Päätin jakaa teidän kanssanne tärkeimmät lapsuusmuistoni, sillä niinkuin runoistani olette voineet päätellä, se on ollut elämäni parasta aikaa. Se oli niin viatonta ja huoletonta aikaa. Ei ollut vastuuta juuri mistään (paitsi läksyistä), eikä tarvinnut huolehtia mistään (äiti huolehti kaikesta). Ihanimmat muistoni sijoittuvat lähes kaikki lapsuuteen. Tästä siis lähtee…
Olin pienenä rauhallinen ja hiljainen. En yhtä levoton kuin isoveljeni. Itseasiassa olimme hänen kanssaan hyvin erilaisia, mutta ehkä juuri siksi tulimmekin toimeen niin hyvin. Ensimmäinen selkeä lapsuusmuistoni on valokuvaustilanteesta, jolloin olin noin parivuotias. Pelkäsin jostain syystä valokuvan ottoa kovasti, enkä uskaltanut olla yksin kuvattavana, vaan aloin itkeä. Sitten veljeni tuli kuvaan kanssani, eikä minua sen jälkeen enää pelottanut ollenkaan. Yhteiskuvamme jälkeen minusta saatiin suloinen omakuva, jossa lopulta jopa hymyilin.
Jonkinlainen, hatara muistikuva minulla on myös isäni äidin siskon hautajaisista, jolloin olin noin nelivuotias. Tämä oli ollut minulle kuin toinen mummi, koska isäni äitiä en koskaan ehtinyt tapaamaan. En enää muista siskosta juuri mitään muuta, kuin erään valokuvaustilanteen, jossa keinun hänen keinutuolissaan. Siitä siis on kuvakin muistona. Sitten muistan tosiaan hämärästi hänen hautajaisensa. En tosin ymmärtänyt vielä silloin, mistä oli kyse, sillä ihmettelin ympärillä olleita surevia ihmisiä, ja kysyin äidiltäni: ”Miksi kaikki itkevät?”.
Kolmas ensimmäisistä muistoistani on kylävierailulta kummieni luota, ollessani tuolloin myös neljävuotias. Menimme kummieni luokse istumaan iltaa, ja aluksi kaikilla oli oikein mukavaa. Me lapset (minä, veljeni, kummieni tyttö) leikimme keskenämme. Minua työnnettiin nukenvaunuissakin. Jossain vaiheessa veljeni keksi kummien tytön kanssa kivan leikin, jossa he heiluttivat minua roikottaen käsistä ja jaloista, ja heittivät sängylle. Oli mukavaa ”lentää” sängylle. Vähän kuin olisi ollut huvipuiston laitteessa. Tätä jatkettiin joitakin kertoja, kunnes lensin sängylle huonossa asennossa, niin että käteni taittui ikävästi vatsani alle. Koko sen yön, jonka vietimme kummieni luona, olin tuskissani, kun käteeni sattui niin paljon, enkä saanut nukuttua. Aamulla minut vietiin lääkäriin. Minulta oli murtunut käsi kahdesta kohtaa. Se siitä mukavasta leikistä.
Ensikosketukseni tanssiin sain hyvin pienenä, ehkä noin 5-6vuotiaana, kun katselin balettia televisiosta. Rakastuin siihen heti! Esikoulussa sitten tutustuin varhaislapsuuteni parhaaseen ystävään, joka alkoi opettaa minulle balettia. Hän harrasti sitä. Tanssimme ystäväni kanssa lähes päivittäin, ja kävimme myös oopperassa katsomassa balettia. Näin alkoi koko elämäni jatkunut rakkaus tanssiin.
