa ja cha cha:ta. Lisäksi mukana oli jive. Kaikki nuo tanssit ovat todella ihania! Rumbaa rakastan sen naisellisen ja sensuellin liikekielen ansiosta. Samba vetoaa minuun rytmillään, ja hauskoilla, karnevaalimaisilla askelilla. Cha cha:ssa taas on kauniit keinuvat vartalon liikkeet. Jive onkin sitten ihan erilaista, mutta mukavan vauhdikasta ja letkeää menoa. Siinä saa kunnolla hien pintaan. Näidenkin tanssien tunnelmaa kaipaan toisinaan. Olisin varmaan jatkanut tunneilla käyntiä, jos siellä olisi päässyt esiintymään. Esiintymisvietti sai yliotteen minusta. Kaipasin taas sitä jännittävää tunnetta, kun adrenaliini virtaa suonissa, suoritustasi odottaessasi. Paloin halusta päästä näyttämään taitojani muille.

Löysin sitten netistä aikuisten cheertanssiryhmän, jonka riveihin liityin. Tunsin tosin aluksi itseni jengipetturiksi, vaihtaessani kukonpojista sinivalkoiseen, vastustajajoukkueeseen. Ryhmä ja harjoitusaika oli kuitenkin minulle juuri sopiva, sekä hintataso. Siksi lähdin mukaan. Liikekieli oli minulle melko uudenlainen, ja olin hieman hukassa muiden kokeneiden seassa. Ihan mukavaa tunneilla silti oli. Työtilanteeni oli kuitenkin välillä niin huono, että taloudellisista syistä olin pitkään poissa treeneistä. Kun sitten palasin takaisin, kuulin ryhmän hajonneen. Aktiivitytöt olivat päättäneet lähteä kilpailemaan showtanssin SM-kisoihin, ja pelkästään harrastuspohjalla mukana olleet olivat jääneet pois. En itsekään ollut kilpailukunnossa, vaikka olisin halunnut mukaan kisoihin. Minulla oli kuitenkin aivan liian vähän lajikokemusta. Tekniikkani oli todella kehnoa, joten minun oli luovuttava ajatuksesta, vaikka se silloin harmitti paljon. Tytöt saivat  kilpailuista hienosti hopeaa!

attractive young woman dancing - stock photo

Sain uuden kipinän kilpailuita seurattuani, ja aloin taas etsiä itselleni uutta seuraa. Tällä kertaa etsin tosissani esiintyvää ryhmää, enkä tahtonut millään löytää itselleni sopivaa. Tanssikouluissa tietysti oli vaikka minkälaisia tunteja, mutta niihin minulla ei ollut varaa. Lopulta löysin nykyisen seurani netistä, jonka löydettyäni en ole enää harmitellut, etten päässyt entisen seurani kanssa kilpailuihin, ja jouduin jättämään ryhmän. Ensin tosin pelkäsin, ryhmän vanhimmat jäsenet nähtyäni (n.60-70v.), että kyseessä olisi jotakin kevyttä, varttuneemmalle väellekin sopivaa jumppaa, mutta ei ollenkaan. Teemme ensinnäkin kahden tasoista koreografiaa: helpompaa ja vaikeampaa, ja helpossakin on yleensä ihan sopivasti haastetta, ainakin tällaiselle vain vähän voimistelulliseen, ja baletilliseen liikekieleen tutustuneelle. Siis jos todella pyrkii tekemään liikkeet täysin oikein. Sitten jos haluan lisähaastetta, niin voin sitä vaikempaakin koreografiaa toisinaan kokeilla. Esitysohjelmissa meidät on sitten selkeästi jaettu kahtia. Lajista haasteellista tekee myös eläytyminen. Ainahan sitä jollain lailla eläytyy tunnelmaan tanssiessaan, mutta näkyykö se hyvin kasvoista, en tiedä. Varsinkin esiintyessä juuri eläytyminen on todella tärkeää. Valmentajamme aina korostaa sitä, kuinka pelkkä liikkeiden tekninen suorittaminen ei näytä miltään. Se on kyllä totta. Eron huomaa selvästi, kun katsoo hänen malliesimerkkejään. Läsnäolo vasta saa liikkeen heräämään eloon, ja kertomaan tarinaansa. Enää ei pelkkä ”virne” naamalla riitä. Jos se oli cheerleadingissä vaikeaa, niin tämä on vielä vaikeampaa. Hymyyn suun voi kyllä kääntää vaikka väkisin, mutta eri tunnetilojen ilmentäminen on paljon haastavampaa. Jokatapauksessa niin hienoja hetkiä on kyllä tuon ryhmän kanssa koettu, kuten se Lahden reissu, ja siitä vuotta aikaisemmin ollut kevätnäytös, joka oli pitkästä aikaa ensimmäinen kertani lavalla. Jännitin näytöstä ihmeen paljon, ehkä juuri siksi, että tauko esiintymisessä tosiaan oli pitkä. Esitys ja tarina oli kyllä hieno. Se oli eräänlainen nuoren naisen selviytymistarina. Laittaisin linkin näytöksestä tänne, mutta se on yksityinen video, eikä sitä saa jakaa ulkopuolisille. Harmi! Meillä oli myös tosi kivaa näytöksen jälkeisessä saunaillassa Rastilassa. Ilma oli mahtava! Uimaankin pystyi menemään, vaikka oli vasta toukokuun loppu. Tietysti vesi oli kylmää, ja suuri osa meistä pysyikin poissa vedestä, mutta minä nyt olin tottunut uimaan kylmemmässäkin vedessä. Valmentaja kyllä ”haukkui hulluksi”. Se oli hieno päivä! Tällainen (tanssi)matka on siis jo kuljettu, ja tähän tultu. Jatkoa odotellessa, katselkaa vaikka seuraavia videoita…

