RIO OHOI!

Olympialaisten kunniaksi…tunnelmia Riosta! Katsoin avajaisia televisiosta, ja minulle tuli mieleen vuoden takainen Gymnaestrada-tapahtuma Helsingissä, jossa olin itse mukana. Avajaistapahtuma oli melko samankaltainen. Mekin esittäydyimme maittain yleisölle Stadionilla, ja olo oli vähän kuin huippu-urheilijalla kotikisoissa. Yleisö vilkutti iloisena takaisin. Se oli mahtava kokemus!

Riosta ensimmäisenä tulee mieleen sambakarnevaalit, jotka ovat hyvin olennainen osa Rioa, vaikka eivät suoraan itse olympialaisiin liitykään. Karnevaalitunnelmaa löytyy kuitenkin myös olympialaisten aikaan, tai ainakin ennen avajaisia sellainen oli tunnelma radiosuomen Riosta taltioidun lähetyksen perusteella. Sitäpaitsi satun itse rakastamaan sambaa, joten linkitin tähän pari sambavideota. Tuon viime vuotisen karnevaalikulkuevideon kun katsoo, tulee mieleen, että meidän karnevaalimme eivät ole mitään tuohon loistokkuuteen verrattuna. He todella panostavat näyttävyyteen. Kaikki on tarkoin harkittua, pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Asut, värit, kuviot, kaikki…eikä kyse ole pelkästä sambasta, kyseessä on mahtava spektaakkeli, jossa nähdään jopa akrobatiaa. Tunnelma on melkein kuin sirkuksessa. Vielä kun lavojen tilalla olisi norsuja tai hevosia, joiden selässä osa sambaajista saapuisi…

Tuonne aitoihin sambakarnevaaleihin haluaisin joskus päästä, aidosta tunnelmasta nauttimaan…ja ehkä itsekin sambaamaan! Toiveeni tuskin tulee toteutumaan, ennenkuin oikeasti kehitetään teleportaatiolaite, jonka avulla voisi sinne, ja minne tahansa muuallekin hypätä. Tästä aiheesta lisää tulevassa artikkelissani. Nyt takaisin Rion karnevaalitunnelmaan…Niin ja tsemppiä suomalaisille!

KAIKKI SAMBAAMAAN! RIO, OHOI…

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s