RUNOJA7

Aurinko nousee, aurinko laskee. Viikot kuluvat, kuukaudet, vuodet.

Aurinko nousee, aurinko laskee. Olen niin yksin, yksin ajatuksineni.

Aurinko nousee, aurinko laskee. Päivä vaihtuu, mikään muu ei.

*     *     *

Kesä tuli, lumet suli. Minä sinua muistin.

Syksy saapui, hukkui mustaan kaapuun. Minä sinua muistin.

Talviaamu koitti, silloin elämä taas voitti, ja alusta alkoi kaikki.

*     *      *

Oli elämäni edessä, kuin avoin kirja, kaikki mahdollisuudet tarjolla.

En osannut lukea sitä kirjaa. Puoliakaan en ymmärtänyt. En osannut kiittää, en iloita.

Olin niin nuori, ja sokea kaikelle.

Ummistin silmäni kun en uskaltanut katsoa.

Suljin korvani, kun pelkäsin kuunnella.

Minä pakenin, pakenin elämää, pakenin itseäni.

Nyt olen vannonut sen: en tee niin enää uudestaan.

Pakotan pitämään silmäni auki, pakotan kuuntelemaan.

Opetan itse itseäni, annan luvan olla minä.

* * *

Päivästä toiseen suoritan,
kuljen polkua tuttua.
Olen onneton tai onnellinen,
se tehtäväni on.
Aina jaksaisi en, sinä tiedät sen,
mutta vuoksemme tahdon yrittää.

* * *

Valokuvan vanhan löysin,
sitä tuijottamaan jäin.
Mielessäni hetkeen siihen palasin.
Niin nuori olin, täynnä elämää.
Niin paljon hyvää edessäin,
jota kuitenkaan huomannut silloin en. En ymmärtänyt elämästä tarpeeksi. Olin ehkä liiankin nuori.

Jokainen kuvassa muuttunut on, jokaiseen aika merkkinsä piirtänyt. Kuljettanut meidät eteenpäin,
tuonut tähän pisteeseen.
Me olemme kai matkalla kasvaneetkin, kulkeneet polkuja monia,
valinneet reittejä omia.

* * *

Muistoja, kauniita ja kipeitä. Muistoja, kylmiä ja pimeitä. Muistoja, suuria ja voimakkaita. Muistoja, kauan sitten elettyjä.

* * *

Minä kävelen. Kävelen kohti tulevaa. Minä kävelen. Kävelen tehden historiaa. Minä kävelen, yksin tai sinun kanssasi. Minä kävelen, sinne missä valo kajastaa.

* * *

Syysmyrsky ikkunaani lyö. Mä yksin kuuntelen. Pisarat sitä piiskaavat kuin mieleni minua. Tuuli siihen hakkaa kuin ajatukset päässäni. On sisälläni myrsky, niinkuin ulkonakin, ja pimeä verho yllemme laskeutunut.

* * *

Suljen silmät, menneisyyttä katson. Se edessäni aukeaa kuin eilinen. Pienen tytön näen, poninhäntä päässä, punaisessa keinussa, punaisissa kengissään. On vuosi -86.
Ei vielä ole huolia, ei mitään ylimääräistä. Vain kesäaurinko ja minä.

* * *

Lapsuuden viaton aika, nuoruuden huumaava taika. Silmänräpäys kaikki. Pian saapuu vanhuuden laiva.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s