Kolme viikkoa sitten teimme toisen reissun avustettavani kesä (-/loma)-asunnolle. Säät suosivat meitä jälleen, vaikka teoriassa kesä oli vaihtunut jo syksyksi. Ilma kuitenkin oli koko viikonlopun melko kesäinen ja aurinkoinen. Yllätyksekseni löysin jopa voikukkia pihapolulta, ja sunnuntaina ennen lähtöä takaisin, näimme keskellä pihaa perhosen toukan. Puutkin olivat aivan vihreitä. Enemmän kaikki merkit viittasivat kevääseen kuin syksyyn, mutta en kyllä valita. En kaipaa ollenkaan kylmiä, pimeitä syyspäiviä, tai kovia sateita ja syysmyrskyjä. Niitä varmasti tulee vielä enemmän kuin tarpeeksi, vaikka toivoisinkin jälleen, (kuten joka vuosi aikuiseksi kasvamisen jälkeen), että tuon vaiheen voisi hypätä kokonaan yli. Voisipa päästä suoraan kunnon talveen, jolloin sentään lumi valaisee edes vähän.
Saunan pukuhuone.
Matkalla kuitenkin yritin olla miettimättä sitä tosiseikkaa, että jokainen päivä on edellistä pimeämpi, ja vie kohti sitä ikävämpää aikaa. Yritin nauttia hetkestä, vaikka se tuntuu olevan joka vuosi vaikeampaa, sillä jokainen vuosi on entistä nopeampi. Jokainen vuosi on aina aiempaa lyhyemmän oloinen. Mieleni kulkee (ikävä kyllä) askeleen edellä, yrittäen kai jollain tasolla sopeutua siihen, että pian olen taas vanhempi, mutta ei siihen vain ehdi sopeutua. Tuosta mieleni ennakoinnista johtuen hetkeen tarttuminen on todella vaikeaa nykyisin. Myönnän sen nyt tässä kaikille ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen nyt kuitenkin tosissani yrittänyt opetella sitä, sillä helpommaksi tämä kaikki ei ainakaan tule. Jos en opi sitä nyt, minulla saattaa olla todella vaikeat ajat edessä.
Rantasauna luonnon helmassa on hyvä paikka hetkestä nauttimiseen. Tämän pääsin matkalla toteuttamaan. Olihan se pieni hetki maailmankaikkeudessa, mutta tärkeä pienessä ihmiselämässäni. Saunan terassilla, raikkaassa syysillassa seistessäni, ja lahonneita terassirakennelmia katsellessani, mietin että ihminen on kuin puu, joka lahoaa aikanaan itsekin. Aika ei säästä ketään eikä mitään. Puut tosin saattavat kotimetsässään katsella maailman menoa vuosisatojakin. Ne näkevät monta ihmiselämää. Mitähän kaikkea nuokin rantapuut tuolla saunan edustalla ovat jo nähneet…
Saunan tunnelmallinen terassi.
Toinenkin hieno paikka hetkestä nauttimiseen minulle suotiin tuolla reissulla, nimittäin upea öinen tähtitaivas, mikä hämmästyttää jokaikinen kerta, ja saa minut tuntemaan itseni niin pieneksi. Tähtitaivaassa on jotain hyvin salaperäistä. Tuntuu kuin se imaisisi jonnekin magneettikenttäänsä, kun tuijotan sitä.
Paluumatka sujui tällä kertaa ongelmitta. Taksi tuli ihan ajallaan, ja selvisimme kaupunkiin ehjinä. Mitään tavaroitakaan ei unohtunut, kuten joskus on käynyt. Kaikki meni siis ihan putkeen, joka on melko harvinaista. Nautin matkoista joka kerta, mutta harvoin kaikki silti sujuu aivan näin hyvin ja vaivattomasti.
Ensi viikonloppuna menemme vielä käymään tuossa ihanan rauhoittavassa paikassa. Se jäänee tämän vuoden viimeiseksi reissuksi.
Hyvää syksyn jatkoa!
Tanssitytön blogi 