TYÖMATKA 9.-11.10.

Arthur

Teimme jälleen viikonloppureissun avustettavani kesä-/loma-asunnolle. Säässä oli tapahtunut yllättäen valtava muutos. Ilma oli jo huomattavasti kylmempi kuin edelliskerralla, mutta kuitenkin melko aurinkoinen, ja kun talo saatiin lämpenemään, (erityisesti ne huoneet, joissa aikaa vietimme), siellä oli oikein viihtyisää. Ilma tuoksui raikkaalle, luonto vihersi vielä, (lehtipuiden alastomuudesta huolimatta), aamut olivat todella kauniita, kun hento valo osui pihaan, ja järvi kimmelsi kuin tuikkivat tähdet puiden oksien lomassa. Kirpakka sääkään ei häirinnyt tuota kaikkea.

Saunan lämpö kruunasi koko viikonlopun. Onneksi sain itsestäni irti sen verran, että jaksoin hakea vettä järvestä saunaa varten, vaikka se on melko hankala prosessi, koska ranta on kovin kaislikoitunut, ja tie sinne hankalakulkuinen. Olisi vain pitänyt lainata kumisaappaita. Puutkin alkoivat olla saunaliiteristä aivan lopussa, mutta vielä löytyi jotakin. (Kaikki A:n pojan hakkaamat puut menivät talon lämmitykseen). En sentään eksynyt saunareissulla (kuten melkein kävi aikoinaan, eräänä elokuisena myöhäisiltana), vaikka aika myöhäiseen siinä hommassa menikin, kun tuo sauna lämpenee kovin hitaasti. Pimeässä reittiä (joka ei ole ihan lyhyt) on vaikea nähdä, ja edessä on hieman puskiakin. Nykyään (pyrinkin) pitämään huolta siitä, että ehdin takaisin ennen pimeän tuloa. A:n kanssa vain on niin paljon hommaa, että päivät kuluvat hyvin nopeasti, varsinkin nyt kun valoisa aika on lyhyempi.

Saunapolku.

Jotta matka ei olisi ollut aivan liian ennalta arvattava, saimme vielä pienen yllätyksen lopuksi paluumatkalla, ja teimme pienen Vantaa ”sightseeingin”. Oli tapahtunut väärinymmärrys ajoreitistä kuskin ja A:n pojan välillä, jonka johdosta kuski ei kääntynyt oikeassa kohdassa, vaan jatkoi suoraan eteenpäin. Päädyimme siis Vantaalle, jolloin kuski luuli, että määränpää on siellä. Ei aivan…mutta perille pääsimme jokatapauksessa, eikä kiertoajelu ollut kovin pitkä. Mieheni tuli sitten hakemaan minut kotiin uudella, hienolla autollamme, jonka olemme nyt lopultakin saaneet hankittua.

Aloimme heti suunnitella uutta reissua…siis jos säät sen meille sallivat. Toivottavasti tämä toteutuu!
Hyvää viikonloppua!

TAVOITTEISTA

Olipa mahtavat treenit sunnuntaina! Kaikki sarjat olivat ihanan soljuvia, (vai pitäisikö sanoa tans. voimistelun kielellä: virtaavia). Teimme siis nimenomaan lajityypillisiä harjoituksia. Yleensä nimittäin sovellamme ja teemme myös muuta materiaalia sisältäviä sarjoja. Ei siinäkään mitään vikaa ole, mutta erityisen mukavaa on tehdä noita virtaavia sarjoja, joissa parhaimmillaan voi päästä miellyttävään flow-tilaan. (On toki joitakin muitakin kivoja ohjelmia).

Tuli tuossa su-iltana mieleeni, että kun viimeksi kirjoitin hetkessä elämisestä, niin oivalsin, että treenit (viimeksi mainittujen ohella) ovat niitä hetkiä, joissa se onnistuu. Silloin ei oikeastaan voikaan ajatella mitään muuta, kun on keskityttävä oikean liikkeen tuottamiseen.

Mietin myös, kuinka rakastan sitä kun minulla on tavoitteita ja päämääriä. Oikeastaan elän niistä. Silloin elämällä on jokin tarkoitus, kun tähtään johonkin (tällä hetkellä tans. voimist. kilpailuihin). Muuten kaikki tuntuu tarkoituksettomalta ja turhalta saman toistolta. Toki töissäni kohtaan joka päivä haasteita, joista selviytymistä voin pitää jo jonkinlaisena osa tavoitteena, mutta työn vastapainoksi tarvitsen myös toisenlaisia tavoitteita, ettei koko elämäni pyöri vain työn ympärillä. Olen itseasiassa hyvin tavoitekeskeinen ihminen kaikessa tekemisessäni, myös parisuhteessani asetan välillä (aika koviakin) tavoitteita itselleni. Kaipa sitä moni muukin jonkin verran joutuu tekemään, mutta minä mietin näitä asioita paljonkin siksi, että haluan kehittää itseäni. Silti täytyy myöntää, että onnistumisprosentti suhteeni osalta ei ole paras mahdollinen kovasta yrityksestäni huolimatta. Noh, minäkin olen vain ihminen, enkä kykene ihmeisiin, vaikka haluaisinkin…

