Taas on vuosi vaihtunut, ja palattu arkisen aherruksen pariin joululomalta. Paluu töihin oli raskas, kun oli tottunut nukkumaan pitkään, ja loikoilemaan sohvan nurkassa katsellen elokuvia, nauttien hyvää viiniä, ja glögiä, sekä herkutellen (mm.suklaalla, pipareilla ja kylmäsavulohella, nam). Ihan parasta tällaisena pimeänä aikana. Tänä jouluna olikin todella synkkää, kun edes lunta ei tullut, ja sama jatkuu yhä tammikuuhun päästyämme. Ei ole mitään valoa, ja ainakin minulla onkin ollut todella väsynyt, ja voimaton olo. Jouluaattona tein kyllä aikamoisen joulusiivouksen, kun perheeni tuli meille kylään, mutta sen jälkeen ei olekaan jaksanut paljon mitään, ei edes kirjoittaa, tai ajatella mitään syntyjä syviä.
Jouluaatto oli tänä vuonna aivan erilainen kuin koskaan aikaisemmin. Ensimmäistä kertaa minä emännöin juhlia, kun aina aikaisemmin olen juhlinut joulua muualla (yleensä omilla vanhemmillani, mutta joskus on käyty myös molempien vanhempien luona). Oli siis paljon enemmän tehtävää ennen joulua. Juhlien järjestäminen on kyllä minusta mukavaa puuhaa, ja tein sen oikein mielelläni. Olisin varmaan jo aikaisemmin kutsunut vanhempani meille jouluksi, mutta meidän edellisessä asunnossa emme olisi mahtuneet viettämään joulua, sillä tilaa oli liian vähän. Eihän meillä ollut edes ruokapöytääkään. Nyt on, ja tila muutenkin on mainio, aivan loistava joulun viettoon. Tila toimii jopa vähän paremmin kuin vanhempieni koti. Sekin on kaunis, mutta meidän asuntomme on avarampi, ja siinä kaikki joutuvat (onneksi) olemaan kokoajan samassa tilassa. Siis myös emännän on helppo osallistua keskusteluihin järjestelyjen lomassa (avokeittiö). Ei ole mitään erillistä keittiötä tai keittokomeroa kuten vanhemmillani, jotka muuten näkivät uuden asuntomme nyt ensimmäistä kertaa, samoin veljeni. Mukavat juhlat niistä tuli. Ruoka ja viini oli hyvää. Veljeni oli kokeneena kinkun paistajana paistanut meille ison kinkun, josta osa on vieläkin syömättä, ja menee varmasti -ikävä kyllä- roskikseen. Osan kinkusta laitoin eilen hernekeittoon, enää sitä ei varmaan oikein voikaan syödä, eikä kaikki menisi ennen pääsiäistä luultavasti muutenkaan. Sain muuten veljeltäni isot kehut itse tekemästäni rosollista. Olin todella otettu, sillä veljeni on itse aivan loistava kokki. Tosin suvussahan nämä määrätyt ruokaperinteet ovat kulkeneet. Olin saanut äidiltäni jouluksi mummilta peräisin olevan rosollireseptin, jonka hän onneksi löysi vanhasta kätköstään, sillä ei enää itsekään muistanut ihan tarkkaan, missä järjestyksessä ainekset tuli pilkkoa, eikä määriä. En itsekään enää muistanut sitä, vaikka olemme usein tehneet rosollin yhdessä äidin kanssa, (hänen neuvojen pohjalta). Tosiaan, kyllä rosolli omasta mielestänikin maistui tänä vuonna todella hyvältä, vaikka itse sanonkin, jopa rosollikastikekin maistui, vaikka en ole siitä yleensä välittänyt (vatkattua kermaa punajuuriliemellä maustettuna). Valkoviinikin sattui olemaan aivan oivallista rosollin ja kalan kanssa (Pearly Bay, dry white, Etelä-Afrikka). Se oli kuin piste i:n päälle. Oli muuten jääkaappikylmää, suosittelen kokeilemaan. Moni ei säilytä viinejä jääkaapissa, mutta valkoviinille se mielestäni antaa sille sopivaa raikkautta. Punaviini valinta kinkun ja laatikoiden kanssa oli aivan yhtä loistava (Hardys Bin343). Maut toimivat mahtavasti yhdessä. Jälkkäriä kukaan ei sitten enää juuri jaksanutkaan. No glögilasilliset ja pari (itse paistamaani ja koristelemaani) piparia kyllä otettiin per naama. Glögikin oli tosi hyvää, vaikkakin yllättävän makeaa, mutta olin varannut myös juustoja ja suolakeksejä rypäleiden kanssa jälkiruuaksi. (Tämäkin ollut perheessämme vanha perinne). Kukaan ei jaksanut niitä. No ei se mitään, parempi että ruokaa oli liikaa, kuin että se olisi loppunut kesken.
