Tässä kaunis näkymä uuden kotimme parvekkeelta (vasemmalta kuvattuna).
Olemme vihdoin saaneet muutettua!! Olen niin onnellinen uudesta kodistamme! Tässä on nyt jo lähes kuukaus asuttu, ja niin paljon kuin se työtä vaatikin, oli se kaiken sen vaivan arvoista! Välillä olin aivan lopen uupunut, ja jopa hukassa, kun tämä asunto ei vielä tuntunut oikein kodilta, mutta nyt tuntuu, jopa enemmän kuin entinen!
Olen pahoillani pitkästä kirjoitustauosta, mutta en ole päässyt kirjoittamaan aikaisemmin, osittain johtuen muuttokiireistä, mutta myös siitä, että kun noin pari viikkoa sitten olisimme laittaneet koneen toimintaan, yllätys yllätys se ei käynnistynytkään. Ehkä se oli saanut kosteutta, tai muuten viilentynyt jotenkin liikaa (viileässä asunnossamme toimettomana viruessaan), tai en tiedä olisiko se heilunut liikaa muuttomatkalla. No jokatapauksessa tilasimme nyt uuden koneen osamaksulla, joka tuli meille kotiin tällä viikolla. Onpa mukavaa kirjoittaa pitkästä aikaa!
Rakastan kyllä tätä uutta asuinaluettamme! Jos oli edellinen alue hyvä, niin ei tämäkään kakkoseksi jää. Tässä on melkein kaikki mahdolliset kaupat lähellä, hyvät kulkuyhteydet, ja mikä parasta, ranta on lähellä, eli täällä on loistavat ulkoilualueet. Siis täällä on tarjolla kaikki se sama, mitä meillä oli ennenkin, mistä pelkäsimme joutuvamme luopumaan! Onpahan meidän kotoa vielä jopa merinäköala, ihan mahtavaa! (Okei, vastapäätä on ruma toimistorakennus, mutta vasemmalla puolella näkyy merta.) Parvekekin on entistä hienompi. Saatiin pientä maksua vastaan pitää edellisten asukkaiden tekemät laudoitukset, ja kaupan päälle saatiin vielä hienot, kori parveketuolit ja lasipöytä. (Omat muoviset olivatkin kuluneet ja menossa roskiin).
Paljon tässä on rahaakin palanut. On osteltu vaikka mitä, kuten neljän istuttava, upea, kahvilakattu ruokapöytä, vanhan kuluneen tietokonepöydän tilalle uusi, samoin vanhan hajonneen runkopatjasängyn tilalle uusi jenkkisänky, hieno päiväpeitto, koristetyynyt sohvaan, pari lamppua, kahvinkeitin, vedenkeitin, tosi tyylikäs olohuoneen matto, ja muuta pientä. Sisustaminen on sitten mukavaa puuhaa. Joskus nuorena hain sisustussuunnittelun linjalle opiskelemaankin, mutta en päässyt. Sinne onkin todella vaikea päästä, ja vaikka sisustaminen onkin mukavaa, niin oli kyllä hommaa noissa ruokapöydän ja tuolien, sekä tietokonepöydän kasaamisessa. Meinasi välillä hermo mennä. Ei se vanhan kirjahyllyn uudelleen kokoaminenkaan herkkua ollut. Meinasi hajota koko hylly, välitasoa liittäessämme. Minun piti pidellä sitä painavaa osaa, sitten se lipesi otteestani, ja toinen puoli valui alas. Onneksi se ei pudonnut kokonaan. Tuli vain pieni naarmu välitasoon. Nyt on sentään kaikki (ainakin isommat tavarat) paikoillaan! Vielä aiotaan ostaa ainakin kokovartalopeili eteiseen, iso seinäkello keittiöön, tiskikone, uusi mikro ja robotti-imuri. Sitten taitaa olla jo melkein kaikki tarvittava koossa. Mistä vielä olen iloinen, on että meillä on nykyään tosi iso jääkaappi, ja pakastin vasta iso onkin. Mahtuu varmasti hyvin kaikki tarvittava!
