”…Tulkoon syys ja talvi, me kyllä kestetään, vaikka iäisyys on kesään. Me joen lauluihin omat laulut liitetään, eikä talvikaan saa virtaa jäätymään…”
Katriina Honkanen-Silta
***************************************
Viime viikolla oli tosi mukava työviikko. Keskiviikkona käytiin aamupäivällä avustettavani (=A:n) kanssa jumpassa, joka kuuluu heidän (seniori)talon järjestämään uuteen viikko ohjelmaan. A ei läheskään kaikkiin liikkeisiin pystynyt, mutta hän teki sen minkä pystyi. Sain samalla itse tehtyä omaa pilatestreeniäni, (valmentaja ”käskenyt” tekemään niitä itsenäisesti noin kolme kertaa viikossa.) Ne tahtovat usein unohtua minulta, enkä monasti edes jaksaisi tehdä niitä. Olisi niin paljon muutakin tekemistä iltaisin, kuten tämä blogin päivitys, ja kaikki kotityöt…mutta takaisin viime keskiviikkoon. Iltapäivällä A:lla oli luokkatapaaminen, jonne saatoin hänet, ja sen jälkeen pyörin kaupungilla, kuten aina ennenkin vastaavina päivinä. Ajatelkaa, että he ovat jo noin 80 v. ja tapaavat silti kerran kuussa illastaen yhdessä. Se osa joka on vielä elossa, ja jaksaa ja pystyy lähtemään tapaamisiin. Aika hienoa, että he pitävät vielä noin tiiviisti yhteyttä. Minä en ole itse päässyt kertaakaan elämässäni osallistumaan luokkatapaamiseen…Torstaina sitten tein töissä pitkästä aikaa omenapiirakan, kun olin saanut treeneissä paljon hyviä omenoita (varmaan jonkun pihasta tai mökiltä), ja myös A:n talon kerhohuoneessa oli ollut esillä omenoita, joita joku oli laittanut jakoon. Tuli tosi hyvä piirakka, jonka edellytyksenä omasta mielestäni on kaura-murotaikinapohja, (ainakin jos käyttää valmispohjaa). Sillä ei voi epäonnistua, saa helposti ja nopeasti hyvän piirakan, jonka kruunaa vanhanajan vaniljakastike. (Paras on itse sekoitettava pussikastike, mutta nyt oli ihan valmista pullokastiketta, jonka vain vaahdotin.) Koira muuten meinasi viedä loppupiirakan, jonka jätin hetkeksi keittiön pöydän reunalle. Sille kun vaikka vaan sekunniksi kääntää selkänsä, se vie heti kaiken esillä olevan. Oikea varas. Aina kuvittelee kaiken olevan sille, ja muut jättäisi ilman. Onneksi ehdin pelastaa tilanteen täpärästi…Pitäisi kai leipoa töissä useamminkin. Se on vähän jäänyt viimeaikoina. Nyt olisi enemmän aikaakin, kun taloudessa on enää vain yksi hoidettava.