Pienenä vietin paljon aikaa myös mummin kanssa, ennen kuin hän joutui sairaalaan. Meillä oli mummin kanssa aina tosi hauskaa. Hän oli kova nauramaan, niinkuin minäkin (lapsena), joten nauroimme ja pelleilimme paljon yhdessä. Vietin myös monia öitä mummin luona. Pienenä veljenikin oli mukana. Mummin luota oli jotenkin niin mahtavaa herätä. Muistoissani tuntuu kuin silloin olisi aina ollut aurinkoista, vaikka se tuskin on totta, mutta ne päivät tuntuivat ainakin sisimmässäni aurinkoisilta. Mummi teki (lähes) aina kaurapuuroa aamupalaksi, ja jo sen tuoksu aamulla sai veden kielelle, ja minut heräämään innolla uuteen päivään. Odottamaan mitä kivaa mummin kanssa taas puuhattaisiin…
Kouluajoilta muistan kuinka pojat kiusasivat, ja kuinka juoksin heitä karkuun diskossa, kun he hakivat hitaita tanssimaan. Pelkäsin heitä, ujo kun olin. Muistan myös kuudennen luokan 60-luvun bileet, jossa pojat esittivät Beatlesia, ja me tytöt olimme kirkuvia faneja. Meillä tytöillä oli sitten erikseen oma rokkitanssiesitys. Vanhemmat ja sukulaiset olivat esityksiä seuraamassa. Omasta perheestäni äiti oli mukana juhlassa, ja hän teki minulle iltaa varten hienon 60-luvun nutturankin. Hänhän oli nuori juuri tuohon aikaan, joten se luonnistui häneltä vanhasta muistista, kun oli aikoinaan tehnyt ystävilleen samanlaisia nutturoita.
Kuudennelta luokalta on elävästi mieleeni jäänyt myös diskoillassa, muutaman tytön kanssa esittämäni diskotanssi. Se oli ensikosketukseni muuhun kuin balettiin, enkä tiedä kuinka uskaltauduin mukaan, mutta kun minua pyydettiin esitykseen, minä suostuin kuitenkin. Muistan yhä sen tunteen, kuinka jännitin lavalla, selkä yleisöön päin seistessäni, kädet farkkujen takataskuissa, lippis väärinpäin päässä, ja kuinka pojat huusivat nimeäni jo ennen kuin Michael Jacksonin musiikki lähti soimaan. Pidin sitä silloin vitsinä. Nehän olivat niitä samoja poikia, jotka olivat minua kiusanneet. Ajattelin, että he odottivat näkevänsä minun mokaamiseni. Sain kuitenkin kehuja ohjelman jälkeen, vaikka en silloin vielä osannut tanssia kovinkaan hyvin.
Myöskin kuudennelta luokalta mieleen on jäänyt perinteinen luokkaretki, jonka teimme Ahvenanmaalle: Maarianhaminaan. Matkustimme junalla Turkuun ja Turusta laivalla Maarianhaminaan. Olimme olevinamme jo lähes aikuisia, ja pallomereen meno laivalla tuntui kovin lapselliselta. Ovessa luki teksti: ”Alle 9-vuotiaille”, joten tunsimme itsemme tosi vanhoiksi, mutta halusimme kuitenkin mennä pelleilemään. Ilmeisesti se meissä piilossa ollut lapsi heräsi nähdessämme pallomeren. Muistaakseni matka kesti noin kolme päivää, ja oli yksi elämäni ikimuistoisimmista matkoista. Maarianhamina oli kaunis kaupunki, ja minä lähennyin matkan aikana luokkakavereitani, joiden kanssa olin muuten jäänyt melko etäiseksi. Matkasta kuvattiin myös vhs-video, mutta kenellä enää nykyään on vhs-videoita?! Ei meillä ainakaan. Täytyisi muuttaa video dvd-muotoon, niin sitä voisi vielä vanhanakin katsella, ja muistella menneitä. Paitsi jos laitteet taas muuttuvat sitä ennen. No toivottavasti saisin vielä silloinkin tehtyä toimivan videosta…
Pian matkan jälkeen jätinkin jäähyväiset ala-asteelle, ja rakkaaksi tulleelle koulupikkusiskolleni. Kevätjuhlassa ojensimme ruusut omalle ”siskollemme” ja pojat ”veljellensä”. Sillä hetkellä tunsin itseni jo aivan aikuiseksi. Olo oli haikea. Ylä-asteen sitten alkaessa jännitin mopodiskoa, mutta turhaan. Siellä ei saanut tehdä mitään kovin pahaa, ja opettajat valvoivat sitä. Ensimmäisenä sisään tullessamme naamaamme kirjoitettiin huulipunalla teksti: ”mopo”. Sen jälkeen mentiin liikuntasaliin vannomaan mopovala, ja syötiin jotain ihmeellistä mössöä. Lopusta muistan hämärästi, että konttasimme jossakin luokkahuoneessa, ja päällemme suihkutettiin suihkupullosta vettä. Suunnilleen siinä se kuhean pelottava mopodisko olikin. Muutenkaan minua ei pahemmin mopotettu, sillä minulla ei ollut tuttuja kasiluokalla. Kaverit siellä lähinnä toisiaan kiusasivat, eli pääsin helpolla sen suhteen. Kasiluokalla(?) pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen unelmani, päästessäni lucia-kulkueeseen tähtitytöksi. Opettajamme äänestivät joukostamme tähtitytöt ja Lucian, ja minut valittiin mukaan. Olin todella onnellinen! Olo oli kuin prinsessalla kun sain pukeutua tuohon valkeaan asuun, ja päähäni kiedottiin tiaramainen hopeanauha. Luciaksi pääsystä en voinut edes haaveilla, sillä olin melko tummatukkainen, joten olin tyytyväinen jo tähtitytöksi pääsystä.