Seuraavaksi olemme muuten päättäneet hakea asumisoikeusasuntoa, kun tässä sopimus päättyy. On paljon halvempi kuin oma, joten lainaa ei tarvitse niin paljon, ja ovat yleensä siistimpiä kuin kaupungin asunnot. Jonojenkaan ei pitäisi olla mitään mahdottoman pitkiä. Haluaisimme kovasti pysyvämmän asunnon juuri tältä alueelta, (ja mikäli mahdollista, vielä enemmän rannan tuntumasta). Tuo voisi olla keino, sillä noita asuntoja täältä löytyy, ja on käsittääkseni helpompaa saada sellainen asunto alueelta, jolla olet jo asunut.
Eilen saatiin sitten lopultakin makuuhuoneen lamppukin kiinnitettyä. Hienon näköinen plafondihan se on, vaikka senkin kanssa oli aluksi hankaluuksia. Ei meinattu millään saada sitä nätisti asettumaan. Se oli kokoajan johonkin päin kallellaan, ja me meinattiin jo luovuttaa koko hommasta, mutta onneksi ei luovutettu. Lamppu näyttää todellakin nyt niin hienolta! Sitäpaitsi täällä makkarissa oli jo niin pimeää, ettei tahtonut löytää vaatteitaan.
Vieraitakin on jo käynyt. Ensimmäistä kertaa pidimme avomiehen suvun sukutapaamisen luonamme (joka siis pidetään aina, kun Lontoon-sisko saapuu Suomeen). Lokakuussa, kun hän tuli keväällä syntyneen pienokaisensa kanssa tänne, sovimme pitävämme tapaamisen meillä, nyt kun tilat sen mahdollistivat. Ne olivat epäviralliset tupaantuliaiset, joten saimme lahjoja, kuten (sisustus)rahaa, monta kauppakassillista ruokaa, ja yhdeltä siskolta saimme hienon palmunkin. En ollut nukkunut yhtään, koska olimme laittaneet koko yön, ja päivän paikkoja kuntoon, jotta saamme kaiken valmiiksi, mutta tunnelma oli silti hyvä! Tarjoilemani kahvin voimalla jaksoin taas. Kahvia oli juotu ennen kutsuja, ja sitä juotiin tietenkin kutsuissa. Olin jauhanut valmiiksi kahvia kahvipavuista uudella kahvimyllyllämme, joka on aika rankkaa puuhaa, mutta sen arvoista. Maku on kyllä parempi kuin suodatinkahvissa! Lisäksi tarjosin vieraille salaattia, patonkia, pikkupuusteja ja keksejä. Oli mukava tavata heitä kaikkia, ja seurata kokoajan kasvavia lapsia! Lontoon siskon pienokainen on sanonut jo ensimmäiset sanansakin. Hän sanoi suomeksi: ”äiti”, mutta englanniksi ”daddy”, joka johtuu tietenkin siitä, että pojan äiti puhuu tälle suomea, ja pojan isä taas englantia.
Toinen vieras kävi täällä viime tiistaina: yksi parhaista ystävistäni. Hän oli kävellyt (noin 15min.) matkan meille sateessa ja kovassa tuulessa, kun ei tiennyt, että olisi päässyt lähes ovelta ovelle bussillakin. Minäkään en ollut siitä maininnut, sillä hän oli sanonut osaavansa tulla meille. Hän toi mukanaan kahvipaketin, joka oli aivan ihana tuliainen, kun meillä olikin ollut kahvi lopussa. En ollut aikaisemmin maistanutkaan tuota juhlamokan tummapaahtoa, mutta se oli todella hyvää, melkein parempaa kuin presidentin tumma paahto, vaikka olen pitänyt presidenttiä aina parhaana kahvimerkkinä. Tosin juhlamokka tulee hyvänä kakkosena! Pitkästä aikaa tein meille myös tonnikalasalaattia, joka oli todella hyvää, ja kahvin kanssa tarjosin tosi hyviä -k-kaupasta bongaamiani- persikka-vaniljakeksejä. Meillä oli oikein mukavaa sillä välin, kun avomieheni oli lätkämatsissa!
