Juhannuksesta jouluun vain vähän aikaa. Joulun jälkeen valoa kohti, ja uusi kevät koittaa.
Kevät kesää saa odottamaan, ja kun kesä saapuu, saapuu yhtä pian syksykin. Syksystä jouluun palataan taas uudestaan.
On juossut vuosi ympyrän, ja pian jo toisen, kolmannenkin.
Hyvästi koti, jossa rakastettiin ja riideltiin.
Hyvästi rakas koti, joka annoit meille suojaa kahdeksan vuoden ajan,
jossa ensi kerran suudeltiin, ja jossa toisiimme tutustuttiin.
Lämmitimme toisiamme kylmin talvi-illoin. Vilvoittelimme tuulettimen äärellä kuumina kesäpäivinä.
Sinä olet nähnyt paljon. Olet nähnyt ilomme ja surumme, olet nähnyt rauhaa, ja myrskyä.
Olet nähnyt kaikki elämämme vaiheet. Olet antanut lämpöä, ja monia muistoja.
Olet antanut rakkauden täyteisiä hetkiä. Jää hyvästi kaunis kotimme. Uusi elämä alkaa jo saa.
Tässä talossa herää menneisyys eloon. Kaikki koettu ja nähty.
Kaukaiset lapsuuden ja nuoruuden seikkailut. Parhaat vuodet, viattomat ajat.
Hämmentävää, kuinka lähelle muistojaan voi päästä, vaikka et voikaan koskaan palata.
Silti se sama tunne jostain tulee, ja koskettaa. Samat kesäiset tuoksut, samat maisemat ympärillä, äänet kaikuna korvissa.
Samankaltainen hetki, silloin mennyt herää eloon.
Miksi en eläisi tässä hetkessä. Unohtaisi menneet ja tulevaisuuden.
Tarttuisi kiinni pieniin asioihin. Tulisi lähemmäksi sinua.
Ajat muuttuvat, ihminen ei. Ihminen aina samanlainen, samat vaiheet läpäkäyden.
Me teemme samat virheet, rakastamme, etsimme onneamme.
Me löydämme sen hetkeksi, ja sitten kadotamme taas. Läpi vuosien tuhansien näin jatketaan.
Tunnen tämän tuoksun, sen kun syksy tulee. Kaukaa muistoista tunnistan sen.
On sateen jälkeinen raikkaus ilmassa. On kosteat lehdet maahan putoilleet.
Vaahterat, tammet ja muut ne kosteutta huokuu, ja juuri sille syksy tuoksuu.
Syksyn kastelemat tiet, niin monta kertaa ennenkin astellut olen. Elo lyhyt, täällä vain vähän aikaa.
Onnen hetket niin harvassa. Juhlat kun päättyy, ne suruun vaihtuu.
Oletko oikeasti siinä, vai kuvittelenko vain. Onko tämä hetki todellinen.
Istummeko oikeasti vierekkäin, koskeeko ihoni ihoasi.
Ovatko korvissani kaikuvat äänet oikeita, vai harhoja vain.
Onko meillä vielä aikaa olla näin, kuvitella toisemme, aistia läheisyys.
Eihän tämä hetki katoa vielä, kuin kuiskaus tuuleen.
Eihän tämä vielä muistoksi muutu, etäiseksi harhakuvaksi.
Linnut sen kertoivat, kevät tulossa on. Laulullaan viestivät, sulokkailla sävelillään.
Vaikka pakkanen paukkuu, vaikka lumi maassa on. Laulu toivoa antaa, vielä hetken jaksan odottaa.
Tanssitytön blogi 