Kasi- ja ysiluokan välissä, kesällä oli vuorossa tietenkin rippileiri. Paras muisto leiriltä on leikkihäät, jossa minä sain olla morsiamen mummo (arvonnan tuloksena). Muistan myös kuinka karkasimme yöllä seikkailemaan, vaikka sellainen oli kielletty, mutta rajojahan piti nuorena koetella…
Ylä-astekin päättyi luonnollisesti luokkaretkeen, jonka teimme silloin Vuokattiin. Se oli ensimmäinen kerta kun pääsin kokeilemaan laskettelua, ja pidin siitä todella paljon. Rohkaistuin vähän liikaakin lyhyen harjoittelun jälkeen, ja lähdin pikkumäestä keskitasoiseen mäkeen, jossa olin vähällä kaatua. Onneksi kuitenkin selvisin alas asti. Toista kertaa en siihen mäkeen mennyt, vaan pysyttelin loppuajan pikkumäessä. Tuolla reissulla pääsin myös ratsastustunnile, josta olin aina haaveillut. En tosin osannut ohjata poniani ollenkaan, mutta opettaja sitten tuli eteen ohjaamaan puolestani, jotta saatiin ponini ravaamaan. Se oli ikimuistoinen kokemus!
Retkimuistot
Kävin lapsena seurakunnan kerhoja, joiden järjestämillä retkillä aloin käydä. Viikonlopun mittaiset Sipulin retket muodostuivat jo ala-asteella tavaksi. Ihastuin niihin heti ensimmäisellä kerralla valtavasti, ja olen kiitollinen järjestäjille, isosille, keittäjille ja kaikille mukana olleille ihanille ihmisille, jotka tekivät matkoista ikimuistoisia elämyksiä!
Sipulissa oli kolme rakennusta: päärakennus, sekä tyttöjen-ja poikien talo. Tytöt majoittuivat siis tyttöjen talossa, ja pojat poikien talossa. Kummassakin talossa oli muutama huone, joihin jakauduimme ystäväporukoissa. Ohjelmaa ja ruokailuita oli paljon. Söimme monta kertaa päivässä, joka ei ainakaan minua haitannut. Minulle mastui (ja maistuu yhä) ruoka aina, mutta se johtuu kovasta liikunnan määrästäni. Sipulin retkilläkin ohjelmaa oli niin paljon, että energiaa kului runsaasti. Me ulkoilimme ja pelailimme paljon pallopelejä. Lisäksi ohjelmaan kuului lauantaina rastileikki, jossa kiersimme ulkona tietyn reitin, ja suoritimme erilaisia tehtävärasteja. Lauantai-iltana oli sitten sauna, josta talvella mentiin juoksemaan lumihankeen, ja keväällä/syksyllä uimaan. Iltoihin kuului (pe-la) myös iltaohjelma, johon jokainen sai kehittää haluamiaan esityksiä, mutta se myös sisälsi yhteisiä leikkejä. Lisäksi (la-su) päivinä oli päiväkilpailu, jossa jokainen teki oman henkilökohtaisen suorituksensa. Nerokas tapa saada lapset siivoamaan sotkunsa ennen lähtöä, oli siivouskilpailu. Huoneet tarkastettiin siivouksen jälkeen. Tätä kutsuttiin kämppätarkastukseksi. Isoset suorittivat leikkimielisen tarkastuksen, ja olivat kyllä aika tarkkoja. Kun huomasimme mihin kaikkeen he kiinnittivät huomiota, otimme huonekavereideni kanssa opiksemme, ja voitimme useasti. Paluumatkalla kaikkien kilpailuiden voittajat julkistettiin, ja heille jaettiin palkinnot. (Myös rastileikki kuului palkittuihin kilpailuihin). Palkinnot eivät olleet mitään kummoisia (pikkutavaraa), mutta silti olin jokaisesta aina ylpeä. Tuntuihan se hienolta voittaa! 🙂 Mikä ironisinta, ensimmäisen tupakkani poltin juuri Sipulin retkellä, tietenkin salaa metsässä kaverini houkuttelemana. En pitänyt tupakasta, eikä minulla ollut silloin minkäänlaista halua polttaa enää uudelleen.
