ENTINEN KATOAA, UUSI AIKA ALKAA

”ÄLÄ JÄTÄ HUOMISEKSI SITÄ MINKÄ VOIT TEHDÄ TÄNÄÄN!”

Olin vielä joitakin vuosia sitten niitä ihmisiä, jotka lykkäävät kaikkea. Tiskit jäi tiskaamatta, niin että astiavuoret keittiössä vain kasvoivat kasvamistaan, roskat jäi keräämättä roskikseen, ja viemättä ulos (unohtui), sekä pyykit pesemättä. Yhtäkkiä oivalsin, kuinka paljon vaikuttaa mielialaan, että tekeekin asiat heti. Ennen käytin töiden jälkeen vain tietokonetta. Olin jonkin aikaa koukussa Simsiinkin. Kaikki illat meni sitä pelatessa. Koin etten töiden jälkeen jaksa muuta, että tarvitsen jotain toisenlaista tekemistä. Silti olin usein iltaisin masentunut. Huomasin yllätyksekseni voivani paljon paremmin, kun saan aikaan asioita, ja näen oman työni lopputuloksen. Toimeen tarttuminen voi olla vaikeaa, mutta kun pääsee alkuun, on melkein vaikeampi lopettaa. Sitäpaitsi sen jälkeen on sellainen voittajafiilis, että vaivannäkö kyllä kannattaa. Keittiössäkin on nykyään niin paljon mukavampi hääräillä, kun on siistiä (ainakin suunnilleen).

Nytkin tuntui tosi hyvältä, kun saatiin vihdoin meidän uuden kodin maalausprojekti aloitettua. On se vielä vähän kesken. On edennyt hieman hitaasti sisustusostosten, entisen kodin tyhjennyksen, ja muiden kotihommien tullessa tielle. Sitäpaitsi jatkuvasti on tullut jotain korjattavaa. Avomies veti heti ensimmäisenä maalia kattoon, joka saatiin onneksi poistettua maalinpoistoaineella. Sen jälkeen tultiin siihen tulokseen, että minä ammattilaisena hoidan maalauksen (vaikka joudun lyhyempänä kurotella enemmän ylettyäkseni kattorajaan). Silti minäkin joudun aina parantelemaan rajakohtia. Kyllä tämä kuitenkin on edennyt jo ihan mukavasti, ja kohta onkin valmista. Sitäpaitsi jo ensimmäinen seinä näytti valmistuessaan niin hienolta, että fiilis oli mahtava, ja se kannusti jatkamaan. Juuri sitä tunnetta olen alkanut janota lisää. Nykyisin poden huonoa omatuntoa, jos en tee yhtään hyvää työtä päivässä.

”ALKU AINA HANKALAA, LOPUSSA KIITOS SEISOO”

Myös entisen asunnon tyhjennys/siivousoperaatio on vihdoinkin valmis. Hoidin tänään viimeiset puhdistukset, ja huomenna asunto luovutetaankin jo seuraaville asukkaille. Tämä on tuntunut ihan ikuisuusprojektilta, kun ei edes ole omaa autoa, jolla olisi kätevästi kuskannut loput tavarat kotiin. Yhtenä iltana saatiin sentään veljeni kuskiksi. Muuten on jouduttu käyttämään julkisia, ja eilen vielä tuotiin viimeiset tavarat taksilla yöllä kotiin, kun huomattiin, ettei saadakaan muuten niitä kuljetettua. Onneksi tuo kaiki on nyt lopultakin hoidettu. Ei enää hankalia tavarankuljetuksia julkisilla, ei enää lajittelua, painavien roskasäkkien kantamista jne…

Taas yksi aikakausi päättyy…mutta toisaalta toinen alkaa. Uskon vakaasti, että siitäkin tulee hyvä, kun asuntomme on valmis, vaikka olinkin niin kiintynyt edelliseen. Avomieheni kiintyi siihen vielä enemmän, mutta remontin edetessä hänkin alkaa nähdä uuden asunnon mahdollisuudet. Eilen teimme vanhalta asunnolta palattuamme pienen lenkin uudessa asuinympäristössämme, ja huomasimme kuinka kaunista, ja vehreää siellä on. Takapihamme takaa alkaa hieno rivitalo/omakotitaloalue. Ei tämä alue sittenkään paljon kalpea entisen rinnalla, kuten aluksi luulimme. Sitäpaitsi enää ei onneksi ole koskaan poismuutto paineita. Tuossa voisimme periaatteessa asua vaikka loppuelämämme. Tuntuu niin paljon enemmän kodilta. Aikaisemmat kotimme olivat ikäänkuin lainassa, tämä tuntuu lähes omalta.