Meillä oli oikein soman näköistäkin. Pienen äidiltä saadun tekokuusen olin koristellut, ja laittanut ikkunan alla olevan sivutason päälle. Huomasin kotona, että koristekassissa, jonka sain kuusen mukana, ei juuri ollut tuohon pikkukuuseen kuuluvia koristeita, vaan lähinnä vain oikean kuusen koristeita, jollainen meillä aina lapsuudessani oli olohuoneen nurkassa. Lapsena se oli tärkeä osa joulua. Se kyllä tuoksui mahtavalle, ja oli upean näköinen, mutta oikea kuusi vaatii aina oman työnsä, etenkin sen pois vieminen, ja havunneulasia löytyi lattialta usein vielä juhannuksenakin. Siksi olemme (nyt kun kaikki ovat aikuisia) nykyisin tyytyneet tekokuuseen. Koristeet eivät siis olleet ihan oikeita, mutta ei se haitannut. Löysin muutaman vähän pienemmän pallon, jotka ripustin kuuseen, ja löytämäni hopeanauha oli kyllä aivan oikean mittainen. Kaikkein isoimmat pallot jätin pois, sillä huomasin niiden näyttävän suhteettoman isoilta, ja siksi hassulta. Joulupöytään olin muuten löytänyt Tokmannista erittäin halvalla viinilasisetin: 6kpl 8€. No nyt tuli vähän piilomainontaakin…Siisti pöytäliinakin löytyi lopulta. En löytänyt sitä joulunvihreää liinaa, kuten olisin halunnut, mutta ostin sitten vaalean liinan, jossa oli kultaisia koristekuvioita. Halusin boikotoida punaista, koska en ole sen fani, ja se olisi tehnyt kokonaisuudesta melko kirjavan, kun minulla oli jo vihreävoittoinen kattaus. Tuo kulta-valkea liina sointui ainakin hyvin asuntommekin sävyihin. Lisäksi kuusen vierelle olimme ostaneet turkoosin tuikkulyhdyn, joka oli todella kaunis, ja sointui hienosti turkoosien koristetyynyjemme kanssa. Lahjaksi saimme rahaa ja suklaata. (Oikein kivat lahjat). Avomieheni oli ostanut minulle (itsevalitsemaani) ihanaa tuoksua (Naomi Campbell).
Uutta vuotta vietimme ystäväpariskuntamme kanssa. Meillä oli tarjolla kuoharia ja omenaviiniä, sekä pientä uuteen vuoteen kuuluvaa naposteltavaa. Ilotulituksia meiltä näkyi todella hyvin, kun on tuo ranta vieressä, josta niitä ammuttiin. Näkyivät niin läheltä, että olivat tosi upeita! Otin muuten aatolta nauhalle elokuvan: ”Lola ja tanssin taika”, jonka katsoin sitten uuden vuoden päivänä. Se oli todella hyvä kertomus tanssia harrastavasta naisesta, joka lähtee miehen perässä Egyptiin, ja alkaa siellä opetella itämaista tanssia. Mies jää matkasta, mutta naisesta tulee tähti. Hän tanssi todella kauniisti! Rakastan suunnattomasti itämaisen tanssin pehmeitä käsiliikkeitä. Tuli mieliteko opetella itsekin itämaista tanssia. Kokeilin sitä kyllä elokuvan pohjalta jälkeenpäin. Muuten, siinä listaani yksi tanssi lisää, jota en ole vielä opiskellut, mutta joka kiinnostaisi…
Treenit:
Syksyn viimeiset treenit olivat 8.12. ja niiden päätteeksi seura tarjosi meille pipareita ja juustoja. Samalla taustalla pyöri Riikan kuvaama video Valkeasta linnusta, Sun Lahdesta. Kaikki eivät olleet vielä nähneet sitä. Tuli haikea olo, kun alkoi treenitauko. Seuraavan kerran treenaamme vasta 12.1. ja tahti ei kun kovenee…Gymnaestrada here we come!
