Olen viime viikkojen aikana katsonut pari jaksoa Yle teeman muistikuvaputkea tv-muistoista. Erityisesti näistä ensimmäisenä näkemäni jakso herätti voimakkaita ajatuksia siitä, kuinka paljon televisio välittää meille tunteita. Me olemme seuranneet vuosikausia sen kautta onnellisia tapahtumia, kuten kuninkaallisten häitä, jännittäneet urheilu-ja muita kilpailuja, mm. euroviisuja, surreet menetyksiä, nauraneet viihteen parissa, päässeet katselemaan eläinmaailman suloista ja julmaakin elämää, hämmästyneet tiededokumentin äärellä jne jne…Televisio on sivistänyt meitä, ja ollut luomassa meille suuria muistoja, joita ilman olisimme paljon köyhempiä. On vaikea kuvitella, miten erilaista elämä oli ennen televisiota. Nythän meillä on netti, siellä youtube ja vaikka mitä, mutta televisio on niidenkin äiti. Televisio oli se ensimmäinen ruutu kodeissa, jota tuijotettiin. Televisiomuistoja on minullakin jo paljon. Alla esittelen niistä joitakin videoklippeinä.
Muistatko tämän vakavan onnettomuuden?
Dianan kuolema kosketti meitä kaikkia, jotka hänet muistamme.
Kun popin kuninkaan pitkä valtakausi oli ohi, musiikissa päättyi eräs aikakausi.
WTC-isku-uutisen muistan vielä todella elävästi. Maailma muuttui silloin.
Muistatteko vielä aikaa ennen salkkareita? Jos muistatte, muistatte myös sarjan televisiomainoksen…
Entä Muistatteko ensimmäisen salkkaritunnarin? Minä ainakin muistan.
Muistatteko tämän ison juhlan?
tai tämän?
tai tämän?
Tätä menestynyttä Suomalaista luisteluparia seurasin myös varhaisnuoruudessani.
Tässä lapsuuteni ja nuoruuteni lempiohjelma. Arvostelimme kappaleita usein äitini kanssa keskenämme.
Tätäkin ohjelmaa katsoin lapsena ja nuorena. Tässä dokumentissa ohjelman juontaja kertoo muistoistaan.
Tätäkin tuli aikoinaan seurattua.
Tämän kilpailun ensimmäisen tuotantokauden lopputulosta jännitin kovasti. Tulos oli toivomani.
Yksi lapsuuteni lempisarjoista. Jos et ole nähnyt, kannattaa katsoa. Ovat hauskoja.
Muistatteko vielä speden spelit? Legendaarinen nuoruuteni leikkimielinen kilpailu. Spede kyllä aina keksi jotain uutta.