Perjantaiaamuna sainkin sitten vihdoin ilmoituksen, että A:n uudet lasit ovat noudettavissa, joten menimme yhdessä hakemaan niitä. A tuli mukaani, jotta sangat saatiin muotoiltua oikeanlaisiksi. Lasit haettuamme, menimme Fazerille, juomaan paikan omaa, herkullista kahvia ja hyvää viiniä, sekä syömään viinerit, ja katkarapuleivän. Mukava työpaikka, kun pääsee herkuttelemaan tuolla lailla keskellä päivää…
Viikon päätteeksi, sunnuntaina treeneissä jaettiin roolit lokakuiseen hallinäyttöön. Tämä ei siis (onneksi) ollut vielä lopullinen roolijako, vaan koski vain tätä seuraavaa karsintanäyttöä. Minä olen mukana tangossa. Muihin en päässyt, koska en osaa niitä niin hyvin. Niitä onkin harjoiteltu paljon vähemmän, mutta olen iloinen siitä, että olen mukana tangossa, sillä se on suosikkitanssini. Rakastan niin tangon tulisuutta, varsinkin kun se on (meidän tanssissa) argentiinalaistyylistä. Tulisuutta tosin kaipaisimme vielä lisää tanssiimme. Sitä ei mielestäni ole ihan tarpeeksi. Tämä onkin suomalaiselle temperamentille hieman vaikea asia. Me olemme niin hitaita (ja rauhallisia) yleensä muutenkin, että varmaankin siksi sitä tulisuutta on vaikea löytää. Vielä tässä vaiheessa sillä ei ole niin suurta merkitystä, kunhan löytäisimme sen tulisuuden varsinaiseen näytökseen mennessä, siis mikäli pääsemme sitä esittämään. Uskon ja toivon todella, että pääsemme! Kuten olen ennenkin maininnut etumme on, että meillä on jo lähes valmis kokonaisuus, mutta toinen etumme varmasti on kansantanssiavauksemme, joka on jo meidän koreografioiden tavaramerkki. Kukaan muu voimisteluryhmä ei niitä tee, ja kansainväliseen tapahtumaan sellainen kuitenkin sopii erittäin hyvin! Huomasin muuten oman näyttöpäivämme (näyttöjä on useita) ohjelmaa katsoessani, että ovo-team on mukana samassa näytössä. He varmasti pääsevät mukaan lopulliseen esiintymiseen, vaikka tekisivät lavalla mitä. No ehkeivät sentään hekään ihan mitä tahansa voi tehdä, mutta on se kuitenkin niin menestynyt joukkue, että luulen heidän pääsevän läpi jo pelkän aiemman menestyksensä ansiosta. Toivotan jokatapauksessa ONNEA kaikille WG-HALLINÄYTTÖÖN menijöille!
Olen muuten aivan innoissani kun ”Vain elämää” ohjelman kolmas kausi alkoi perjantaina. Näköjään yhä pienetkin asiat voivat saada hyvälle tuulelle, vaikka sitä on huomattavasti kriittisempi kuin nuorena. Jokatapauksessa kyseisessä ohjelmassa oli jälleen aivan mahtavia esityksiä! Lähes kaikkien tulkinnat olivat omaleimaisia ja todella nerokkaita! Suosikkini oli Paula Vesalan: ”Elegia”, joka on kappaleena muutenkin yksi parhaista koskaan tehdyistä lauluista, ja Paula eläytyi aidosti. Loiri kiteytti sen hienosti: ”kappale toimii parhaiten huonoimmissa/synkimmissä elämän hetkissä”. Silloin sen sanoma todella on parhaimmillaan. Toisaalta, mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmin tuo kolahtaa muutenkin. Silloin huomaa kaikkien ”parhaiden” (nuoruus) vuosien liukuneen ohi kuin huomaamatta. Silloin tajuaa, ettei mikään ole ikuista…no tämähän on ”vain elämää, ei sen enempää”. Voit katsoa kaikki omat suosikkiesitykseni alta. Loput esitykset ja koko ohjelmakin on tietysti ruudussa katsottavissa, josta sen itsekin katsoin, mutta video toimi huonosti. Välillä tuli kuvavirheitä, ja mainokset sotkivat koko videon, jolloin se hyppäsi alkuun. Työllä sain sen aina vähitellen kelattua eteenpäin. Eikö noita nettitv-videoita voisi tehdä vähän paremmin? Olisi muuten hauskaa pitää tuollainen ”Vain elämää”-tyylinen leiri kavereiden kanssa joskus jossakin. Voisimme esittää suosikkikappaleitamme, kun omia ei ole, esitellä suosikkiartistimme, ja toteuttaa kukin omaa aktiviteettiaan, kuten ohjelmassa. Minä tietenkin opettaisin omana päivänä tanssillista voimistelua. Siitä tulisi hauskaa!
