TUNNEKUOHUJA

 

Winter angel Royalty Free Stock Image

On taas kauan aikaa kulunut siitä, kun viimeksi kirjoitin tällaisen kunnon artikkelin blogiini. Aika se vain liukuu eteenpäin ihan huomaamatta, ja normaali arjen pyöritys on vienyt nyt lähes kaiken aikani. Joskus pitäisi nukkuakin, sitäkään en ole tarpeeksi ehtinyt…

Tällä viikolla sain suruviestin. Jonkin aikaa sairaalassa ollut vanhempi avustettavani on poistunut keskuudestamme. Hän oli juuri ollut (elämänsä ensimmäisessä) leikkauksessa, ja hänen piti olla jo toipumassa, joten tämä tuli aika yllätyksenä, mutta toisaalta oli hänellä niin korkea ikä (ehti juuri täyttää 103v.), että osasi tätä siinä mielessä odottaakin. Voisipa itsekin elää yhtä pitkän ja terveen elämän, ja olla vanhana yhtä hyvässä kunnossa kuin hän oli. Hän oli hyvin pitkään erittäin hyvä kuntoinen. Vielä lähes sata vuotiaana hän käveli kepin kanssa kotonaan, ja teki itselleen ruokaa, siis itse. Taisi olla vasta 100-vuotispäivien tienoilla, kun hänen kävelykykynsä heikkeni niin, että hän otti pyörätuolin käyttöönsä, ja minä aloin laittaa/tarjoilla ruokaa hänelle. Aloin virallisesti avustamaan häntä (hänen tyttärensä ohella) suunnilleen niihin aikoihin, ja vasta noin pari vuotta sitten hänen näkönsä ja kuulonsa heikkeni selvästi, ja muistikin alkoi temppuilla. Ajatelkaa, että alle sata-vuotiaana hänellä oli vielä hyvä muisti! Läheiset ovat rakkaansa poismenosta tietenkin hyvin surullisia. Sitä on vaikeaa katsoa vierestä, kun ei oikein tiedä miten auttaa. Mitä sanoa tai tehdä? Tunnen itseni aika avuttomaksi ja pieneksi, kuten aina surevien läheisyydessä. Ehkä tämä oli kuitenkin parempi hänelle itselleen, sillä hän oli ollut melko pitkään hyvin väsynyt, ja voimaton. Hän toivoi usein pääsevänsä jo pois. Kuulin hänen kuolleen nukkuessaan, mikä olisikin ihanteellisin tapa kuolla. Niin toivoisin itsekin täältä joskus lähteväni. Eilen lapset sitten tulivat käymään, ja alkoivat tyhjentää äitinsä huoneen tavaroita. Tuntui kummalliselta, koska en osaa itsekään vielä täysin käsittää, ettei heidän äitinsä enää tule sairaalasta takaisin. Tavaroiden purku urakka jatkuu taas joku toinen päivä. Niitä kun on niin paljon. Nyt vain täytyy kehittää tyttärelle tekemistä, joka pitää mielen positiivisena. Tänään esim. kävimme tämän, ja tämän pojan kanssa oikein viihtyisässä rantakahvilassa, heidän kotinsa lähistöllä. Oli muuten mukavaa, mutta harmitti vaan, että juuri kun pääsimme ovesta ulos, alkoi sataa vettä, vaikka päivä oli ollut aiemmin niin kaunis. Sitten kun tulimme takaisin, vesisade lakkasi ”juuri sopivasti”.

 

Treenit

Tällä hetlkellä meillä on ikävä kyllä kesätauko. Harmittaa! Treenaisin mielelläni koko kesän. Voitaisiin treenata vaikka ulkona, kuten cheerleadingissa aikoinaan teimme kesäisin, siis hyvällä ilmalla…Kevään lopulla videoimme paljon WG-tapahtuman hallinäytösmateriaalia raadin arvioitavaksi. Nyt vain odotellaan, valitaanko meidät mukaan hallinäytökseen. Uskoisin kyllä, että pääsemme mukaan, sillä joukkueemme tytöt olivat mukana myös edellisen WG-tapahtuman hallinäytöksessä: Lausannessa (minä en ollut vielä ryhmässä). Ihana tangokin saatiin lopulta kunnialla videolle, vaikka sen opettelu jäi niin viime tippaan, että oli hieman haastavaa. Jännitin loppuun asti, muistanko kaikkia liikkeitä. Muistin aika hyvin, ja onneksi olin takarivissä, josta saatoin seurata muita. Balettitreenissäkin on taas edetty, ja olen kehittynyt siinä aika mukavasti. Oma näytöksemme muuten siirtyi ensi vuoden alkuun. Aluksi sen piti olla syksyllä, mutta Stoa ja Vuotalo olivat niin varattuja (Riikka haluaa jompaan kumpaan), niin siirsimme näytösajankohtaa…

