YHTEISTREENIT

Kauan odotetut lauantain neljä tuntiset kenttänäytöksen yhteistreenit ovat nyt takana. Meni hienosti! Voimme kaikki olla ylpeitä itsestämme! Kuviot sujuivat, jopa meidän joutsenten (aiemmin ongelmia tuottaneet) kättelytkin ilmeisesti onnistuivat kaikissa jonoissa.

Töölön pallokentällä harjoittelu oli minulle nostalgista, ja toi vanhat, hyvät nuoruusmuistoni pintaan ajoilta, jolloin olin kyseisen kentän laidalla monena kesänä cheerleaderina. Nyt monia vuosia (ja elämän käänteitä) myöhemmin, olin jälleen tanssimassa tuolla samalla nuoruuteni kentällä…

Lauantainen treenipäivämme sujui siis treenin osalta ongelmitta, mutta sää olisi voinut olla suotuisampi. Kentällä oli järkyttävän kylmä kolean tuulen ansiosta. Tuuli häiritsi muutenkin treeniämme, sillä se laittoi lopun läpimenoissa mm.meidän joutsenten puvun siivet lentämään (päin naamaa), joten en tahtonut nähdä eteeni. Vältyin silti onneksi pahemmilta törmäyksiltä.

image

Valkean linnun treeniä SunLahdessa 2013, jossa ohjelma esitettiin ensimmäistä kertaa.

Koleasta säästä huolimatta poltin hieman naamaanikin, hetkittäin paikalle ilmestyneen auringon ansiosta. Ei sitten tullut mieleen laittaa aurinkorasvaa, kun oli luvattu viileää, pilvistä säätä, ja jopa sadekuuroja. Onneksi sitä sadetta ei sentään meidän treenien aikana tullut. Se nyt päivästä olisi enää puuttunutkin. Jopa vaatteet läpimenoon vaihdoimme (ainakin meidän porukassa) kylmässä katsomossa, keskellä kovaa tuulenpuuskaa. Myöhemmin sitten kuulin viereisen stadionin pukutiloista, mutta ei sinne kukaan silloin ohjannut. Läpimenossa oli jokatapauksessa pakko olla esiintymisasussa, sillä se kuvattiin televisioon, ylen ohjelmaan nimeltä: ”Kohti gymnaestradaa”. Asu vain on hyvin kevyt ja kesäinen, eikä sen allekaan mahdu paljon. Jätin kuitenkin pari paitaa (lyhyt-ja pitkähihaisen) esityspaidan alle, sekä treenihousut housujen alle. Muuten olisin varmaan paleltunut. Onneksi läpimenoja oli lopussa vain muutama kerta…

Nyt jään jännityksellä odottamaan heinäkuista esiintymistä huikealle 20 000 hengen yleisölle. SunLahdesta tiedän, että siihen ei noin isolla kokoonpanolla (lähes 1000 voimistelijaa) ole koskaan täysin valmis. Täysin virheetöntä suoritusta on edes turha odottaa, mutta sanoisin, että valtava ”lintulaumamme” on yleisön eteen niin valmis kuin se vain voi olla, sillä tärkeintä on kuitenkin kokonaisuus, ja tunnelman välittyminen! Muistetaanhan kaikki myös nauttia esiintymisestä, ja liidetään kentällä oikean linnun lailla. Silloin emme voi epäonnistua!

Näytös televisioidaan, mutta jos haluat tulla katsomaan esitystä paikanpäälle (mikäli lippuja vielä saa?), ajankohdat ovat:
Ke 15.7. Midnight Sun Special kenttänäytös Helsingin Olympiastadion klo: 21.00. tai
La 18.7. WG päättäjäiset Hgin Olympiastadion klo: 15.00.

Seuramme hallinäytösten ajankohdat Helsingin Messukeskuksessa ovat seuraavat:
Ma 13.7. klo: 12.00.
To 16.7. klo: 11.00.
Pe 17.7. klo: 15.20.

Tuolla luvassa lisää tanssillista voimistelua, sekä meidän upea tango-ohjelmamme.

TERVETULOA KANNUSTAMAAN SUOMEN NAISIA!

Mainokset

”OHI NUORUUS NYT ON”

Tähän alkuun piti laittaa Ankin kappale, jonka nimi löytyy otsikosta, mutta en enää löytänyt youtubesta jakolinkkiä tänne, kuten aikaisemmin. Onkohan tuo ominaisuus poistettu sieltä?! Masentavaa jos on. Kannattaa kuitenkin käydä kuuntelemassa kyseinen biisi. Siinä on hyvät sanat, etenkin näin ”varttuneemmalle” väelle!

image

Tässä itse itselleni ostama synttärilahja. Mun lempiviiniä, suosittelen.