Kannanotto:
Tässä joulun yltäkylläisyyden myötä olen paljon miettinyt nälkäänäkeviä, kun niistä joulun aikaan näytettiin taas paljon mainoksiakin. Olen oivaltanut, miten etuoikeutettu olen monessa suhteessa, ja miten hienoa on ollut syntyä juuri Suomeen, vaikka siitä moni valittaakin, osaamatta arvostaa suomalaisuuttaan. Ajatelkaa nyt todennäköisyyttä syntyä Suomeen, näin pieneen maahan, kaikista vaihtoehdoista. Paljon todennäköisempää olisi ollut syntyä esim. johonkin köyhään Afrikkalaiskylään. Miten erilaista elämäni voisikaan olla. Miten paljon köyhempää. Miten alkukantaista, ilman juuri minkäänlaisia nykyajan viihdykkeitä, ja ennenkaikkea ilman kunnon ruokaa. Hyvät ihmiset, pyydän teitä pysähtymään hetkeksi kaiken kiireen ja stressin keskellä, silloin kun oikein kaikki ottaa päähän. Miettikää miten paljon hyvää elämässänne on. Miettikää niitä Afrikan nälkäänäkeviä. Miettikää tosissanne! Saatatte yllättäen havaita, että täällä Suomessa on sittenkin ihan hyvä elää. Minä toivoisin, että voisin lähettää loppukinkkuni jotenkin jonnekin, missä ei ole tarpeeksi ruokaa, kun en itse sitä välttämättä tarvitse. En vain tiedä miten…mutta jos me kaikki länsimaalaiset voisimme antaa ylimenevät ruokamme köyhille maille, hekin saisivat vatsaansa täytettä, luultavasti ihan hyvinkin!
Musiikkivalinnat:
http://www.youtube.com/watch?v=qScTeJjYwXM
http://www.youtube.com/watch?v=9KEVObbduHk
Uni:
Näin joskus noin kuukausi sitten unen, jossa olin valmistautumassa gymnaestradanäytökseen ryhmäni kanssa. Muistan kuinka jännitin, ja kuinka hassu asu minulla oli päälläni. Jalkani olivat kultamaalissa, ja toisessa jalassa luki ryhmäni nimi. Ihmettelin mistä ne oli minulle ilmestyneet, kun muilla sellaisia ei ollut. Sitten minulta kuitenkin puuttui joku nimilappu, tai joku, joka piti olla saadakseen palkinnon, jos sattui olemaan näytöksen paras. Mietin mielessäni, että minua tuskin palkittaisiin kuitenkaan, oli nimilappu tai ei. Oikeassa näytöksessähän kyse ei ole kilpailusta, eikä tietääkseni ketään muutenkaan palkita, vaikka se voisikin olla ihan hauskaa…No, hauskaa siitä tulee aivan varmasti jokatapauksessa!
Taas joudumme opettelemaan uuden vuosiluvun, juuri kun edelliseen sai totuteltua, ja taas joutuu kohtaamaan sen tosiasian, että syntymäpäivät häämöttävät edessä, joillakin tosin vielä nopeammin kuin itsellä. Veljeni esim. täyttää 40v. tammikuussa. Päästään taas juhlimaan pyöreitä. Kolmekymppisetkin ovat vielä tuoreessa muistissa, ja kuusi vuotta nuorempana pidin häntä jo silloin tosi vanhana. Tässä iässä ero ei enää niin tunnu. Kun on itse ylittänyt kolmenkympin rajapyykin, suhtautuu huomattavasti suopeammin vanhempiinkin ihmisiin. Neljäkymmentä ei enää tunnu paljon miltään, enkä miellä edes viisikymppistä kovin vanhaksi. Voi tämä ihmeellinen avarakatseisuus johtua siitäkin, että omat vanhemmat ovat jo niin vanhoja. Sekin vaikuttaa omiin ikäkäsityksiin. Omia vanhempiaan ei kuitenkaan osaa koskaan mieltää kauhean vanhoiksi, ehkä siksi, ettei huomaisi omaa vanhenemistaan. Ensikertaan, moi!
Tanssitytön blogi 