Kaksi ensimmäistä kuvaa ovat entisestä asunnostamme. Alin on nykyisestä. Siinä näkyy vähän värimaailmaamme, vaikka sävyt eivät näy ihan oikeina, mutta antaa se vähän suuntaa.

TIUKKAA NÄYTÖSTREENIÄ

Uusi treenikausi on jälleen käynnistynyt, ja helmikuinen kevätnäytöksemme lähestyy. Ylläoleva kappale on kyseisen näytöksen ohjelmasta nimeltä: ”Vapaa”, joka on Kaija Koon parhaita kapaleita, ja johon minun on helppo samaistua. Siksi olenkin iloinen, että pääsin kyseistä tanssia esittämään, jo toistamiseen. Alempana oleva kappale on upeasta tangostamme, joka nähdään myös tulevan kesän WG-näytöksessä. Tässä ohjelmassa en ole tällä kertaa mukana, mutta olen sen kerran esittänyt, ja se on yksi lempiohjelmistani. Olisin sen mielellään toistamiseenkin esittänyt, mutta lava on pieni, eikä siihen otettu montaa, kun siinä on tuolitkin mukana (partnerina). Tila siis käy ahtaaksi. Esiinnyn ”Vapaa”-ohjelman lisäksi myös Valkeassa linnussa, joka esitettiin sekä Sun Lahdessa, että tullaan esittämään WG:ssä.

Kuva näytöksemme päättävästä ohjelmasta: ”Tahdon elää”.

Viime sunnuntain treeneissä ei ehditty menemään näytös kuin kerran läpi, vaikka meillä onkin kahden tunnin treenit. Silti ohjelmia on niin monta, ja jokainen ohjelma vaati vielä hienosäätöä; kuten kuvioiden läpikäyntiä jmv. että aika meni todella nopeasti. Ensi kerralla yritetään saada kaksi läpimenoa tehtyä.

Olen nyt yrittänyt suunnitella asua ”Vapaa”-ohjelmaan. Yhteisenä värinä on sininen, muuten asu on vapaa. Minulla on nyt kaksi yläosavaihtoehtoa, joiden väliltä en osaa valita: (tunika ja lyhyt paita) Auttakaa mua, ja kertokaa kumpi on parempi. (Alla kuvat molemmista). Alaosaankin on kaksi leggarivaihtoehtoa. Laitan joko polvipituiset kangasleggarit, tai koko pitkät sukkisleggarit. Kummatkin ovat tummansinisiä, eli ero ei ole kovin suuri. Ainiin, sen lyhyemmän paidan kanssa on melkein pakko laittaa ne kangasleggarit, jotka ovat kuin housut, kun taas tunikan kanssa käyvät molemmat, koska se on peittävämpi.

1. Paita. (Tämän kaula-aukon reunoilla on kaunis hopeinen paljettirivistö, jota en kuvaan saanut kovin hyvin näkymään.)

2. Tunika. (Tämä muuten on oikeasti sinisempi, ei noin lila. Jostain syystä tuli kuvaan kokoajan lilahtavana.) Hihat ovat todella kauniit, liehuvat, joka sekään ei tässä hyvin näy.

PELKO KASVATTAA

Perjantai-illan hiljaisuudessa, yksin kotona, Loirinuotiolla ohjelmaa katsoessani, aloin pohtimaan miksi pelkään niin monia asioita. Ohjelmassa puhuttiin aiheesta. Silloin tuli oivallus: minä pelkään, koska haluan olla täydellinen. Haluan onnistua kaikessa aina täysin, ja olla kaikkien mieleen. Olen tietysti tiennyt tämän ennenkin, mutta nyt ajatus tuli todella kirkkaana päähäni. Jotenkin ymmärsin, että minussa on erittäin vahvana sisäinen halu täydellisyyteen, joskin nykyään se ilmenee armeliaampana voimavarana, joka ajaa eteenpäin, ja on kehittänyt minua viime vuosina. Parhaimmillaan pelko on juuri tätä. Se voi synnyttää kasvua, jos sen hyödyntää oikein. Huonoimmillaan pelko voi olla tuhoisaa ja lamaannuttavaa, jos ei peloltaan kykene toimimaan. Silloin ei näe metsää puilta, vaan keskittyy vain puimaan epäonnistumisen mahdollisuutta, ja sen seurauksia. Silloin unohtuu se silta, jonka voisi itseänsä kehittääkseen rakentaa. Toki paineita syntyy, jos haluat olla joka hetki täydellinen, mutta sen voi ottaa myös haasteena, tai elämän tavoitteena. Et tietenkään voi täysin koskaan saavuttaa täydellisyyttä, mutta voit (ehkä) päästä aika lähelle vuosien saatossa. Ainakin voit tähdätä siihen, ja jos elät se tähtäimessäsi, elämäsi ei voi mennä aivan pieleen. Silloin sinun täytyy välillä pysähtyä miettimään, ja jokainen pysähtyminen on yhtä kuin kasvu.

