Nyt aion esitellä teille mahtavan, aliarvostetun, lempiyhtyeeni: Weezerin, jonka upeimmat kappaleet löysin hiljattain netistä. En ole aiemmin niin laajasti tutustunut heidän tuotantoonsa, vaikka he olivatkin nuoruuteni aikaan suosiossa. Tiesin vain muutaman hyvän kappaleen heiltä. Nyt kävi niin, että ostin miehelleni pleikkapelin, jossa on taustamusiikkina Weezerin: ”The Good Life”, johon ihastuin. Sen jälkeen halusin kuunnella heitä lisää youtubessa, ja löysin ihan helmikappaleita, joista osassa on vaikutteita lempiyhtyeestäni Ashista, ja vähän jopa Beatlesien (John Lennonin, Paul McCartneyn) musiikista. Siis todellista klassikkomatskua! Ihme ettei niistä koskaan sellaisia tullut. Nyt Weezer on mielestäni yksi kaikkien aikojen parhaita yhtyeitä! Tässä siis teillekin kuunneltavaksi heidän kappaleitaan. Kannattaa ehdottomasti tutustua, jos et ole aikaisemmin niin tehnyt!
Tämä seuraava on ainakin minun ikäluokalleni tuttu ysärihitti.