Eräältä retkeltä muistan, kuinka uhmasimme sääntöjä (pitihän niitä rajoja silloin pienenäkin jo kokeilla), ja leikimme salaa tyttöjen talolla missikisoja hiljaisuuden jälkeen (joka tuli muistaakseni klo:22.00). Nuoriso-ohjaajamme (”Maija”) tuli sitten tarkastuskäynnille. Joku näki, tai kuuli, että hän on tulossa, ja ilmoitti meille muille, jolloin juoksimme salamana huoneisiimme, ja vuoteeseemme. ”Maija” kuitenkin ehti nähdä touhumme, ja karjui tuttuun tapaansa meille täyttä päätä. ”Maija” oli kyllä vähän pelottava! Hän oli tiukka täti. Hän halusi aina pitää kuria yllä. Jonkunnäköinen kuri tietysti lapsilla pitää ollakin, jotta ymmärtää toimineensa väärin…Jälkeenpäinhän nämä kaikki vain naurattavat!
Nyt on Sipulikin jo myyty, eikä siellä enää seurakunnan toimintaa ole. Historiallisia muistoja siis…
Kaksi kertaa kävin lapsena myös viikon mittaisella kesäleirillä: Loistoleirillä, sekä Inkkarileirillä, jonne kummitätini ompeli minulle hienon intiaanimekon. Sain häneltä myös asuun sopivan laukunkin. Inkkarileiriltä muistan kuinka hienoa oli eläytyä intiaanielämään. Nukuimme teltoissa, ja toimimme vuorotellen (pareittain) yövahteina. Yövahdit nukkuivat isossa, hienossa tiipiissä, josta vuorotellen herättelimme toisiamme vahtivuoroon. Jopa yölliset heräilyt tuntuivat mukavalta, sillä nehän kuuluivat leikkiin…
Loistoleiriltä elävin muistoni on, että opin siellä fileroimaan kalaa. Leirillä oli eri kursseja, joita sai valita mielenkiinnon mukaan. Minä olin muistaakseni ainakin jollakin korukurssilla, ja kalakurssilla. Siellä siis fileroitiin kalaa, ja valmistettiin loimulohta, jota maistoin silloin ensimmäistä kertaa elämässäni. Rakastuin siihen heti! Loimulohi on yhä yksi lempiruoistani.
Mökki(-/matka)muistot
Muistan elävästi ensimmäisen laivamatkani Tukholmaan. Olin muutaman vuoden vanha. Erityisesti tältä matkalta muistan ison pallomeren, jota pelkäsin. Se tuntui niin valtavalta, että tunsin hukkuvani sinne. Muistan että palloja oli kaulaani asti, ja se oli ahdistavaa. Isommat lapset viskoivat ympärilläni palloja sinne tänne, joka teki tilanteesta vielä ikävämmän. Pelkäsin jääväni pallojen alle. En nauttinut ollenkaan. Onneksi sielläkin isoveljeni oli turvanani, ja muistaakseni vei minut pois, kun näki pelkoni.
Kaikkein rakkaimmat lapsuusmuistoni liittyvät mökkimatkoihin. Siellä elämä oli aivan toisenlaista kuin täällä kaupungissa. Minulla oli hyviä ystäviäkin mökkipaikkakunnallamme, ja heidän kanssa kehitimme monia hauskoja leikkejä. Kummitusjuna oli yksi hauskimmista leikeistä. Siinä käytettiin junavaununa minun vanhoja rattaitani, joissa vuorotellen työnsimme toisiamme. Toinen työnnettiin aina ojan vierelle, kummun reunalle vinottain tmv. jotta kyyti vaikuttaisi hurjalta kuten kummitusjunassa kuuluu. Kuulostaa tosi vaaralliselta, mutta ei ollut ihan niin hurjaa miltä tässä vaikuttaa. Kerran tosin rattaat kaatuivat minun ollessani kyydissä, mutta ei siinä pahemmin käynyt, onneksi. Toinen hauska leikki oli hippa naapurin rivarin autonkorjaustelineellä. Taas hieman vaarallista touhua, sillä teline oli tietenkin kapea. Siinä sitten juoksimme, ja hypimme puolelta toiselle, eikä vanhemmilla tainnut olla aavistustakaan touhuistamme…Joskus leikimme myös aikuisilta pakoiluleikkiä, jossa tarkoitus oli vakoilla aikuisia, pysyen kuitenkin heidän katseiltaan piilossa. Heidän tarkkailunsa salaa oli todella hauskaa, ja joskus oli vaikeaa olla purskahtamatta nauruun!
