Lähdimme pitkästä aikaa koko porukka (A, tämän poika ja koira, sekä minä) rentoutumaan viikonlopuksi A:n kesäpaikalle. Kuulostaa ehkä hassulle, että lähdin työmatkalle rentoutumaan, mutta kyllä ajanvietto maaseudun rauhassa tekee itse kullekin hyvää, vaikka kyseessä olisikin työmatka. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin pelkästään makoillut siellä. Kyllä siellä aina työtä riittää. Maisemanvaihdos teki kuitenkin hyvää, ja muutenkin rakastan tuota heidän kesäpaikkaansa. Talo ympäristöineen on todella kaunis! Upeaa metsää on joka puolella, ja vanhan ajan henkeä huokuvasta isosta talosta löytyy ihana vanha maalaistalon tupa, sekä keittiö. Lisäksi kaksi idyllistä kuistia tuovat taloon maalaisromantiikkaa. Yläkerrassa on sitten vielä muutama viihtyisä vierashuone. (He, jotka ovat nähneet muistoartikkelissani kuvia paikasta, ovat voineet omin silmin todeta paikan kauneuden. Tässä artikkelissa nyt sitten vielä maisemakuvia lisäksi.)
Perille päästyämme huomasimme, että paikalla oli käynyt kova myrsky, sillä sähkölaatikko oli pudonnut roikkumaan pelkän johdon varaan, sähköjohto muutenkin oli valahtanut alas, ja puu oli kaatunut, rikkoen edellisiltä kävijöiltä auki jääneen autotallin oven. Sähköihin ei uskaltanut koskea, joten jouduimme pärjäämään ilman niitä. Onneksi kirjaston takka toimi, kun pattereita ei voinut käyttää. Saatiin viileähköihin öihinkin lämpöä. Kynttilöitäkin olin ostanut juuri tällaisen tilanteen varalle, ja niiden valossa, sekä takkatulen loimussa illat olivat aika tunnelmallisia. Isompi ongelma oli ruoka. Ilman toimivaa liettä, emme oikein voineet keittää perunoita, emmekä makaronia, jotka olivat ruokiemme tärkeitä aineksia, (paitsi että olisimme voineet, jos olisimme älynneet käyttää keittiön nurkan puulämmitteistä liettä. Tämän tajusin vasta kotiin päästyämme.) Päädyimme sitten syömään sillit ja tonnikalat enimmäkseen leivän päältä. Lisäksi tein lauantaina sörsseliä, jossa oli tonnikalaa ja kasviksia. Tästä siis se makaroni puuttui. Keittiöstä löytyi kyllä myös sika-nauta purkkeja, jota olisin mielelläni syönyt, mutta ne olivat menneet jo ajat sitten vanhaksi. Samoin oli käynyt myös osalle hernekeitoista.
Toinen iso ongelma oli puhelimen akku, jota ei ollut varaa tuhlata, sillä sunnuntaina oli saatava tilattua taksi takaisin. Siksi en voinut soitella juuri kenellekään, enkä voinut käyttää nettiä tai mitään. Yöksi laitoin puhelimen kokonaan kiinni. Elimme siis hyvin alkukantaisissa oloissa, mutta ei se oikeastaan kauheasti haitannut. Aika oli niin lyhyt, että oikeastaan hetkellinen vetäytyminen omiin oloihin, vailla nettiä, somea tai pitkiä puhelinkeskusteluja, teki hyvää. Sitäpaitsi aika kului muutenkin nopeasti takan lämmityksessä, keittiön siivoamisessa (hiiren papanoista), muissa avustustehtävissä, niin ja tietenkin koiran kanssa leikkiessä. Se oli todella onnellinen! Kerrankin se pääsi juoksentelemaan vapaana, ja vielä oikeassa luonnossa. Oli hauskaa nähdä senkin nauttivan! Sillä oli niin paljon kaikkea kiinnostavaa ympärillään, kuten lähistöllä pyörivät metsän eläimet, joita se haisteli uteliaana. Kun lähdin ulos, se aina seurasi perässä, ja olisi tullut jopa pikkulaankin mukaan. Siihen se jäi ulkopuolelle hölmistyneenä katsomaan, miksen päästänyt sitä mukaan. Varmaan ihmetteli, minne minä katosin.
Sunnuntaina sitten jännitettiin akkuni kestoa. Oli minulla aluksi sitä ihan hyvin jäljellä, ja uskoin sen riittävän helposti, mutta tietenkin sitten kun aloin taksia soittamaan, ongelmat alkoivat. Käytämme siis invalideille tarkoitettua matkapalvelukeskusta taksikyyteihin. Olisi pitänyt melkein arvata, että jotain ongelmia tulee, varsinkin nyt, kun oltiin riippuvaisia minun akkuni kestosta. Ei ole nimittäin ollenkaan harvinaista joutua kyselemään taksin perään muutaman kerran. Niin kävi sitten taas. Olimme tilanneet taksin hakemaan klo: 18.00. Eihän sitä kuulunut eikä näkynyt missään, joten soitin ja kysyin joskus reilusti kuuden jälkeen, että missä taksi mahtaa olla. He sanoivat auton olevan kohta perillä (katsovat kartasta sijainnin). No sitten taas odoteltiin. Edelleenkään autoa ei näkynyt eikä kuulunut. Soitin uudestaan. Sanoivat, että pitäisi olla jo perillä. No eipä ainakaan pihassa näkynyt. Keskuksen mies sanoi soittavansa taksille, ja kysyvänsä tältä tilannetta. Ei kuitenkaan ilmoittanut minulle mitään, kuten olin olettanut. Soitin siis vielä uudestaan. Silloin keskuksen henkilö antoi numeroni taksikuskille, joka soitti minulle. Säikähdin vähän, kun huomasin, ettei hän osannut hyvin suomea. (Ei varmaan kannata erikseen mainita, että oli ulkolainen, muutenhan olen rasisti). Puhelimessa puhuessa tämä seikka kuitenkin tekee kommunikoinnista paljon vaikeampaa. Halusinhan päästä yöksi kotiin. Lopulta selvisi, että kuski oli ollut kokoajan pihatien alapäässä odottelemassa meitä. Aika erikoista, ettei ollut huomannut tulla ylös pihaan. Sellaiset ohjeetkin annoin, mutta sekään tieto ei varmasti ole mennyt perille asti. Vihdoin ja viimein noin seitsemän maissa pääsimme lähtemään. Tunti siinä meni yli sovitun ajan, mutta onneksi matka takaisin sentään oli lyhyt, ja onneksi akkuni riitti juuri ja juuri tarvittaviin puheluihin. Aika tiukalle se kyllä meni. Ennen kahdeksaa olimme jo kaupungissa. Kannoin kamat sisään A:n pojan kanssa, laitoin ruoat kaappiin, pyykit wc:hen ja sen sellaista, kunnes lähdin kotiin. Kävin kotimatkalla vielä kaupassa, joten kotona taisin olla vasta joskus puolikymmenen jälkeen, ja seuraavana aamuna sitten taas töihin. Silti reissu oli mukava, pienistä vastoinkäymisistä huolimatta! Olisin mielelläni jäänyt pidemmäksikin aikaa, mutta ei se varsinkaan noissa oloissa olisi onnistunut…Olemme kuitenkin aikeissa tehdä uuden matkan pian uudestaan. Sitä jään innolla odottelemaan.
Tanssitytön blogi 