Noi videot linkitin, koska löysin ne pitkästä aikaa pe-iltana katsottuani ”Vain elämää”-ohjelman, jossa oli Maija Vilkkumaan ilta. Vuosien unohduksen jälkeen näitä nuoruuteni suosikkeja oli kiva kuunnella. Vilkkumaan ilta oli pienoinen pettymys. Harmi kun näistä kauniista kappaleista kumpaakaan ei siinä kuultu…

TYÖMATKA 11.-13.9.2015

Kolme viikkoa sitten teimme toisen reissun avustettavani kesä (-/loma)-asunnolle. Säät suosivat meitä jälleen, vaikka teoriassa kesä oli vaihtunut jo syksyksi. Ilma kuitenkin oli koko viikonlopun melko kesäinen ja aurinkoinen. Yllätyksekseni löysin jopa voikukkia pihapolulta, ja sunnuntaina ennen lähtöä takaisin, näimme keskellä pihaa perhosen toukan. Puutkin olivat aivan vihreitä. Enemmän kaikki merkit viittasivat kevääseen kuin syksyyn, mutta en kyllä valita. En kaipaa ollenkaan kylmiä, pimeitä syyspäiviä, tai kovia sateita ja syysmyrskyjä. Niitä varmasti tulee vielä enemmän kuin tarpeeksi, vaikka toivoisinkin jälleen, (kuten joka vuosi aikuiseksi kasvamisen jälkeen), että tuon vaiheen voisi hypätä kokonaan yli. Voisipa päästä suoraan kunnon talveen, jolloin sentään lumi valaisee edes vähän.

Saunan pukuhuone.

Matkalla kuitenkin yritin olla miettimättä sitä tosiseikkaa, että jokainen päivä on edellistä pimeämpi, ja vie kohti sitä ikävämpää aikaa. Yritin nauttia hetkestä, vaikka se tuntuu olevan joka vuosi vaikeampaa, sillä jokainen vuosi on entistä nopeampi. Jokainen vuosi on aina aiempaa lyhyemmän oloinen. Mieleni kulkee (ikävä kyllä) askeleen edellä, yrittäen kai jollain tasolla sopeutua siihen, että pian olen taas vanhempi, mutta ei siihen vain ehdi sopeutua. Tuosta mieleni ennakoinnista johtuen hetkeen tarttuminen on todella vaikeaa nykyisin. Myönnän sen nyt tässä kaikille ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen nyt kuitenkin tosissani yrittänyt opetella sitä, sillä helpommaksi tämä kaikki ei ainakaan tule. Jos en opi sitä nyt, minulla saattaa olla todella vaikeat ajat edessä.
Rantasauna luonnon helmassa on hyvä paikka hetkestä nauttimiseen. Tämän pääsin matkalla toteuttamaan. Olihan se pieni hetki maailmankaikkeudessa, mutta tärkeä pienessä ihmiselämässäni. Saunan terassilla, raikkaassa syysillassa seistessäni, ja lahonneita terassirakennelmia katsellessani, mietin että ihminen on kuin puu, joka lahoaa aikanaan itsekin. Aika ei säästä ketään eikä mitään. Puut tosin saattavat kotimetsässään katsella maailman menoa vuosisatojakin. Ne näkevät monta ihmiselämää. Mitähän kaikkea nuokin rantapuut tuolla saunan edustalla ovat jo nähneet…

Saunan tunnelmallinen terassi.

Toinenkin hieno paikka hetkestä nauttimiseen minulle suotiin tuolla reissulla, nimittäin upea öinen tähtitaivas, mikä hämmästyttää jokaikinen kerta, ja saa minut tuntemaan itseni niin pieneksi. Tähtitaivaassa on jotain hyvin salaperäistä. Tuntuu kuin se imaisisi jonnekin magneettikenttäänsä, kun tuijotan sitä.

Paluumatka sujui tällä kertaa ongelmitta. Taksi tuli ihan ajallaan, ja selvisimme kaupunkiin ehjinä. Mitään tavaroitakaan ei unohtunut, kuten joskus on käynyt. Kaikki meni siis ihan putkeen, joka on melko harvinaista. Nautin matkoista joka kerta, mutta harvoin kaikki silti sujuu aivan näin hyvin ja vaivattomasti.

Ensi viikonloppuna menemme vielä käymään tuossa ihanan rauhoittavassa paikassa. Se jäänee tämän vuoden viimeiseksi reissuksi.

Hyvää syksyn jatkoa!