Tämä siitä seuraa, kun cheerleading on liian teknistä:

Tässä vuoden 2011 showtanssin SM-kultamitalistit (jossa siis mun silloinen ryhmä sai hopeaa). Hieno esitys! Laittaisin omankin ryhmäni esityksen tähän, mutta sitä ei netistä löytynyt.

Tässä vähän vanhempaa, erilaisempaa cheerleadingiä jenkkityyliin. Hauskan näköistä!

English: Collegiate cheerleaders perform a hig...

English: Collegiate
cheerleaders perform a high splits pyramid during a college football
game. UF Cheerleaders performing. (Photo credit: Wikipedia)

Ylimmässä pyramidikuvassa olen tukemassa puolivälissä seisovaa tyttöä jaloista. Matsikuva noin vuodelta 1999.

Tuossa kolmen hengen stuntti kuvassa olen minä keskellä, eli ylhäällä. Nousin tosta vielä yhdelle jalalle seisomaan, ”hurjaa” sen ajan menoa…Tämä kuva taisi olla samasta matsista kuin edellinen.

Alimmassa matsikuvassa olen eturivissä oikealla (seisomassa).

Mainokset
RUNOJA3

RUNOJA3

Kahvi, tuo taianomainen tuoksu, hienostunut aromi. Se kutsuu luokseen kuin huume. Se maistuu aina yhtä hyvälle.

Jo aamun ensimmäinen hörppy tuntuu aivoissa autuaalle. Kahvilla on pitkät perinteet. Sitä juodaan joka tilaisuudessa. Ilon ja surun hetkellä, niin häissä kuin hautajaisissa.

Sitä tarjotaan vieraille, sitä otetaan lääkkeeksi väsymykseen. Sitä juodaan tapaamisissa, ystävien ja sukulaisten kanssa, juhlassa ja arjessa.

Siihen liittyy paljon muistoja. Niin monet hetket on vietetty kahvikupin äärellä. Niin monta kakkupalaa huuhdottu alas kahvilla.

Kesäillan lempeässä viileydessä, tai talven purevan viiman keskellä. Jouluaattonakin on kahvihetki ehdoton. Kahvilla aamu lähtee käyntiin.

Kahvin avulla saadaan ideoita, ja sen ääressä tutustutaan uusiin ihmisiin. Kahvi saa hymyilemään. Kahvi tekee joka hetkestä paremman, unohtumattoman.

Kahvi hoitaa ihmisiä ja koko yhteiskuntaamme. Se tuo mukanaan palasen onnellisuutta. Kahvi on juomista jaloin.

Coffee cup and saucer on a wooden table. Dark background. - stock photo

Kesä -98. Olen juuri täyttänyt 18. Maalla ensi kertaa aivan hiljaista. Punainen talo on tyhjä. Astun sisään. Tuttu vanhan talon tuoksu vastassa, mutta sinä et ole enää vastassa.