Nyt olen varmaan jo tarpeeksi hehkuttanut uutta asuntoamme, joten mennäänpä välillä muihin aiheisiin.
Treenit
Meillä oli jokin aika sitten pitkästä aikaa pelkästään pilatekseen keskittynyt tunti. Tuntia oli vetämässä sama valmentajamme pilates-ohjaaja, kuin viimeksikin. Oli mukavaa! Tyyppi on niin hauska, (ei varmastikaan hetero, vaikka en haluaisi ketään leimatakaan, mut ihanan persoonallinen ja värikäs persoona, niinkun homomiehet yleensä). Sen tunnit on myös todella tehokkaita. Vatsalihakset oli hellänä heti seuraavana iltana.
Sitten toissa sunnuntaina me alettiin jo ideoimaan gymnaestradaa. Valkku päätti, että sinne tulee ainakin yksi nykyajan kiireestä ja stressistä kertova tanssi. Hyvä idea! Sitten tulee ilmeisesti polkkaa myös, ei ole muuten mitään helppoja nuo polkka-askelkuviot. Baletissakin olen taas kehittynyt. Teimme erään balettisarjan ensimmäistä kertaa keskilattialla, ja se sujui melko hyvin. Vartalon hallinta on siis parantunut. Tänään sitten tehtiin taas vähän lisää tuota gymnaestrada- koreografiaa, (siis omaan halli-näytökseen). Siitä tulee kyllä vielä hieno kokonaisuus! Valkku luki meille tänään suunnittelemansa johdatus-tekstin tuohon kiire-stressitanssiin. Se oli todella hieno teksti, jossa tiivistyi mahtavasti naisen monta eri roolia arjessa! Tuon ympärille on hyvä rakentaa!
Tässä vähän sellaista meininkiä, mitä tulee olemaan meidän Ge-näytöksessä, (”kiire-tanssissa”), eli hieman erilaista liikekieltä, ei sellaista pehmeää ja kaunista kuin yleensä.
Katsokaas muuten tätä linkkiä. Varmaan hyvä tapahtuma. Itse en pääse paikalle, mutta jotka pääsevät, niin kannattaa mennä! http://tanssintalo.fi/hopsuomi/
Kannanotto
Tuli tässä mieleen, viimeaikaisissa keskusteluissa esille tullut aihe kännyköihin puhumisesta julkisesti, ja siitä kuinka monia tämä tuntuu häiritsevän. Itse en ymmärrä miksi. Minä ainakin olen niin vähän päivisin kotona, että kun sitä illalla tulee kotiin, ja pääsee vihdoin syönnin ja muun hommailun jälkeen istumaan alas, alkaa olla jo niin myöhä, ettei oikein kenellekään kehtaa soittaa, puhumattakaan virastoista tai muista firmoista. Niihin on pakko soittaa päivällä. Eivätkös kännykät ole juuri sitä varten, että niillä tavoittaa muuallakin kuin kotona. Muutenhan voisimme yhtä hyvin ottaa lankapuhelimet takaisin käyttöön. Kännykät ovat hyviä siitäkin, että töissäkin voi puhua, mutta pystyy silti samalla tekemään töitä, kun ei ole sidottu lankoihin. Silti joskus kaipaan kyllä lankapuhelinajan tuomaa yksityisyyttä. Tuolloin ei voitu syyllistää siitä, että et ollut aina vastaamassa puhelimeen, kuten nykyään on tyypillistä. Jos ei heti vastaa, saa usein palautetta siitä. Sitten ihmetellään, että ”mitä hyötyä on kännykästä, jos ei siihen vastaa.” Kai sitä nyt sentään saa jonkinlaista yksityiselämääkin ihmisellä vielä olla. Jokapaikassa ei voi vastata puhelimeen, nukkuessa se vasta vaikeaa onkin. Wc:ssä ja suihkussakin pitäisi voida käydä vapaasti, tuntematta syyllisyyttä siitä, ettei heti vastaa puhelimeen, jos joku soittaa. Jotkut