Sitten itse asiaan…Viikonloppuna tapahtui paljon. Kanada juhli ansaitusti lätkän maailman mestaruutta. Meidän seuralla oli kevään viimeiset viralliset harjoitukset, ja minä täytin 35v. Olin valmistautunut siihen henkisesti jo etukäteen, (niin hyvin kuin nyt vanhenemiseen vain voi valmistautua), toisin kuin yleensä syntymäpäivien lähestyessä. Tämän ikävuoden vastaanottaminen ei siis ollut sittenkään aivan niin vaikeaa, kuin olin ensin luullut. Ehkä tässä vuosien varrella on tullut opittua jotakin. Siis se, että elämä on liian lyhyt. Täytyy nauttia joka hetkestä, niin kauan kuin vain voi, sen sijaan että kehittäisi joka vuosi kauhean kriisin syntymäpäivien kynnyksellä. Huvittavaa kyllä, tietyllä tapaa kriisit olivat jopa pahempia 20-29 vuotiaana, (kolmikymppisiin olin aika valmistautunut etukäteen, olin kai ottanut varaslähdön kriisiin jo aikaisemmin, kuten nytkin). Silti olen nyt vasta oikeasti ison muutoksen edessä, sillä minusta on kovaa vauhtia tulossa keski-ikäinen. Nuoruusikä on nyt, (jos koskaan) lopullisesti loppu. Olen sanonut ennenkin sen olevan loppu, mutta nyt se on sitä ihan oikeasti. En kuitenkaan viitsi juuttua surkuttelemaan sitä sen enempää. Voin itse valita, olenko onnellinen keski-ikäinen, vai katkera keski-ikäinen. Olen päättänyt valita ensimmäisen.

Sää on ollut yllättävän kolea siihen nähden, että viime vuosina syntymäpäiväni ovat olleet hyvin kesäisiä. Muistan vielä elävästi 30v. juhlani, ja sen kuuman, helteisen päivän. Silloin oli poikkeuksellisen lämmin, ja minulla oli päälläni vain kevyt, lepattavahihainen paita ja polvipituiset shortsit, sekä piikkarisandaalit. Olenkin tässä ihmetellyt, missä se kesä oikein viipyy. Perjantai-aamuna työmatkalla törmäsin outoon ilmiöön. Ilma oli ensin aivan aurinkoinen ja melko lämmin (mitä nyt paikalliset tuulenpuuskat ajoittain viilensivät ilmaa). Yhtäkkiä kuitenkin, päästyäni oikealle pysäkille, taivas pimeni, ja alkoi sataa. Sen jälkeen hetken taas paistoi, kunnes alkoi uudelleen sataa. Todella epävakainen keväthän tämä on ollut muutenkin. Ei tiedä yhtään miten pukeutua ulos. Ilmaston lämpeneminen taitaa olla pysähtynyt.

image
Myös tämän hameen ostin itselleni lahjaksi. Tosin se on oikeasti vaaleampi kuin kuvassa.

Tuosta tulikin mieleeni lapsuuteni jäätävän kylmät pakkastalvet -80-luvulla. Joskus sää oli todella armoton. Muistan yhä ne koulumatkat, ja miten viiltävänä pakkanen toisinaan tuntui iholla. Kuin sadat piikit olisivat pistelleet ihoani. Tuuli todella tunkeutui ihoon. Onneksi talvet ovat nykyään leudompia. Toki kesätkin olivat keskimäärin hieman lyhyempiä, mutta eihän sen lyhyyttä lapsena tuntenut. Aika tuntui aina äärettömältä, lapsuus tuntui ikuiselta…

Moni muukin asia on muuttunut. Enää ei käytetä lankapuhelinta, ei kirjoiteta kirjeitä, ei kuunnella lp-levyjä, eikä kasetteja, eikä katsota (vhs-)videoita. Nyt kaikki tuo ja enemmänkin on yhdellä laitteella. Kaikki tieto on käsiemme ulottuvilla kaiken aikaa. Ei tarvitse mennä kirjastoon etsimään tietoa, kuten minä jouduin aikoinani tekemään koulutehtäviä varten, eikä tarvitse ostaa suosikkiartistien levyjä hyllyt täyteen. Itselleni levyt olivat aikoinaan hyvin rakkaita.

Rakkaita minulle olivat myös kirjekaverini, joita minulla oli joskus paljon. Kirjoitimme muutaman kanssa pitkiä kirjeitä. Niitä kirjeitä oli todella mukava lukea, ja oli niiden kirjoittaminenkin mukavaa. Nykyisin kaikki kirjoittaminen tapahtuu koneella. Idea kuitenkin on suunnilleen sama: kuulumisten- ja ajatusten vaihtoa tämäkin on. Samanlaista vuorovaikutusta, kuten kirjeenvaihtokin. Kommunikoinnin tavat muuttuvat, mutta itse kommunikointi ei koskaan. Me ihmiset tarvitsemme toisiamme, ja tarvitsemme väyliä kommunikoida keskenämme. On hieman huvittavaa, että juuri sähköisestä kommunikoinnista on tullut niin kovin tärkeää. Minäkin täällä aina odotan ja odotan, jos joku olisi vihdoinkin kommentoinut kirjoitustani. Kuitenkaan juuri koskaan niin ei tapahdu. Se surettaa, yllättävänkin paljon, kun alkaa tuntua siltä, että kirjoitan vain itselleni. Onhan minulla kai jokunen lukija kuitenkin olemassa kävijämääristä päätellen, mutta olisi kiva joskus kuulla teidän ”äänenne”, ettei tämä olisi pelkkää yksinpuhelua.