Kaikki samoin kuin ennen. Kaikki koskemattomana. Vaatteet roikkuu henkarissa, valokuvat seinillä. Sinun tavarasi jokapuolella. Jotain päättyi silloin.

Kuuntelen hiljaisuutta. Ääniä lapsuudestani. Saapui uusi aika. Aikuisuuden aika.

Vector illustration of cool detailed red house icon isolated on white background. - stock vector

Syntymä ja kuolema, samana keväänä. Toinen poistui, teki tilaa uudelle. Teki tilaa pienokaiselle, joka toi uutta elämää kadotetun tilalle.

Niin pieni olit, kaikesta tietämätön. Elämän polku auki, kaikki vasta alussa. Pienet kätesi nyrkissä, pieni pää äidin turvallisessa sylissä, vailla huolia, vailla vastuuta.

Nyt elät jo nuoruuden haurasta aikaa. Minä sen kauan sitten kadotin. Kokeilet siipiäsi, kuten jokainen vuorollaan. Juokset elämään, joka liukuu vuosi vuodelta eteenpäin.

Ajat ja vaiheet erilaiset läpi käyt. Elämän kiertokulku jatkuu.

Mother and Baby kissing and hugging. Happy Family - stock photo

Hengitän syvään ilmaa, niin raikasta, niin puhdasta. Maaseudun kevyttä ilmaa. Olen kaukana kaupungin saasteista.

Istun pihakeinussa ja nautin hetkestä. Kesä kaunein hellii meitä. Kaupungin kahleet ovat kadonneet, olo keveä.

Juna saapuu asemalle. Varoitusäänet kilisevät keskipäivän paahteessa. Kotoisa ääni. Tuttu vuosien takaa.

Naapurin pihalta kaikuvat lasten äänet. Äiti poimii kukkia, isä lukee uutisia. Vaistoan, tästä tulee hyvä päivä.

Small red idyllic farmhouse/ cottage in a sunny summer green landscape (Finland Scandinavia) - stock photo

Sinä pieni ihmisen alku. Toivon elon tiellesi paljon onnen hetkiä. Toivon, ettet väsy, etkä katkeroidu, kun tulet isoksi.

Kun maailma näyttää toisen puolensa. Sen, josta et vielä aavista mitään. Kun ei äidin syli enää korjaa, kun olet omillasi.

Toivon, että olet silloin vahva. Toivon, ettet lannistu koskaan. Ota elämä vastaan ilolla, ota se lahjana suurena.

Silloin jaksat päivän jokaisen, sen raskaimmankin.

picture of a newborn baby curled up sleeping on a blanket - stock photo

Saavun tuttuun kylään. Siellä vietin lapsuuteni kesät. Muistan kaikki paikat, kaikki leikit. Muistan kioskin kohtaamispaikan, joka jo vuosia sitten suljettiin.

Muistan vanhan, tyhjän kaupparakennuksen, josta pehmokoirat ystäväni kanssa ostettiin. Sinä sait kauniimman, sen viimeisen sini-harmaan. Minulle jäi keltainen.

Muistan kirpputorin, ja uimarannan, jossa monet kerrat uitiin, tai minä oikeastaan räpiköin. Kerran löysimme rannasta vanhoja, historiallisia esineitä.

Muistan mummolasi, jonne kuljimme oikopolkua pitkin, naapurin pihan läpi. Mummosi koira hyppi ja haukkui aina narussaan, pelkäsin sitä. En koskaan mennyt lähelle.

Muistan pyöräretket, ja leikkipuiston. Muistan naapurin autonkorjaustelineen, jonka kapeilla puurakenteilla leikimme serkkusi kanssa hippaa.

Kuvittele että heräät huomenna ja kaikki musii...

Kuvittele että heräät huomenna ja kaikki musiikki on kadonnut (Photo credit: hugovk)Muistan naapurin autonkorjaustelineen, ja kuinka leikimme hippaa sinun serkkusi kanssa sen kapeiden puurakenteiden päällä.

Minä hävisin teille lähes aina. En ollut hyvä tasapainoilemaan. Kuinka pienissä hetkissä onni olikaan.

Onni oli nurmen kesäisen raikkaassa tuoksussa, ja sateen jälkeisessä puhtaassa ilmassa.