kuulema tekevät niinkin, että laittavat tietoisesti puhelimensa kiinni, kun eivät jaksa vastaanottaa puheluita, mutta minulle ainakin tulisi sellainen olo, että ”nyt varmaan jollakin on jotain todella tärkeää asiaa, jos vaikka puhelin olisi kiinni vain 5min.” Joskus on huomaamatta akku loppunut, ja puhelin ollut sammuneensa. Heti tuntuu, että ketkähän kaikki ovat yrittäneet soittaa. Yleensä ei kukaan, vaikka puheluilla muuten on tapana tulla usein huonoon aikaan, ainakin minulla, mutta siis ihan oikeasti, jos ne jonkun julkiset puhelut häiritsee, ei ole pakko istua vieressä, ja kuunnella. Voi joko vaihtaa paikkaa, tai laittaa nappikset korviin, ja kuunnella vaikka musiikkia. Minuakin on kerran metrossa pyydetty lopettamaan keskusteluni äidin kanssa. Minusta tuo on aika itsekästä, ja epäkohteliasta käytöstä. Yhtälailla puhumisen julkisesti voisi kieltää kokonaan. Ollaan sitten omien ajatustemme kanssa, hiljaisuudessa, mistä me suomalaiset ilmeisesti yhä niin nautimme. Eikö ketään muka sitten häiritse nuorison hälinä ja huuto. Minua ainakin ärsyttää, kun pitää kiljua, ja huutaa kovaan ääneen, vaikka olin kai vähän sellainen kavereiden kanssa joskus aikoinaan itsekin. Silti, puhelimeen harvemmin kiljutaan, tai edes huudetaan. Minusta tavallinen puhe ei ole niin häiritsevää. Yhtenäkin päivänä yritin ratikassa juuri puhua tärkeää puhelua, kun pysäkiltä sisään asteli nuorisojoukko, joka puhui niin kovaa, etten tahtonut saada mitään selvää linjan toisessa päässä olevan naisen puheesta. Minun puhelimeni äänet ovat hiljaiset, niissä on jotain vikaa, mutta kun oli tärkeä vuokra-asia selvitettävänä, ja pakko soittaa. (Ei sitä puhelua illalla olisi voinut hoitaa.) Sitä paitsi paras hetki hoitaa puheluita, on juuri kulkuneuvoissa, kun olet matkalla jonnekin, ei mene kallisarvoista työaikaa hukkaan, (eikä kodinjärjestely tmv.aikaa). Siinähän sitä on hyvää aikaa vaikka jonotella jonotusmusiikkia kuunnellen, johon ei kovin usein muulloin tahdo olla aikaa. Noniin, eiköhän kantani tullut selväksi. Kännyköihin saa (ja joskus jopa pitää) puhua julkisesti. Tuo täytyy varmaan lisätä kohta lakikirjaan, muutenhan pian nostellaan oikeusjuttuja kännyköihin puhumisesta. Ei tule sitten epäselvyyksiä!
Musiikki-/videovalinnat
Tässä loistava alkukohtaus sympaattisesta Disneyanimaatiosta: ”Up”, joka tuli vähän aikaa sitten televisiosta. Kappalekin on hieno!
https://www.youtube.com/watch?v=Sh7kVYYBNyk
Tässä yks toinen hyvä video, jonka bongasin youtubesta.
https://www.youtube.com/watch?v=cPnfjwKfkSk
Unista en nyt muista mitään. Olen minä jotakin nähnyt, mutta en sellaisia, jotka olisivat jääneet mieleen. Liian stressaavaa ja hektistä ollut kai elämä viimeaikoina, kun ei jää unet mieleen…
Tämä riittänee tällä erää. Toivottavasti aivan kaikki blogini kävijät eivät ole kadonneet. Mitä tilastoja katsoin, niin kävijämäärät ovat hiipuneet roimasti, varmasti juuri kirjoitustauon takia, mutta nyt lupaan taas alkaa kirjoittaa useammin, joten toivottavasti palaatte takaisin, lukijat!
Tanssitytön blogi 