EKSYNEENÄ ILMAN PUHELINTA


Tossa videolla mun eka kännykkä, joka tuli markkinoille v. 1998.


Oletko sinäkin puhelimesi ”orja”? Minä ainakin selvästi olen. Viimeistään nyt se on varmaa. Noin viikko sitten aloittelin työpäivääni, ja olin laittamassa puhelintani kiinni varalaturiini, jota kannan aina mukanani. Laturin johto on ollut hajalla jo pitkään (sisäjohdot näkyvät osittain), mutta se on silti kyennyt lataamaan. Nyt sitten, kun olisin kytkenyt puhelimen laturiin, se ei enää ladannutkaan. Laturi oli täysin hajonnut. Avustettavani talosta ei myöskään löytynyt toista laturia. Akku kävi vähitellen vähiin, vaikka laitoin taustavalon minimille, suljin netin, ja tyhjentelin välimuistia vähän väliä. Pelkäsin, että avomieheni tai äitini soittaa akun loputtua. (Muut eivät soittele niin usein, eivätkä huolestu, jos en vastaa heti.) Suoriuduin kuitenkin työpäivästä, mutta vielä minun oli tarkoitus käydä vanhemmillani. Avomieheni sitten soitti sinne päästyäni, ja sain sentään puhuttua hänen kanssaan, mutta sen jälkeen ei mennyt kauaa, kun viimeiset prosentit katosivat salamannopeasti, juuri kun olin luullut selviäväni kotiin asti. Tilanne oli sellainen, että mieheni olisi saattanut soittaa uudestaankin.

Kotiin lähtiessäni minulla oli tosi orpo olo, ja koko matkan mietin, että nyt tietenkin mieheni on yrittänyt soittaa jo ainakin kymmenen kertaa uudestaan. Kelloakin meinasin välillä puhelimestani katsoa, mutta sitten tajusin, etten voi. Matka tuntui tosi pitkältä. Vihdoin kotiin päästyäni, kytkin saman tien puhelimeni laturiin. Olin sen verran hätäinen puhelimen avaamisessa, ja virta niin totaalisen loppunut, että kun avasin puhelimeni, se sammui heti uudelleen. Sama tapahtui toistamiseen. Kolmannella kerralla annoin puhelimen hetken latautua avaamatta sitä, jotta se saisi vähän virtaa. Minuutit kuluivat hitaasti. Lopulta ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen näppäilin jännittyneenä koodin, avasin kuviolukon…ja kas ei yhtäkään puhelua, eikä viestiä. Kaikki hätäily aivan turhan takia. Kukaan ei ollut kaivannut minua. Tämän siitä saa, kun tottuu kännykkään (älypuhelimeen). Ei enää osaa olla ilman hetkeäkään. On jopa outoa olla tavoittamattomissa, ilman jatkuvaa yhteyttä muihin. On kuin olisi eristyksissä.

Minua huomattavasti nuoremmat ovat jo lapsesta asti tottuneet kännyköihin/älypuhelimiin. Heille on ymmärrettävästi täysin luonnollista, että tuo kapistus on kokoajan mukana (missä facebookit, instat, twitterit yms.). Puhelin ei enää edes ole pelkkä puhelin. Se on medialaite, josta näkee joka hetki tuoreimmat uutiset, säätiedot, ystävien kuulumiset, reittioppaat ja vaikka mitä. Se on laite, joka on lähes jatkuvasti kourassa, tai ainakin käden ulottuvilla. 

Toisin oli minun lapsuudessani. Silloin ei ollut kännyköistä tietoakaan. Varhaislapsuudessani meillä oli vielä veivattava lankapuhelin kotona, tiedättehän? Sellainen missä numerot veivataan pyöritettävän kiekon avulla. (Näkyy yllä olevalla videolla.) Jossakin vaiheessa hankittiin autopuhelin, ja se oli jo iso juttu. Se auttoi paljon etenkin maalle mennessä, jossa ei puhelinta ollut. Ei tarvinnut enää mennä soittamaan läheisestä (kaupan mäen) puhelinkopista, jossa kolikoitakin kului, (vaikka tietysti sekin oli tyhjää parempi). Saattoi istua mukavasti auton penkillä, ja puhua. 
Silloin kun kännyköitä ei ollut, oli tärkeää saapua ajoissa tapaamisiin. Ei voinut soitella toiselle jatkuvasti, ja kysellä, missä hän on, tai ilmoittaa myöhästyvänsä. Kerran minulle kävi niin, että olin menossa luistelemaan ystäväni kanssa, ja meidän piti tavata kentän edessä. Häntä ei näkynyt, eikä kuulunut, joten minä lähdin pois. Myöhemmin hän soitti minulle kotiin, ja sanoi saapuneensa paikalle (pahasti) myöhässä. Kuljimme siis ristiin. Jäi se luistelureissu tekemättä. Emme enää jaksaneet uudelleen lähteä (tai ainakaan minä en jaksanut). Tuollaista tuskin nykyaikana tapahtuisi. 


Tossa on avustettavani veivattava lankapuhelin.

Ensimmäisen kännykkäni minä sain vasta 18-vuotislahjaksi. Malli oli tuo videolla näkyvä Nokian 5110, joka oli silloin aivan uusi ja hieno. Sillä pystyi vain soittamaan, viestittelemään ja pelaamaan legendaarista matopeliä, (jota lukiossa tuli tunneillakin pelailtua), mutta eihän sitä silloin muuta puhelimelta vaadittukaan. Ulkomuoto oli kuitenkin jo modernimpi edeltäjiinsä verrattuna. Se ei ollut enää mikään ”halko”, kuten aivan ensimmäiset mallit. Nokian 5110 oli myös malli, josta tuli todella suosittu, ja jonka myötä lähes kaikki ihmiset siirtyivät kännykkä aikaan. ”Nokia tune” soittoääni alkoi kaikua kaikkialla. Lankapuhelimet jäivät vähitellen historiaan. Toisaalta joskus siitäkin voisi olla hyötyä. Kännykät kun hajoavat ja sekoilevat helposti, niin olisi ainakin varapuhelin. Vanhemmillani onkin yhä lankapuhelin kotonaan. Siitä ei akkukaan lopu. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s