Onni oli jokaisessa poutapäivässä, ja kirkkaassa, viilentävässä järvessä.

Onni oli yhteisissä hetkissä, jotka pyyhkiytyivät ajan saatossa pois.

Ei odotettu mitään suurempaa, ei kaivattu mitään enempää.

Niin yksinkertaista, niin mutkatonta. Oi kunpa vieläkin niin olisi.

Three happy smiling child playing in park - stock photo

Päivät ja hetket lyhenee. Ajat muuttuu, murenee vuosi vuodelta pois.

Joskus aika oli toisenlainen, aika oli niin pitkä. Päivä oli kuin viikko, viikko kuin kuukausi, kuukausi kuin ikuisuus.

Oli niin helppo olla. Ei tarvinnut miettiä kuin seuraavaa leikkiä. Ei tarvinnut kiirehtiä, ei huolia kantaa.

Ajasta on tullut julma, armoton valtias, joka kuin kiusaa tehden juoksee eteenpäin.

Ennen aika oli ystävä, nyt siitä on tullut vihollinen.

Earth and galaxy (Collage images from www.nasa.gov) - stock photo

Vain yksi elämä, niin monia haaveita, niin monia suunnitelmia.

Mitä tapahtuu juuri nyt? Missä rakastutaan? Suudellaan ensi kertaa kiihkeästi alkusyksyn iltahämärässä, puiston viileässä syleilyssä.

Missä juhlitaan? Juodaan shampanjaa, syödään ehkä rapuja syyskuiseen tapaan, lauletaan ja nauretaan. Tunnelma on kepeä. Missä kaivataan lohdutusta?

Mitä tapahtuu huomenna? Kun minä olen poissa. Olen enää varjo, joka seuraa, muisto jonkun mielessä, kuva albumissa. Mitä tapahtuu silloin?

Miten paljon muuttuu? Miten paljon säilyy? Muuttuuko ihmisen viha, syvä katkeruus? Muuttuuko halu tuhota, ja valloittaa. Muuttuuko jano asein hyökätä? Osaammeko vielä rakastaa?

Jospa kaikki sodat kääntyisivät ystävyyteen, hedelmälliseen yhteistyöhön. Oman edun tavoittelu unohdettaisiin, ja rakennettaisiin yhdessä maailma, jossa kaikilla on hyvä olla.

Silti luulen, niin ei koskaan tapahdu, sillä ihminen on se mikä on. Ihmisen ahneus on kaiken voittava, kaikki moraaliset lait rikkova. Ihminen ei opi koskaan virheistään.

Me tuhoamme sisariamme ja veljiämme, uudestaan ja taas uudestaan. Me haluamme uskoa hyvään, mutta emme toimi sen mukaisesti.

Huominen, onko meillä sitä? Onko meillä vielä kauniita auringonnousuja, ja -laskuja?Onko meillä vielä paikka, jossa rauhoittua metsän keskellä, veden äärellä, sen hiljaista loisketta kuunnellen?

Onko meillä vielä rapujuhlia, häitä, ristiäisiä, valmistujaisia, onnellisia hetkiä läheisten kanssa? Rikkomattomia hetkiä, kauniita hetkiä, hetkiä, joissa sydän puhuu aseiden sijaan.

Star field in  deep space many light years far from the Earth. Elements of this image furnished by NASA - stock photo

Syyskuu. Mäntyjen tuoksu yhä niin kesäinen. Koululaiset palanneet koulun pihalle.

Välitunnilla äänekästä. Raikas ilma sateen jälkeen, helppo hengittää. Ei ole kylmä, ei ole kuuma.

Tekisi mieleni tanssia kadulla. Kunpa talvi ei tänä vuonna tulisikaan.

Set of 5 Different Autumn's Banners / Nature - stock photo

Pimenevät illat, mustuva mieli. Pimeys kuin myrkky, joka nielee minut sisäänsä. Tekee minusta toisen ihmisen.

Olen kevään lapsi. Siksi kai valoa rakastan. Pimeys vie voimat, kaikki väsyttää. Talviunille haluaisin minäkin, lailla karhujen.