Maalla opin myöskin pyöräilemään, naapurin vanhan rouvan avulla, ja ihanat uintireissut läheiselle rannalle säilyvät aina mielessäni. Maalla oli niin paljon hauskaa tekemistä. Kylässäkin käytiin paljon, ja meillä kävi vieraita. Sitten tehtiin välillä reissuja lähikaupunkeihin. Jonkun kerran kävimme matkan varrella Särkänniemessäkin.
Eräs hauskimmista mökkimuistoista tapahtui ollessani noin kymmenen vuotias, kun yksin jäänyt musta kissa lähti seuraamaan minua, äitiäni ja perheystäväämme kukkia kerätessämme. Tämä kissa oli ollut ilmeisesti naapurin saairaalaan joutuneen vanhan rouvan kissa. Se seurasi meitä mökillemme asti, jossa ruokimme sen. Se ei huolinutkaan mitä tahansa makkaraa. Vain meetvursti kelpasi sille, ja maitoa se tietenkin joi mielellään. Sinne se asettui taloksi, meidän mökille. Onneksi ennen lomamme loppua, löysimme sille pysyvän kodin toisesta naapurista, kun emme halunneet jättää sitä yksin, eikä isä olisi huolinut kissaa meille kotiin. Tuskin se olisi kaupungissa edes viihtynyt. Jokatapauksessa tästä eteenpäin kissa kävi meitä joka vuosi tervehtimässä mökillämme. Se naukui aina mökkipolkua pitkin kulkiessaan, ja ikäänkuin vilkutti toisella tassullaan. Tosin saattoi olla, että sillä oli jotakin käpälässään, mutta se muistutti vilkuttamista. Suloinen kissa! Nykyisin se onkin jo kissojen taivaassa. Ehkä se katselee meitä joskus pilven päältä…
Harrastusmuistot
Olen ehtinyt harrastaa jo vaikka mitä vuosien varrella. Ensimmäinen harrastukseni oli kuvataidekoulu, jonka aloitin samana vuonna kuin oikean koulutienkin. Vähän sen jälkeen aloin käydä luontokerhoa, ja sen jälkeen mukaan kuvioon tulivat seurakunnan kerhoista kokkikerho ja roolipelikerho. Samoihin aikoihin kokkikerhon kanssa kävin hetken aikaa myös eläinkerhoa. Ylä-asteella sitten roolipelikerhon aikoihin aloitin (-kiitos ystäväni-)monivuotisen cheerleading-harrastuksen, josta tuli minulle todella rakas harrastus, mutta siitä olenkin kertonut kaiken oleellisen osiossa: ”tanssihistoriani”.
Rakkaimmat lelut:
1. Tähtisadebarbi, jonka sain kymmenvuotislahjaksi. Sen puku oli silloin mielestäni niin kaunis, ja se oli muunneltavissa.
2. Puinen, vedettävä mäyräkoira. Kun en sitä oikeaa koiraa koskaan saanut, tämä oli korvike, ja vedin sitä jatkuvasti mukanani.
3. Marjukka-ja Emilia-nimiset vauvanuket.
4. Pollypocket-rasiat, joita oli erilaisia. Se oli siis avattava rasia, josta muodostui nukkekotimainen maailma, mutta paljon pienempi. Se oli pienen koonsa ansiosta kätevä matkoillakin. Aiheet vaihtelivat. Minulla oli esimerkiksi ainakin kampaamo, ja asuintalo. (Muistaakseni joku kolmaskin, en muista mikä.)
