UMK3

Euroviisujen Suomen finalistit ovat nyt selvillä. Yllätyksekseni Gusani Brothersien ”Poom Poom” ei selviytynyt jatkoon. Toisaalta huomasin nyt itsekin, että kappale on loppujen lopuksi melko yksitoikkoinen renkutus. Siihen näköjään kyllästyy nopeasti. Näin on ilmeisesti käynyt myös monille muille, kun ääniä ei tippunut, vaikka he olivat aluksi olleet yksi ennakkosuosikeista. Lisäksi veljesten live-esitys ei aivan vedonnut minuun.

Jos jostakin olen iloinen, niin siitä, että Sandhja pääsi jatkoon. Hän on yksi isoimmista suosikeistani, ja voisi jopa pärjätä ihan oikeissa euroviisuissakin… (ainakin kohtalaisesti…). Kaksi muuta viimeisestä karsinnasta finaaliin selvinnyttä eivät olleet erityisemmin mieleeni. Siltikään tällä kertaa finaalissa ei ole mukana yhtäkään pohjanoteerausta, ja se on jo edistystä moniin aiempiin vuosiin nähden. Kaikki kappaleet ovat vähintäänkin menetteleviä, joten tänä vuonna tuskin tarvitsee hävetä olla suomalainen!

Omat suosikkini ovat eläneet koko kilpailun ajan. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että parhaiten euroviisulavalle sopisivat mielestäni Saara Aalto, Stella Christine tai Sandhja. Heidän kappaleensa, esiintymisensä ja lavakarismansa ovat parhaimmalla tasolla.

Euroviisukappaleelle ei ehkä ole olemassa tarkkaa kaavaa, (sillä mieheni sanoin- ne voivat tosiaan olla erilaisiakin, vaikka itse käytänkin paljon termiä euroviisumainen kappale.) Mietin sitten mitä hyvä euroviisu pitää sisällään, ja päädyin näihin kolmeen asiaan: ”rytmi, tarttuvuus ja kansainvälisyys”. Näistä muodostuu (-ainakin nykypäivänä-) hyvä euroviisu. Tyylithän ovat eri aikakausina vaihdelleet. Joskus balladit menestyivät hyvin, mutta eivät enää, siksi sellaisella en ehkä lähtisi kisaamaan, (ellei sitten kyseessä olisi poikkeuksellisen hyvä balladi). Tämän vuoden kisoissa ei ainakaan sellaisia mielestäni ole kuultu (ellei Kimmo Blomin ja Annika Milanin kappaletta lasketa balladiksi). No tämä nyt on vain minun näkemykseni… Tuskin maltan odottaa ensi viikon finaalia, ja lopullista ratkaisua. Siitä tulee varmasti kova taisto!

Tässä vielä viimeisen karsinnan finaalikappaleet:


Mainokset

UMK2

Se on sitten Suomen euroviisukarsintojen toinen kierros takana. Finaaliin jatkoivat: Mikael Saari, Annika Milan ja Kimmo Blom, sekä tietenkin Cristal Snow, joka ei mielestäni esiintynyt kovinkaan edukseen. Ääni ei kantanut livelavalla tarpeeksi, (ja sylki ”roiskusi”), mutta hänellä on uskollinen kannattajajoukko, joka jaksoi äänestää. Itse kappale on ihan hyvä, ja tarttuva, mutta se ei yksin riitä. Euroviisuartistin pitää osata myös laulaa, sillä kilpailuissa on aina mukana häikäisevän upeita laulajia. Me olemme usein jääneet heidän varjoonsa juuri laulutaidossa, vaikka kappale olisikin ollut hyvä. Eihän livelavalla hyväkään kappale kuulosta miltään, jos laulajan ääni ei kuulu mihinkään. Suomalaisten esiintyjien paineet ovat tainneet toisinaan vaikuttaa äänen laatuun, sillä hyvätkin laulajat ovat meillä joskus epäonnistuneet. Älkää siis hyvät ihmiset äänestäkö pelkän kappaleen (tarttuvuuden), ulkonäön tai artistin suosion perusteella. Suomessa tunnettu ei ole sitä muualla, eikä herätä samanlaista kiinnostusta automaattisesti euroviisulavalla. Toisaalta tässä joukossa, tässä kohtaa kisaa, Cristal Snown finaalipaikka saattoi olla oikeutettu, mutta en soisi hänelle (sittenkään) koko kisan voittoa, joka olisi periaatteessa mahdollinen hänen fanilaumansa ansiosta. Siitäkään huolimatta, että pidän hänestä persoonana ja näyttelijänä. Olisin toivonut hänen onnistuvan paremmin, mutta kun ei…

Itse olisin nostanut finalistien joukkoon: Ylonan, Mikael Saaren asemasta. Ilmeisesti Suomen karsinnoissa on pakko aina olla ainakin yksi ”valitusvirsi” mukana, vaikka luulisi kaikkien jo tietävän, että ne eivät ikinä menesty. Ei tuo huono kappale ole, mutta ei sovellu euroviisuihin. Siinä on vähän liikaa suomalaista melankoliaa. Toivottavasti kappaletta ei äänestetty ainakaan laulajan ulkonäön perusteella. Nimittäin hänen ulkonäköään on hehkutettu, ja hyvähän se toki onkin, mutta se ei saa olla peruste äänille, (kuten yllä mainitsin).Ylonan biisi oli mielestäni kansainvälisempi. Se kuulosti Ruotsin euroviisulta, ja Ruotsihan on aina pärjännyt kisassa Suomea paremmin. No, lopulta vain voittaja ratkaisee. Koko kisan voittoon en Mikael Saaren kohdalla edes usko.