Herätä valoon kevään, kun lumet sulavat pois. Niin olisi kesä ikuinen.

moonlight landscape - stock photo

PALUU ARKEEN

Colorful Trees Surrounding Creek in the Fall

Työt ja treenit ovat alkaneet, ja syksy on aina vain lähempänä, ikävä kyllä! No onneksi vielä on ollut aika lämpimiä päiviä. Sitäpaitsi on toistaiseksi ollut suht helppoa herätä aamulla töihin, kun on valoisaa. (Ainakin kun mä menen kymmeneks). Niin ja vaikka aluksi harmittelinkin töihin paluutani, on se toisaalta ollut mukavaakin. Tulee jokin rytmi päiviin, ettei mene ihan laiskotteluksi. Jotenkin sitä on energisempi, ja saa aikaan paljon enemmän kuin lomalla. Olihan lomalla tietenkin kiva tavata kavereita, käydä minigolfaamassa ja ulkona syömässä, nauttia pitkästä aikaa viiniäkin, mutta kyllä tää töissä olokin menettelee…

Avomiehen siskokin kävi Lontoosta meitä moikkaamassa pienokaisensa kanssa. Oli tosi mukavaa nähdä taas pitkästä aikaa! Olisi kiva nähdä useamminkin, mutta nyt hän lupasikin alkaa käydä useammin, kun on lapsi, josta hän haluaa puoliksi suomalaisen. Pikkuinen oli aika väsynyt tapaamisellamme, mutta ihana pallerohan se on. Taas kun on noiden lasten kanssa ollut paljon tekemisissä, alkaa miettimään, että pitäisiköhän sitä itsekin pyöräyttää, mutta kun se kuitenkin pelottaa niin paljon, vieläkin…Kohta alkaa kyllä olemaan viimeset hetket käsillä, niinkun työnantajani yks päivä muistutti. Ei ois kiva sen paineen takiakaan lapsia tehä, mut toisaalta en haluaisi, et kävis niinkään, et sit myöhemmin kaduttaa, että jäi tekemättä, niinkun veljeni pitkäaikainen kihlattu on sanonut. Hänelle tuli vasta nelikymppisenä tunne, että lapsi voisi olla kiva. Alkaa ikävä kyllä olemaan jo aika myöhäistä. Toisaalta hän halvaantui päälle kolmekymppisenä, mutta on alkanut jo jonkun verran toipumaan. Sen verran hyvin, että pääsi kepin kanssa kävelemään veljeni luota läheiseen ravintolaan, jossa kävimme lomallani syömässä. (Ei siis tarvinnut pyörätuolia, niinkuin aikaisemmin).

Vähitellen ruska-aikakin taas lähestyy. Lehdet alkaa jo kellertää. Se on ihan kaunista, edessä oleva pimeys vaan masentaa. Ruska-ajasta ei sitten olekaan enää pitkä matka jouluun. Aika menee nykyisin niin nopeasti, ja aina se vaan nopeutuu, mitä vanhemmaksi tulee. Se oikein lentää, pelottavaa. Siinä on tietysti se hyvä puoli, että kevät koittaa taas pian, mutta toisaalta, samaan aikaan koittavat syntymäpäivät ahdistavat joka vuosi enemmän ja enemmän. Ihan kauhistuttaa ajatella seuraavia syntymäpäiviä, vaikka eihän edelisistäkään vielä ole kovin pitkä aika. Silti mietin sitä jo…No, ei lähdetä tähän keskusteluun enää enempää, olenhan kirjoittanut aiheesta jo ensimmäisessä blogiartikkelissani, josta tulikin mieleeni, että on hauska huomata kävijämäärien blogissani kasvaneen. Hyvä, että sentään joku tätä lukee, mutta olisi myös kiva, että kommentoisitte blogiani, kirjoittaisitte ajatuksianne, ja vastailisitte silloin tällöin täältä löytyviin kysymyksiini. Erityisesti kaikki tutut, tehkää se, jooko? Voitaisiin tehdä vähän ajatusten vaihtoa. Monia teistä tulee nähtyä niin valitettavan harvoin nykyisin, niin tulisi edes jonkunlaista yhteydenpitoa! Miten sitä aina onkin niin kiire nykyisin…