 

Kannanotto

Katsoin vähänaikaa sitten mielenkiintoisen dokumentin ihmisiä tappavasta valaasta avomieheni kanssa. Alla on linkki kyseiseen dokumenttiin liittyvään keskusteluun, joka aika hyvin kertoo dokumentista, ja siitä heränneistä tunteista. Kyseinen kirjoittaja kirjoittaa niin perusteellisesti aiheesta, että katsoin turhaksi alkaa itse selostamaan sen enempää, löydettyäni kirjoituksen. Sanonpahan vain, että olen kerran elämässäni käynyt Särkänniemen delfinaariossa. Toista kertaa en mene! Kaikki vangitut eläimet tulisi vapauttaa. Ainakin ne, joilla olisi vielä mahdollisuuksia pärjätä luonnossa. Ne joilla ei ole, tulee sijoittaa tarpeeksi tilaviin ja luonnonmukaisiin oloihin, jossa he saisivat elää rauhassa. Ei siis mitään temppuja, ja ihmisten viihdyttämistä. On todella itsekästä ja julmaa pitää eläimiä omaksi iloksemme vangittuna, eikä ole ihme että tällaista sen seurauksena tapahtuu. En ole pitänyt pitkään aikaan korkeasaarestakaan, vaikka viime vuonna kävinkin siellä avomieheni, tämän siskon ja hänen lastensa kanssa. Kaikesta pahimmalta tuntuu se, että meille valehdellaan, että eläimet voivat hyvin, ja minkä takia? Tietenkin vain rahan takia, oksettavaa! Ei meillä ihmisinä ole oikeutta viedä eläimiltä heidän omaa elämäänsä!

http://annieveliinaa.blogspot.fi/2014/03/blackfish-dokumentti-joka-pysaytti.html

 

Musiikkivalinnat

Mihin unohtui tämä lupaava laulaja? Muistatko vielä häntä? Jos et, katsohan alla olevat pätkät. Upea ääninen laulaja, muistuttaa Whitney Houstonia! Kuuntele myös alta kaksi hänen omaa parasta kappalettaan.

http://www.youtube.com/watch?v=D5U6CaNlyEQ

Hyvä virolainen kappale syntymävuodeltani, jonka linkin löysin sattumalta youtubesta.

Toinen hyvä virolainen kappale.

Nyt kun tuli tämä suru-uutinen, ja on oltu vähän hautajaistunnelmissa, niin mielessä on soinut muutama niihin sopiva kappale, jotka voit kuunnella top-listaltani. En nyt jaksa linkittää niitä tähän, koska ne ovat jo siellä, mutta kappaleet ovat: Rexin ”Puhtaat purjeet” ja ”Kun sen aika on”, sekä Juha Tapion ”Luvattu maa”. Niissä on kaikissa hieno, hautajaisiin sopiva sanoma, mutta sukulaisethan sen kappalevalinnan tekevät…

 

Uni

Näin unta, että gymnaestradanäytöksemme oli alkanut, ja minä olin myöhästynyt siitä. Lavalla oli menossa ensimmäinen kierros, muka kolmesti esitettävästä näytöksestä. Harmittelin myöhästymistäni, mutta ajattelin onnekseni pääseväni osallistumaan noihin kahteen seuraavaan esityskertaan. En vain löytänyt esiintymisvaatteitani. Niitä etsiessäni eksyin sokkeloisessa esiintymispaikassa pyöriessäni, enkä meinannut löytää enää takaisin pukutiloihin. Löydettyäni sinne, portaat lavalle olivat yhtäkkiä poissa, ja ihmettelin mistä lavalle pääsee. Lopulta tajusin, että sinne piti kiivetä joidenkin laatikoiden päältä. Tässä kaikessa meni niin paljon aikaa, että aloin jo epäillä, etten ehtisi koko näytökseen mukaan. Olin todella pettynyt.

Tässä kaikki tällä kertaa. Mukavaa kesän alkua!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s