1.8.2015

Viime yönä näkyi taivaalla niin sanottu ”sininen kuu”. Kyseessä on siis toinen täysikuu yhden kalenterikuukauden sisällä. Kuu ei kuitenkaan ole oikeasti sininen, vaikka sitä tällä nimellä kutsutaankin, mutta se (kai?) käsittääkseni näyttää sinertävältä. Itse unohdin katsoa, millainen näky tuo on (tai näkyikö se ylipäätään), mutta uskoakseni se on hyvin kaunis näky. Ilmiö on melko harvinainen, ja näkyy seuraavan kerran vasta vuonna 2018. joten ihan heti uutta mahdollisuutta sen ihasteluun ei tulekaan.

Niin se vain syksykin tekee taas vähitellen tuloaan, sillä minäkin palasin toissa päivänä lomalta takaisin sorvin ääreen. Ensimmäinen päivä tietenkin sujui hieman tahmeasti, mutta toinen päivä oli jo paljon helpompi. Tästä se lähtee taas. A tosin oli molempina päivinä niin väsynyt, että ei oikein kunnolla läsnäolooni reagoinut, eli ei ollut mikään iloinen jälleennäkeminen hänelle. Väsymys kun lisäksi luonnollisesti aiheuttaa myös huonotuulisuutta, ja sitä että ei jaksa mitään ylimääräistä. Hän ei siis jaksanut oikein kuunnella juttujanikaan, ja minulla kun olisi niitä näin loman jälkeen riittänyt…

Tuo Mamban biisi (1.8.1985), (jonka linkki on artikkelin alussa), on todella kaunis, ja se sopii hyvin juuri tähän päivään. Nythän on 1.8. (vielä hetken). Vuodet ovat tuosta laulun nimen päivästä hieman tosin vierineet…Jokatapauksessa kappaleen sanat ovat myös kauniit, ja varmasti jokaiselle tuon iän jo ohittaneelle jollain lailla läheiset. Uskoakseni suurinosa meistä (etenkin tytöistä) on jossakin kohtaa nuoruuttaan ajatellut juuri noin…

Loppuun vielä tollanen hauska linkki.
Tää kannattaa katsoa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s