Enempää en angstaa, vaan jään odottamaan jännityksellä heinäkuuta ja gymnaestradaa…Ainiin, ja sitä ennen ensi lauantaisia kenttänäytöksen yhteistreenejä. Eiliset treenit muuten menivät hyvin. Niistä sain varmuutta lisää esiintymiseen. Ainoastaan harmittaa, että ei päästä halliin kokeilemaan ennen ensimmäistä esitystä. Se täytyy vetää kylmiltään, ja kuitenkin lava on eri, kun missä on treenattu. No ei siinä ekassa näytöksessä varmaan ole niin paljon katsojia, ainakaan toivottavasti! Nyt toivottelen hyvät viikon jatkot kaikille! 🙂

ÄITIYDESTÄ

image

Äidin äitienpäiväkukat.

Nyt kun on ollut juuri äitien päivä, mietin kovasti äitiyttä. En ole vielä itse äiti, vaikka jo 35v. täytänkin. Tässä iässä sitä kuitenkin miettii, paitsi omaa rakasta äitiään, myös sitä, millaista olisi olla itse äiti. Pienten lasten äitejä seuratessa, mieleen tulvii aina lämpimiä ajatuksia. Luultavasti vanhemmuus toisi aivan uusia näkökantoja elämään. Todennäköisesti sitä unohtaisi omat arkiset ongelmansa, ja siirtäisi ajatukset itsestään lapseen, eli olisi vähemmän ”itsekäs”, mikä tekisi taatusti hyvää.

Uskon myös, että pienen lapsen vanhempana voisi elää itsekin lapsuuden uudelleen. Näkisi taas asiat lapsen silmin, mikä sekin tekisi varmasti hyvää tällaiselle tylsälle, keski-ikäistyvälle naiselle, jonka elämä pyörii lähinnä vain itsensä ja kumppaninsa ympärillä.

image

Äitini on loistava ruoan laittaja! Kuvassa hänen tekemäänsä makkarakeittoa, jota söimme tällä viikolla, kun kävin vanhempieni luona.

Äitiydessä olisi siis paljon hyvää. Siltikään en osaa nähdä itseäni äitinä. En osaa ajatella tilannetta, jossa vastuullani olisi kokonainen ihmiselämä. En varmasti koskaan tule kykenemään siihen. Nuorempana luulin, että vanhempana ajatukseni varmasti muuttuvat, mutta eivät ne ole muuttuneet vieläkään miksikään. Tuskin ne siis enää muuttuvatkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että joko minun on unohdettava pelkoni, tai sitten hyväksyttävä se, että minä en koskaan tule äitiyden ihmettä kokemaan. Tavallaan kuitenkin haluaisin kokea sen. Oma äitinikin on monta kertaa hehkuttanut, kuinka hienoa äitiys on. Hän haluaisi minun kokevan sen vielä joskus. Ei hän itsekään koskaan potenut vauvakuumetta, ja olisi varmasti pärjännyt ilman lapsiakin, ellei isäni olisi ehdottomasti halunnut lapsia. Silti äiti kokee meidän lasten rikastuttaneen hänen elämäänsä valtavasti.

Yhden asian tiedän varmasti. Jos onnistuisin viemään eteenpäin omalta äidiltäni saamiani hyviä kasvatusohjeita, lapseni saisi varmasti hyvät eväät elämäänsä.

Myöhästyneet onnittelut vielä kaikille äideille!

MM-95

Halusin tännekin laittaa oman muistoartikkelin aiheesta, nyt kun tuosta ikimuistoisesta tapahtumasta on 20v. kulunut, ja suomi-pelitkin alkavat taas tänään. Tässä siis oma muistoni tuosta päivästä:

Olin noihin aikoihin cheerleaderina Roosterseissa (nykyinen HAC), ja meillä oli tuolloin oma matsi. Olin siis kyseisen pelin aikaan kentän laidalla, amerikkalaisen jalkapallon ottelussa, kannustamassa joukkuettani voittoon. Sen voiton saimmekin. Kun sitten kuljin kotiin matsista, kuulin ohi kulkevien autojen tööttäilevän. Meteli oli valtava! Tuosta metelistä oivalsin, että Suomi oli voittanut MM-kilpailut! Se oli siis tuplavoitto minulle! En tosin vielä siihen aikaan ollut lätkäfani, se tapahtui myöhemmin, mutta fiilis oli silti mahtava! Olihan tuo aivan ainutlaatuinen päivä! Ensin oman ottelun voitto, ja sitten tuo lätkän MM-kulta. Harvoin on elämässä tuollaisia päiviä.

Missä olit itse kun Suomi voitti? Kerro se täällä!