Muuttokin meillä on pian edessä. Sitten vasta kiire onkin! Saatiin vihdoin (isompi) asunto, jota on jo pitkään odotettu. Meidän vuokrasopimus kun päättyy lokakuussa. Hirvittää vaan se kauhea urakka, mikä on edessä. Paljon on järjestelemistä. Saa kyllä mennä roskiin suuri osa tavaroista (etenkin vaatteista). Ei oo niin paljon kannettavaa. Haluaisin muutenkin jo uusia vaatevarastoani. Nyt ainakin pääsee eroon kaikesta turhasta. Vähän kyllä on haikea olo, kun on asuttu tässä niin pitkään, ja alue on tosi kiva. Tässä on paljon luontoa, hyvät kaupat, ja mahtavia ruokapaikkoja lähialueilla, (joista voi tilata kotiin). Onhan toi tuleva asuntokin ihan ok-alueella, ja se on isompi ja uudempi. Ihan uusi talo. Sitäpaitsi työ-ja varsinkin treenimatkani lyhenee. Ei se pitkä ollut ennenkään, mutta nyt siitä tulee vielä lyhyempi…

Kävin muuten taiteiden yönä  maalaamassa vesiväreillä. Työpaikkani lähellä (nimeä mainitsematta) oli sen kunniaksi järjestetty tilaisuus maalata. En ole moneen vuoteen maalannut, (paitsi vähän johonkin pieniin lahjatavaroihini, joita myin yhteen aikaan). Tuntui pitkästä aikaa tosi hyvältä! Ensin mietin saanko mitään aikaan, mutta tulihan siitä jonkinlainen kuva, jonka nimeksi tuli: ”Auringonlasku”. Aiheena siis oli oma maisema. Valitsin kuvani aiheen, sillä rakastan vettä, ja auringonlaskut ovat kauniita. Niiden värimaailma on upea. Kävin tänään ottamassa kuvan maalauksesta. Voisin jossain vaiheessa laittaa sen tänne blogiinkin. Ei se mikään mestariteos ole, mutta pidän väreistä ja sommittelusta. Olin jo unohtanut, miten mukavaa maalaaminen voi olla. Tuli mieleen ne lapsuuden ja nuoruuden ajat, kun kävin monta vuotta kuvataidekoulua, josta pidin todella paljon!

Kävin myös vähän aikaa sitten ostamassa Stadiumista Sun Lahti t-paidan ja -kassin, yhteensä vaan 3€. Treeneissä kuulin, että siellä myydään alennuksella noita tapahtumatuotteita. Harmi vaan, että ne makeet hupparit oli loppu. Sellasen olis saanut vitosella…

one caucasian young woman ballerina ballet dancer dancing with tutu in silhouette studio on white background - stock photoyoung beautiful dancer posing on a studio background - stock photo

Treenit

Treenit ovat siis alkaneet, jonka kyllä huomasi aluksi luissa ja ytimissä. Lihakset olivat ekojen treenien jälkeen monta päivää sen verran hellänä. Ilmeisesti ainakin tuli tehtyä liikkeet täysillä, joka on vaan hyvä! Emme ole vielä tehneet mitään esitysohjelmia, vaikka puhuimmekin jo alustavasti gymnaestradasta. Tulemme hakemaan ainakin (omaan) hallinäytökseen tuon valkean linnun lisäksi, ja sitten ehkä vielä johonkin teatterinäytökseen, tmv.  Olemme tehneet tunnilla aika vaativia koreografiaharjoituksia. Balettiharjoituskin on edennyt jo astetta vaikeammalle tasolle. Onhan siinä haastetta, mutta ei kuitenkaan liikaa. On mukavaa huomata, että vartalo alkaa vähitellen totella, varsinkin perusliikkeissä! Muuten, valmentajallamme oli syntymäpäivät ensimmäisenä treenipäivänä, ja me kaikki lauloimme hänelle. Ekan tunnin lopuksi katsoimme sitten yhdessä Riikan kuvaaman videon ”Valkeasta linnusta”, jossa kuviot näkyivät selkeämmin kuin telkkarissa, kun ei ollut lähikuvia. Tällaisissa merkeissä on uusi kausi lähtenyt käyntiin. On ollut tosi mukavaa nähdä kaikkia treenikavereita! Innolla jään odottamaan mitä tämä kausi vielä tuokaan tullessaan.