On annettava iso hatunnosto myös 15v. kaksostytöille: ”Attention 2”:lle, jotka vetivät hyvin finaalista putoamisestaan huolimatta. Siihen on syynä vain kova taso. Kappaleessa on paljon kyllä yritystä! Jorma Uotisen sanoin: ”Ei huono”. Tytöt voisi nähdä hyvin viisulavalla, ei kuitenkaan voittajina, tai kärjessä. Vähän kun vielä kasvavat, ties mitä he saavatkaan aikaan…

Ensi viikon karsinnasta odotan innolla ainakin Sandhjan ja Gusani Brothersien esiintymistä. Heillä voisi olla mahdollisuus sijoittua melko korkealle varsinaisessa kilpailussakin, jos vain live-esitys menee nappiin.

Lisäksi voimme kannustaa jälleen takavuosien euroviisuedustajaamme: Krista Siegfriedsiä, joka kilpailee jälleen edustuspaikasta, tällä kertaa Ruotsin puolella. Onnea hänelle!

Loppuun vielä Suomen toisesta karsinnasta finaaliin selviytyneiden biisilinkit:


Tässä vielä Ylonan biisi:

UMK

Oli pakko tulla kommentoimaan (ja korjaamaan edellistä mainintaa) Suomen euroviisuista nyt, kun ensimmäinen karsintakierros on nähty. Esiintyjät nähtiin juuri ensimmäistä kertaa lavalla, ja muutenkin tämä toinen kuuntelukerta avarsi ja uudisti näkemyksiäni. Mielestäni ehdottomasti parhaat esiintyjät olivat: Saara Aalto ja Stella Christine, jotka myös raivasivat hienosti tiensä finaaliin, Stella ehkä hieman yllättäen. Kappale on mielestäni niin hienostunut, että se ei ole ihan perinteistä Suomimusaa. Pelkäsin etukäteen, että Pää-äijät ottavat hänen paikkansa finaalissa, mutta onneksi niin ei käynyt. Kolmas finalisti: ”Eini” ei ole hänkään hullumpi, vaikka en tälle kappaleelle kovin suurta menestystä euroviisulavalla povaisi. ”Draamaa” on ihan kiva kappale, mutta vähän liian vanhanaikainen diskoiskelmä. Se ei ole oikein nykypäivän euroviisumatskua.

Saarasta täytyy sanoa, että lämpenin hänelle kovasti esityksen nähtyäni. Aikaisemmin pidin kappaletta liian tylsänä euroviisuihin, mutta en enää. Hänen äänensä oli huikea…jopa livenäkin, joka paljastaa aina laulajan todelliset taidot. Tästä tulee ehdottomasti yksi kovimmista kilpailijoista. ”No Fear” saattaisi ehkä toimia jopa sillä oikealla viisulavalla. Stella ei ole ihan perinteistä euroviisumusaa, mutta ”Ain’t Got Time For Boys” on silti hieno kappale. Soundi biisissä on loistava. Tämänkin kappaleen jätin viimeksi liian vähälle huomiolle. Pidin soundista heti, mutta en osannut nähdä kappaletta viisulavalla. En enää vierasta ajatusta niin paljon. Ei tuo varmaan kärkeen pääsisi, mutta tuskin jäisi hännillekään.

Nyt jään innolla odottelemaan ensi viikon karsintaa, jossa mm. esiintyy suuri ennakkosuosikki: Cristal Snow. Katsotaan mitä hän ja muut kilpailijat tekevät silloin.

Tässä ensimmäisen kierroksen finalistien biisilinkit teille, jotka eivät ole vielä kappaleita kuulleet:


PALUU BLOGIN PARIIN

Noniin ystävät hyvät, alan taas pikkuhiljaa heräillä hetkellisestä talvihorroksestani, ainakin sen verran, että kirjoitusinspiraationi on tekemässä paluuta. Helmikuu lähti eilen käyntiin, ja kohta valoa alkaa olla jo riittävästi selviytyäkseni pidemmälle kevääseen, ilman joka iltaisia ahdistuskohtauksia. Pelkkä tieto siitä, että kevät etenee, auttaa -ainakin minua- eteenpäin.

