POSITIIVISUUSHAASTEESTA

Ei mennyt minun kohdallani järin loisteliaasti se positiivisuusviikko, ainakaan kotona. Töissä olen jaksanut sentään aika hyvin yrittää, vaikka onkin ollut taas vaikeita tilanteita sielläkin. Sitkeää syöttämistä ja -juottamista, kun ei avustettavani oikein enää itsenäisesti näitä asioita tee, tai ei ainakaan nyt, kun hän on sairastellut, ja kaikki hänen voimansa ovat luonnollisesti poissa, etenkin päivisin, juuri minun työaikanani. Iltaisin hän on kuulema pirteämpi. Kovaa houkuttelua se vaatii, kun hän on ollut niin väsynyt, ja aivan ymmärrettävästi tämän seurauksena kiukuttelee usein (kaikissa arkipäivän askareissa) kuin pieni lapsi. Siitä huolimatta hänen ei voi antaa kuihtua ravinnon puutteeseen! Minä sentään pystyn vähän näkemään vaivaa asian eteen, toisin kuin hoitajat sairaaloissa, jotka eivät ehdi odottamaan suostuuko toinen ottamaan, vai ei. Siellä vastaavat tapaukset jäävätkin aika vähälle ruoalle. Sairaaloihin tulisi ehdottomasti hankkia huomattavasti lisää hoitohenkilökuntaa.Tulijoita taatusti olisi. Hoitajien palkat ovat niin pienet, että ei se voi olla mahdoton investointi. Saataisiin työttömyyttä alas, ja vanhustenhoito paremmaksi. Potentiaalisia ostajiakin tulee lisää, kun työttömyys vähenee, jolloin taas taloutemme paranisi…

Huomaan muuten nykyisin puhuvani avustettavalleni usein kuin lapselle, mutta niinhän se käy meille kaikille joskus, että taannumme takaisin lapsiksi. Sellainen on elämän kiertokulku. Ikävää vain katsella vierestä kuinka toinen heikkenee, eikä ole enää oma itsensä juuri koskaan (paitsi tosiaan iltaisin, pojan sanojen mukaan). Kyllä se itseltäkin voimia vie, kun pelkkä vesilasillisen juottaminen voi viedä tunninkin päivästä, samoin ruokailu. Jopa hampaiden pesu on yleensä kovan työn ja tuskan takana, että saa hänet suostuteltua siihen, ja että hän saa pidettyä suuta tarpeeksi auki. Enkä kerro tätä kaikkea vain valittaakseni, (kuten jotkut ovat tainneet käsittää), vaan tuodakseni julki työni haasteita, ja sitä mihin kaikkeen on hyvä valmistautua, jos tätä työtä harkitsee! Monilla kun ei ole kovin selkeää kuvaa tästä työstä! Joka tapauksessa olen ylpeä omasta jaksamisestani töissä, kaikista haasteista huolimatta. Viime viikolla oikein paransin vielä. Yritin olla joka tilanteessa mahdollisimman rauhallinen, vaikka se onkin välillä vaikeaa. (Huomioikaa, että olen jo 8v.työskennellyt hänelle, ja tunne alkaa olla kuin menisi toiseen kotiin. Tunteet purkautuvat siis HIEMAN helpommin kuin aluksi).

Kotona tuo kaikki sitten kostautuikin, kuten yleensä. Jossakin on itsekin päästävä kunnolla purkautumaan, (töissä ei kuitenkaan ihan niin voi tehdä), mutta mihinkäs muuhun se sitten johtaisi kuin riitaan. Sunnuntaina kaikki riistäytyi lopulta käsistä. Avomiehenikin on ollut niin masentunut, että hän ei oikein jaksa mitään negatiivista, mutta kuka sitä aina jaksaisi olla positiivinen ja tuntuu, että se masennustilakin tarttuu melko helposti minuun. Oltiin sitten kumpikin koko sunnuntai tosi masentuneita, vaikka riita onneksi jotenkuten selvitettiinkin. Tuli muutenkin nukuttua la-su yönä ihan älyttömän huonosti, ja sitten päivällä yritin vähän paikkailla sitä, mutta melko huonolla menestyksellä, parissa onnettoman pienessä pätkässä, joista ei juuri apua ollut. Pelkästään tuo kasaantunut unettomuus varmasti vaikutti mielialaan niin voimakkaasti.

Noniin, se siitä positiivisuushaasteesta. Tämä kirjoitus ei ainakaan ollut kovin positiivinen, pahoitteluni…Miten teidän viikkonne meni? (Siis jos joku nyt otti osaa haasteeseen).

Minua vuoden nuorempi ystäväni muuten täytti eilen 34v. Näkee että olen ajasta ihan jäljessä, koska jotenkin kokoajan ajattelin, että hän täyttää vasta 33v. Hän otti ikääntymisensä huumorilla, kuten hänen tapansa onkin. Sanoi, että vaihdevuodet lähestyvät. No onhan se tietenkin osittain tottakin. Äidilläni ne alkoivat jo aika nuorena, eli sekin on mahdollista, etenkin minulla, jos omaan hänen geeninsä. Meillähän alkoikin kuukautiset aika tarkkaan samaan aikaan, miksei sitten myös loppuisi. Olisihan siitä riesasta tavallaan mukava päästäkin eroon. Toisaalta äitini kyllä söi hormoonilääkitystä pitkään, jotta noiden tulo jatkuisi. Sehän pitää kuitenkin tutkimusten mukaan terveempänä, eli kaipa minäkin turvaudun lääkitykseen. Silloin noita kuukautisvuosia on jäljellä ihan riittävästi. Onnittelut vielä Kati!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s