Kannanotto

Nykyään telkkarista ei juuri enää tule mielestäni hyviä sarjoja. On vain uusintaa uusinnan perään, massaan hukkuvia sarjoja, ja tositv:tä. Niistä kyllä jotkut ovat ihan hyviä, mutta noihin samoihin formaatteihin alkaa kyllästyä, keksisivät enemmän uusia. Kanavia kyllä on paljon, mutta silti ohjelmien laatu ei ole kummoinen. Oletteko huomanneet, että sellaiset tv-sarjat ovat hyviä, joiden hahmoon/hahmoihin on helppo samaistua, aivan kuten Sinkkuelämää-sarjassa? joka on yksi kaikkien aikojen parhaista sarjoista! Siinä samaistuin aivan täysin Carrieen. Hänkin kirjoitti filosofisia ajatuksia, niin minäkin tykkään tehdä. Hänkin analysoi paljon asioita, aivan kuten minä. Hän on monessa suhteessa kuten minä. Hänellä on tumma, komea mies, kuten minullakin nykyään, heh. Ovat muuten oikeasti vähän saman näköisiä meidän miehet. Ei tuollainen suhde tosin varmasti tosielämässä toimisi, ainakin mun kokemuksella on-off suhteet on aika tuhoon tuomittuja. Sellainen oli minulla samoihin aikoihin, kun Carrie ja Kiho alkoivat soutaa ja huovata…Kuka sinä olisit Sinkkuelämää-sarjan hahmoista?

Kai se on niin, että sarja tuntuu läheisemmältä, jos sen hahmoon/hahmoihin samaistuu. Sama juttu oli aikoinaan Ally Mc Bealin kanssa. Siihenkin samaistuin, ja se oli myös silloin suosikkiohjelmiani. Ei tosin ihan yhtä hyvä kuin Sinkkuelämää, mut kuitenkin…Tehtäisiinpä nykyäänkin yhtä hyviä sarjoja kuin ”Sinkkuelämää”, ”Forsytein taru” tai kotimaisista esim. ”Kotikatu” tai ”Ruusun aika”. Salkkaritkin on menettäneet jo alun loistokkuutensa. Se oli aikoinaan ihan huippusarja! Tällä hetkellä odotan, että ”Vain elämää” palaa ruutuun. Se on aivan ihana ohjelma! Parhaita nykyisin pyörivistä ohjelmista, ellei jopa paras. Toinen hyvä on: ”Putous.” Nekin vaan on sesonkiohjelmia…Mulla ois muuten yks hyvä tositv-formaatti-idea. Sellanen, jossa henkilökohtaiset avustajat kilpailisivat paremmuudesta. Siinä näytettäisiin sitten heidän työpäiviään, ja se joka suoriutuu parhaiten voittaisi jonkun palkinnon. Ei sen välttämättä tarvitsisi olla kilpailukaan. Voisihan se olla tehty ”Poliisit”-ohjelman tyyliin. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta  uskon, että ohjelmasta tulisi mielenkiintoinen, jos siihen valittaisiin avustajia, joiden päivät ovat erilaisia, ja joilla on paljon monenlaisia työtehtäviä. Siellähän voi tulla vastaan vaikka hääjuhlia, ristiäisiä, syntymäpäiviä, ja vaikka mitä muuta. Myös ihmiset näkisivät, miten paljon haasteita työssä on. Luulen, että sitä ei moni heti arvaisi. Itseäni tuo ainakin kiinnostaisi.

Tässä pari hyvää videopätkää lempisarjoistani.

Musiikkivalinnat

Kolmessa seuraavassa biisissä on tosi upeet sanat!

Tuo seuraava on loistava kappale, jonka tahtiin olemme tehneet treeneissä alkulämmittelyjä.

Uni

Näin yhtenä yönä unta, että olimme lähdössä avomieheni kanssa matkalle jonnekin ulkomaille, mutta en muista minne. Jännitin lentomatkaa, ja se tuntui aika todelliselta! Muuta en unesta sitten muistakaan. Aika vaatimattomia ovat uneni olleet jo pitkän aikaa. Parempia odotellessa…

Kirjottelu jää varmaan vähäksi aikaa vähemmälle, kun meille tulee ne muuttohommat, mutta sen jälkeen ainakin jatketaan taas! Hyvää syksyn alkua kaikille! Koitetaan jaksaa, vaikka päivät lyheneekin koko ajan. Vitamiineja ja kahvia vaan naamariin. Niillä sitä pääsee jo aika pitkälle! Sitten pidetään mielessä, että nopeasti se pimein aika on ohi, ja valo jälleen voittaa lopulta…