Tanssii tähtien kanssakin alkoi. Siinä nähtiin taas monen tasoisia esityksiä, ja tietenkin pukuloistoa. Janna ja Sinikka olivat mielestäni parhaita. He tanssivat vaivattoman näköisesti ja kevyesti, eli saavuttivat sen kaikkein tärkeimmän, mikä tekee tanssista nautittavaa. Edes kaikilla askelilla ja kuvioilla ei ole niin paljon väliä, kunhan tanssi näyttää helpolta. Parhaan cha-chan tanssi Anu. Christall Snowkaan ei ollut hullumpi, mutta hänen vaikeustasonsa jäi jälkeen Anusta, jolla oli melko haastava koreografia. Hänellä on ainakin keinuvat lanteet, ja melko sulavat liikkeet. Notkeuskin on sitä luokkaa, että kateeksi käy, vaikka ei hänkään enää ihan nuori ole. No onhan näitä nähty. Muistatteko vielä vaikkapa Pirkko Mannolan Spagaatin? Siinä ehkä yksi ohjelman historian mieleenpainuvimmista hetkistä…Viime jaksoon palatakseni Cha-cha kuuluu omiin lempitansseihini. Olen itse joskus opetellut sitä Motivuksen bailatinotunneilla. Sitä tanssiessa tuntee itsensä todella naiseksi. Siksi kai pidän siitä niin paljon. Jos vertaillaan ihan yleisesti lattareita ja vakiotansseja, kummassakin on omat haasteensa, mutta myös helpommin opittavat asiat. Lattarit ovat suosikkejani, ja ne ovat mielestäni helpompia vartalon asennon kannalta. Itseään ei tarvitse kannatella, kuten vakiotansseissa, joka on oikeasti aika vaikeaa, mitä olen testannut. Toisaalta taas vakiotanssien askeleet ovat usein (ainakin minusta) helpommin opittavissa, etenkin valssiaskeleet. Jos vielä viejä on hyvä, itse voi liidellä aika helposti mukana. Lattarit taas on osattava hyvin itse, ja koreografiat ovat monimutkaisempia. Lisäksi monille suomalaisille vaikeuksia tuottaa lattareissa tarvittava lantion käyttö, ja keinuva askeltaminen.
Tällä kaudella tanssikilpailussa ei ainakaan taida olla ketään ”Kanki Kaikkosta”. Kukaan ei loikkinut niin kankeasti, vaan kaikilta löytyi yrityksen makua. Suunta on selvästi oikea. On mielenkiintoista nähdä, kuinka pitkälle oppilaat tänä vuonna kehittyvät. Parhaat tulevat varmasti vielä luomaan yhtä unohtumattomia hetkiä kuin aikaisemmilla kausilla on nähty. Nyt ei sitten muuta, kun odottelemaan seuraavaa lähetystä, jolloin tanssitaan quickstepiä ja jiveä. Quick stepistä ei ole kokemusta, mutta jivea on tullut tanssittua myös tuolla bailatinotunneilla, ja voin sanoa, että vaatii kyllä kovaa kuntoa. Aika rankkaa se hyppiminen, mutta mukavaa! En saa muuten linkitettyä noita tansseja tänne, mutta voit käydä katsomassa tanssit kolmosen nettitv:ssä, jos missasit ne televisiosta.
Alla niitä parhaita ”Vain elämää”-esityksiä.
Noi kuvissa olevat kaksi söpöä kurrea näin sunnuntaina treeneistä lähtiessäni. Ovat siitä hauskoja otuksia, etteivät juuri ihmistä pelkää, ovat vain uteliaita. Nämäkin jäivät tuijottamaan hölmistyneinä, kun kuvasin heitä. Varmaan miettivät, mikä kapistus tämä puhelimeni oikein on, ja mitä olen sillä tekemässä. Olisi kai pitänyt sanoa niille: ”Smile, your on candid camera”, heh…Muuten eikö teistäkin näytä siltä, että tuo ensimmäinen kurre hymyilee? Ehkä se tiesi sittenkin olevansa kuvattavana…
Hyvää alkaneen syksyn jatkoa!
Tanssitytön blogi 