Olen maksanut kovaa hintaa itseni piiskaamisesta, mutta se on myös antanut jo nyt paljon, ja tulee varmasti antamaan vielä paljon lisää. Nyt ymmärrän, että pelkoni on paitsi kirous, se on myös samalla lahjani. Sisukkuuteni ja periksiantamattomuuteni takia myös varmasti tällainen baletinomainen rankka treeni sopii minulle täysin. Siinäkään, (kuten muussakaan elämässä,) ei voi koskaan tulla täysin täydelliseksi.

Kuvassa minä tanssimassa balettia noin 10-vuotiaana, jalassani kummieni tytön vanhat, ja aivan liian liian isot kärkitossut. En ollut mikään varsinainen luonnonlahjakkuus tuolloin, kuten näkyy.

KYYNELIST HYMYKS

Tässä aiheeseen sopiva laulu.

Luettuani lempibloggaajani: Tintin eilisen blogiartikkelin, aloin pohtia tunteita. Joku tuossa Tintin keskusteluketjussa sanoi, että olisi helpompaa, jos emme tuntisi mitään. Asia ei ole aivan  niin yksiselitteinen. Jos emme tuntisi mitään, emme tuntisi myöskään iloa, emmekä onnea. En usko, että se olisi sen parempi vaihtoehto. Tietenkin masentuneena helposti tuntuu siltä, että olisi valmis  luopumaan mistä tahansa, jotta se kauhea olotila poistuisi. Silti järkevästi ajatellen, en oikeastaan haluaisi luopua kaikista niistä ihanista hetkistä, joita olen saanut kokea. Ne ovat se elämän kantava voima, joiden avulla jaksaa läpi huonompienkin päivien. Mitä muistelisit vanhana, jos et tuntisi mitään? Ehkä ilman tunteita sodat poistuisivat, kun ei olisi vihaa, kuten joku sanoi Tintin blogissa, mutta niin poistuisi rakkauskin. Olisiko se parempi? En usko. Ikäväkyllä hyvä vaatii vastapainokseen pahaa, eli koska meille on annettu mahdollisuus hyvään, joudumme kokemaan myös pahaa. Ehkä tämä pitäisi pitää mielessä kaikkein vaikeimpina hetkinä. Muistuttaa itseään siitä, että ”olen saanut kokea hyviä asioita, nyt on huonomman hetken aika.” 

Meillä sentään Suomessa on vapaus vaikuttaa oman elämämme suuntaan, naisillakin. Jokapuolella maailmaa se ei ole mahdollista. Kaikki naiset eivät koskaan pääse kokemaan rakkautta kaan, koska monet heistä on jo nuoresta naitettu vieraan miehen kanssa. Meillä on myös sosiaaliturva, jota ei monessa maassa ole. Meillä on monia syitä kiitollisuuteen. Me vain tahdomme pitää näitä asioita itsestäänselvyyksinä. Itsekin olen syyllistynyt aivan samaan, myönnän sen. Ainahan asiat voisivat olla paremminkin, mutta useimmiten ne voisivat olla myös vielä huonommin. Itse yritän aina välillä muistuttaa itseäni niistä hyvistä asioista elämässäni, ettei kuluisi turhaa hyvää elämää liialliseen surkutteluun, ja joskus jopa hyvinkin pienten ja loppujen lopuksi turhien asioiden ajatteluun. Usein tulee kulutettua aivan liian paljon aikaa ja energiaa sellaiseen. Toisilla toki on vähemmän elämässään iloisia tapahtumia ja onnen hetkiä, mutta haluaisin uskoa, että kaikilla niitä kuitenkin on. Olosuhteista ja lähtökohdistamme huolimatta, meillä on yleensä pyrkimys hyvään elämään, niin hyvään kuin se kullekin on mahdollista. Tämä hyvän tavoittelu lakkaisi olemasta, jos emme tuntisi mitään, (eli ei olisi hyvää eikä pahaa.) Minusta se olisi sääli.

Tässä linkki Tintin blogiin: http://www.ranninen.fi/2015/01/kun-mikaan-ei-tunnu-miltaan.html?m=1