”OHI NUORUUS NYT ON”

Tähän alkuun piti laittaa Ankin kappale, jonka nimi löytyy otsikosta, mutta en enää löytänyt youtubesta jakolinkkiä tänne, kuten aikaisemmin. Onkohan tuo ominaisuus poistettu sieltä?! Masentavaa jos on. Kannattaa kuitenkin käydä kuuntelemassa kyseinen biisi. Siinä on hyvät sanat, etenkin näin ”varttuneemmalle” väelle!

image

Tässä itse itselleni ostama synttärilahja. Mun lempiviiniä, suosittelen.

Sitten itse asiaan…Viikonloppuna tapahtui paljon. Kanada juhli ansaitusti lätkän maailman mestaruutta. Meidän seuralla oli kevään viimeiset viralliset harjoitukset, ja minä täytin 35v. Olin valmistautunut siihen henkisesti jo etukäteen, (niin hyvin kuin nyt vanhenemiseen vain voi valmistautua), toisin kuin yleensä syntymäpäivien lähestyessä. Tämän ikävuoden vastaanottaminen ei siis ollut sittenkään aivan niin vaikeaa, kuin olin ensin luullut. Ehkä tässä vuosien varrella on tullut opittua jotakin. Siis se, että elämä on liian lyhyt. Täytyy nauttia joka hetkestä, niin kauan kuin vain voi, sen sijaan että kehittäisi joka vuosi kauhean kriisin syntymäpäivien kynnyksellä. Huvittavaa kyllä, tietyllä tapaa kriisit olivat jopa pahempia 20-29 vuotiaana, (kolmikymppisiin olin aika valmistautunut etukäteen, olin kai ottanut varaslähdön kriisiin jo aikaisemmin, kuten nytkin). Silti olen nyt vasta oikeasti ison muutoksen edessä, sillä minusta on kovaa vauhtia tulossa keski-ikäinen. Nuoruusikä on nyt, (jos koskaan) lopullisesti loppu. Olen sanonut ennenkin sen olevan loppu, mutta nyt se on sitä ihan oikeasti. En kuitenkaan viitsi juuttua surkuttelemaan sitä sen enempää. Voin itse valita, olenko onnellinen keski-ikäinen, vai katkera keski-ikäinen. Olen päättänyt valita ensimmäisen.

Sää on ollut yllättävän kolea siihen nähden, että viime vuosina syntymäpäiväni ovat olleet hyvin kesäisiä. Muistan vielä elävästi 30v. juhlani, ja sen kuuman, helteisen päivän. Silloin oli poikkeuksellisen lämmin, ja minulla oli päälläni vain kevyt, lepattavahihainen paita ja polvipituiset shortsit, sekä piikkarisandaalit. Olenkin tässä ihmetellyt, missä se kesä oikein viipyy. Perjantai-aamuna työmatkalla törmäsin outoon ilmiöön. Ilma oli ensin aivan aurinkoinen ja melko lämmin (mitä nyt paikalliset tuulenpuuskat ajoittain viilensivät ilmaa). Yhtäkkiä kuitenkin, päästyäni oikealle pysäkille, taivas pimeni, ja alkoi sataa. Sen jälkeen hetken taas paistoi, kunnes alkoi uudelleen sataa. Todella epävakainen keväthän tämä on ollut muutenkin. Ei tiedä yhtään miten pukeutua ulos. Ilmaston lämpeneminen taitaa olla pysähtynyt.

image
Myös tämän hameen ostin itselleni lahjaksi. Tosin se on oikeasti vaaleampi kuin kuvassa.

Tuosta tulikin mieleeni lapsuuteni jäätävän kylmät pakkastalvet -80-luvulla. Joskus sää oli todella armoton. Muistan yhä ne koulumatkat, ja miten viiltävänä pakkanen toisinaan tuntui iholla. Kuin sadat piikit olisivat pistelleet ihoani. Tuuli todella tunkeutui ihoon. Onneksi talvet ovat nykyään leudompia. Toki kesätkin olivat keskimäärin hieman lyhyempiä, mutta eihän sen lyhyyttä lapsena tuntenut. Aika tuntui aina äärettömältä, lapsuus tuntui ikuiselta…

Moni muukin asia on muuttunut. Enää ei käytetä lankapuhelinta, ei kirjoiteta kirjeitä, ei kuunnella lp-levyjä, eikä kasetteja, eikä katsota (vhs-)videoita. Nyt kaikki tuo ja enemmänkin on yhdellä laitteella. Kaikki tieto on käsiemme ulottuvilla kaiken aikaa. Ei tarvitse mennä kirjastoon etsimään tietoa, kuten minä jouduin aikoinani tekemään koulutehtäviä varten, eikä tarvitse ostaa suosikkiartistien levyjä hyllyt täyteen. Itselleni levyt olivat aikoinaan hyvin rakkaita.

Rakkaita minulle olivat myös kirjekaverini, joita minulla oli joskus paljon. Kirjoitimme muutaman kanssa pitkiä kirjeitä. Niitä kirjeitä oli todella mukava lukea, ja oli niiden kirjoittaminenkin mukavaa. Nykyisin kaikki kirjoittaminen tapahtuu koneella. Idea kuitenkin on suunnilleen sama: kuulumisten- ja ajatusten vaihtoa tämäkin on. Samanlaista vuorovaikutusta, kuten kirjeenvaihtokin. Kommunikoinnin tavat muuttuvat, mutta itse kommunikointi ei koskaan. Me ihmiset tarvitsemme toisiamme, ja tarvitsemme väyliä kommunikoida keskenämme. On hieman huvittavaa, että juuri sähköisestä kommunikoinnista on tullut niin kovin tärkeää. Minäkin täällä aina odotan ja odotan, jos joku olisi vihdoinkin kommentoinut kirjoitustani. Kuitenkaan juuri koskaan niin ei tapahdu. Se surettaa, yllättävänkin paljon, kun alkaa tuntua siltä, että kirjoitan vain itselleni. Onhan minulla kai jokunen lukija kuitenkin olemassa kävijämääristä päätellen, mutta olisi kiva joskus kuulla teidän ”äänenne”, ettei tämä olisi pelkkää yksinpuhelua.

Enempää en angstaa, vaan jään odottamaan jännityksellä heinäkuuta ja gymnaestradaa…Ainiin, ja sitä ennen ensi lauantaisia kenttänäytöksen yhteistreenejä. Eiliset treenit muuten menivät hyvin. Niistä sain varmuutta lisää esiintymiseen. Ainoastaan harmittaa, että ei päästä halliin kokeilemaan ennen ensimmäistä esitystä. Se täytyy vetää kylmiltään, ja kuitenkin lava on eri, kun missä on treenattu. No ei siinä ekassa näytöksessä varmaan ole niin paljon katsojia, ainakaan toivottavasti! Nyt toivottelen hyvät viikon jatkot kaikille! 🙂

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s