Toinen piristävä asia on ollut muuttunut arkeni, joka on pitänyt sisällään keikkatyötä, ja sairaalassa vierailua vakiavustettavani luona. Hänelle tehtiin pieni operaatio, jonka jälkeen hän on ollut sairaalassa tarkkailussa. Ei ehkä heti ensimmäiseksi kuulosta erityisen hehkeältä, mutta minä koen muutoksen tavalliseen arkeen positiivisena vaihteluna, ja etenkin nuo mukavat keikat ovat tehneet minulle hyvää. Työ on ollut kevyttä, ja olen saanut tutustua mukaviin uusiin ihmisiin…sekä suloiseen, pieneen havannankoiraan, joka molempina kahtena päivänä, kyseisellä keikkapaikalla ollessani, tuijotti minua vähän väliä ihmettelevästi. Aivan kuin se olisi miettinyt, miksi olin siellä. Todella hellyttävä otus, jonka kanssa leikin osan päivästä.

Tässä yhtenä iltana ”Sinkkuelämää”-sarjaa (-taas noin sadatta kertaa-) katsoessani saatoin keksiä, mikä sarjan suosion salaisuus on. Carrie voisi olla persoonallisuustyypiltään ISFJ joka on käsittääkseni naisten yleisin persoonallisuustyyppi, ja joka minä itsekin olen. En tiedä onko tuota tietoisesti ajateltu sarjaa tehdessä, mutta ainakin häneen on (minun lisäkseni monen naisen) niin kovin helppo samaistua. Se mitä tuosta persoonatyypistä tiedän, sopisi häneen. ISFJ:t ovat kaihoisia, aistikkaita, lämpimiä ihmisiä, joille rakkaat ovat tärkeitä…ja muistot. Aivan kuten minulle…Tällainen ajatus minulle heräsi yhtäkkiä…

Lisäksi on kai aika paljastaa, että minä en ole sittenkään osallistumassa meidän seuran kilpailuihin. Sitä helpompaa koreografiaa ei tehtykään. Aluksihan sellainen oli suunnitteilla. Ohjaaja ei kuitenkaan tuossa lyhyessä aikataulussa aivan ehtinyt sitä suunnittelemaan, joten hän pitäytyi siinä alkuperäisessä vaativammassa ohjelmassa, jota vain vähän on uudistettu. Siispä en sitten päässyt mukaan, kun vartalotekniikkani ei ollut riittävä. Rehellisesti sanottuna olin ensin todella pettynyt, mutta sitten mietin, että ehkä se on kuitenkin osittain omaakin syytäni, kun olen viime aikoina jättänyt kotitreenin lähes kokonaan tekemättä. En ole tehnyt juurikaan mm. pilatesharjoituksia, tai mitään lihastreeniä. Tietenkään silloin keskivartaloni käyttö ei voi olla kovin hyvää, kun minulla ei ole voimistelutaustaa edes pohjana. Muutenkin olen näistä selkävaivoista kärsinyt jo pidemmän aikaa, kuten olen maininnut. Luultavasti senkin takia minun on tosi vaikea kannatella itseäni. Voimisteluasento tuntuu tosi raskaalta, ja heti kun vapautan itseni asennosta, selkääni koskee taas enemmän. Venyttely tosin auttaa, eikä selkä onneksi oireile ihan jatkuvasti, mutta juuri etenkin treenatessa sen huomaa erityisesti (tai sen jälkeen). Ei varmaan auta kun venytellä ja treenata selkää ahkerammin, jospa se auttaisi. Siihen suuntaan se ohjaajakin neuvoi minua. Toisekseen, jos pääsisin useammin peilin eteen treenaamaan, näkisin virheeni, ja osaisin ne korjata. Kotona treenatessani olen huomannut tämän auttavan paljon. Silloin kun en näe itseäni, en tiedä mikä on oikea asento. Näin se menee. Toivottavasti jokatapauksessa pääsen edes seuraaviin kisoihin.

Viimeksi treeneissä ihailin tyttöjen kisa-asua, jonka näin ensimmäistä kertaa. Se on todella kaunis! Heillä on sininen paita ja mustat, leveät, harsomaiset housut. Ohjelma näytti niin hienolta puvut päällä! Saa nähdä kuinka käy kisoissa!

Myös toisen, isomman kilpailun karsinnat ovat käynnistymässä, nimittäin euroviisujen. Niitä olen seurannut innolla jo vuosia, ja nyt olen jo alkanut jännittää ja arvioida ehdokkaita. Yleisön suosikkina tällä hetkellä oleva Christal Snown kappale: ”Love Is Blind” on ihan kohtalaisen hyvä, tarttuva kappale, mutta jotain siitä puuttuu, eikä siitä luultavasti koko kilpailun voittajaksi kuitenkaan olisi. Ehkä kaikkein sopivin edustuskappale mielestäni olisi: ”Poom Poom”, jota onkin osuvasti povattu tulevaksi kesähitiksi. Kappale on tosi tarttuva ja kiva tanssibiisi. Voisi jopa pärjätäkin. Muut kappaleet ovatkin sitten liian keskinkertaisia, tylsiä tai outoja, osasta voisi jopa sanoa, liian suomalaisia. Yritystä löytyy kyllä monilta, mutta se jokin puuttuu lähes kaikista kappaleista. Toivottavasti jompikumpi noista kahdesta yllämainitusta kappaleesta voittaa. Nyt jännitetään sitten molempia kilpailuja!