5. Mummilta joululahjaksi saatu koirapehmolelu, joka on vieläkin tallessa. Se on niin suloinen!
Linkit:
Tämä oli lempparipätkäni lapsena. Toiset sanovat pelänneensä tätä…
http://www.youtube.com/watch?v=SaoLkayPOUI
Tätä ohjelmaa seurasin. Kappaleestakin pidin.
http://www.youtube.com/watch?v=nRYTm0PHbXo
Tätä seurasin myös, ja kappale on edelleen kaunis.
http://www.youtube.com/watch?v=Dj53gANnLS0
Tässä kolmannen lapsuuden suosikkisarjani kiva tunnari.
http://www.youtube.com/watch?v=hpewYjXCcQ4
Lapsuuteni hyppääjälegenda, jota te nykyajan nuoret ette muistakaan kuin kännisekoiluista. Tässä oli lapsuuteni idoli.
http://www.youtube.com/watch?v=RTJW1L8kdTU
Ihanaa leijonat, ihanaa! Olin lätkän MM1995- kisojen aikaan omassa matsissa cheerleaderina, mutta muistan kuinka matsista kotiin tullessani kaikki tööttäsivät autonsa torvia ohi ajaessaan, ja siitä tajusin, että taisimme voittaa kultaa…
http://www.youtube.com/watch?v=gQyH5m8WtRA
Lapsuuteni suosikkielokuvasarja, ja tuon ajan legendaarinen suosikkilaulaja/-näyttelijä/-juontaja (Hallikainen), jota ihailin suuresti!
http://www.youtube.com/watch?v=5wX_78vznbY
Suosikkisketsisarjani lapsuudesta. Moni ei varmaan tätäkään enää muista.
http://www.youtube.com/watch?v=SDw_o3iRsQs
Tässä vielä yksi lapsuuteni suosikkisarja. Ihailin tuota miestä silloin.
http://www.youtube.com/watch?v=UKTNWI0eYJ4
…ja vielä yksi. Tämän kauniin musiikin alkaessa tulin aina hyvälle tuulelle.
http://www.youtube.com/watch?v=Q7B_janNeKw
Tässä legendaarisen Speden luoma hahmo, jota rakastin lapsena. Kävin näitä elokuvia paljon isän kanssa leffassa katsomassa.
http://www.youtube.com/watch?v=oSRtdWs0wbQ
Tästä kappaleesta tulee aina mieleeni mökki ja lapsuuden kesät.
http://www.youtube.com/watch?v=GaO7c2cddP0
Oli pakko laittaa myös Take Thatin biisilinkki. Kyseisen kappaleen lauloimme muutaman tytön kanssa Jyrkin speakers cornerissa, Take Thatin hajoamisen muistotapaamisessa v.1997.
Ei tämä huono kappale ole nykyisinkään…
http://www.youtube.com/watch?v=yoO_1FFr56k
Tästä tuli lempielokuvani, oltuani ala-asteella luokan kanssa katsomassa sen leffassa, kappaleesta tuli myös lemppari…Päättymätön tarina.
http://www.youtube.com/watch?v=3khTntOxX-k
Tästä kappaleesta mieleeni tulee voitetut jenkkifudismatsit (cheerleading). Tämä nimittäin soitettiin usein ottelun lopuksi.
http://www.youtube.com/watch?v=04854XqcfCY
Muistaako kukaan enää tätä kioskia?!
http://www.youtube.com/watch?v=xx1fQWkp2jE
Tässä lapsuuteni formulalegendan traaginen kuolemaan johtanut onnettomuus Imolassa 1994. Seurasin formuloita ja tuota tilannetta kovasti siihen aikaan. Yksi lapsuuteni isoimpia uutisia, ja koskettavimpia tapauksia. Huonoa tuuria oli Sennalla. Tuon onnettomuuden jälkeen turvallisuutta parannettiin formuloissa, eikä vastaavia turmia ole sen jälkeen sattunut.
http://www.youtube.com/watch?v=PMNnDiVohn0
Lehdistötilaisuus Monzassa 2000, jossa Schumacher ylsi samaan voittomäärään (41) Sennan kanssa. Hän herkistyy yllättäen kesken haastattelun. Nyt on sitten videolla oleva Schumikin itse koomassa. Ei näytä hänenkään tulevaisuus kirkkaalta. Vasemmalla Mika Häkkinen, jos joku ei tunnista.
http://www.youtube.com/watch?v=EOQjYCwgLdE
Tässä kappale, joka on linkkinä myös parhaat biisit artikkelissa, mutta laitoin sen tähänkin, koska se tuo mieleeni kahdeksannen luokan stipendien jaon kevätjuhlassa. Laulu oli omistettu heille, ja minä olin yksi stipendin saajista.
http://www.youtube.com/watch?v=Ha-ZYq8aiHY
Pakko laittaa vielä yksi loistava pätkä Neil Hardwickin sarjasta, jota katselin lapsena.
http://www.youtube.com/watch?v=zyYyrTqeAmU
Tanssitytön blogi 