SUOMEN VIISUVOITTAJASTA

En normaalisti sanoisi näin, mutta juuri nyt häpeän suomalaisuuttani. Siitä asti kun tämän vuoden euroviisuedustajamme ratkesi. Ymmärrän kyllä, että haluttiin erilainen edustaja, mutta sellaisia oli tarjolla muitakin…parempia…Ei kai huono erilaisuus auta meitä yhtään…Eivät ne ulkomailla ymmärrä edes sanoja, jotka ovat hyvät (ja joihin varmasti moni samaistuu). Ilman sanoja laulusta ei jää jäljelle mitään. Ehkä äänestäjät löysivät myös jonkinasteista yhteyttä Lordin kanssa, mutta tämä on minusta paljon huonompi. Siinäkin oli sentään jotain. Hyvä Lordimainen (parempi) kappale edustamaan olisi ollut: Angelo De Nilen ”All For Victory”, jonka voittoa toivoin. Se kuulosti aivan joltain kasariklassikolta. Kansainvälistä hittiainesta! Melkein mikä tahansa muu olisi ollut parempi kuin tämä valittu kappale. En tarkoita, että se olisi surkea, ei vain sovi euroviisuihin.

Ilmeisesti suomalaiset ovat kyllästyneet yrittämään vähänkään euroviisulta kuulostavilla kappaleilla, kun aina on menty metsään. On niin vaikea veikata, millainen on se ”oikea” euroviisu, mutta jos ei jaksa edes vaivautua miettimään asiaa tosissaan, vaan tyytyy vain johonkin, joka on radikaalisti erilainen, voisi samantien lopettaa kokonaan koko osallistumisen kilpailuihin! Kerrankin kun oli hieno finaali, ja paljon hyviä kappaleita, oikeasti hyviä, ei teennäisiä, väkisin väännettyjä. Ei mitään yliyrittämistä. Sitten valitaan sieltä huonoimmasta päästä…

Kerrohan oma mielipiteesi! Mitä mieltä olet voittajasta? Entä kuka oli suosikkisi?

PARHAAT EUROVIISUT

Tähän vuoden aikaan, kun Suomen karsintojen finaali kolkuttaa ovella, on (-uusien Suomen finalistien esittelyn lisäksi-) sopiva hetki muistella menneitä euroviisuja. Tämän vuoden kilpailijatkin ovat olleet aika hyviä (verrattuna moniin aiempiin vuosiin). Yllätyin melkoisen positiivisesti kappaleet kuultuani. Onneksi tarjonta on tälläkertaa myös monipuolista, etteivät kaikki kappaleet kuulosta siltä samalta (-muka euroviisumaiselta-) teennäiseltä puurolta. Jos vähänkään oikein osaamme edustajamme valita, ja jos vaistoni osuu vähänkään oikeaan, (mitä tosin ei kovin usein ole euroviisujen suhteen tapahtunut), finaalipaikka on varma! Sielläkin uskoisin, että pisteitä tulee ihan mukavasti. Nollille tuskin jäämme, vaikka emme voittaisikaan! Ei voittokaan ole mielestäni täysin poissuljettu ajatus (vaikka siitä ei oikein uskallakaan enää kaikkien epäonnistumisten jälkeen unelmoida)! Voittajan ennustaminen on muutenkin joka kerta aikamoista arpapeliä, niin usein se on tullut täytenä yllätyksenä! Euroviisuissa mikään ei tunnu olevan varmaa, mutta toivotaan parasta! Olisi se taas vaihteeksi meidän vuoro juhlia!

Tässä aluksi joitakin vanhoja euroviisusuosikkejani, kultaisen nuoruuteni ajalta.

On Suomessakin välillä onnistuttu…jo paljon ennen Lordia…vaikka se ei ehkä aina pisteissä niin näkynytkään…

Tämä ensimmäinen sijoittui toiseksiviimeiseksi v.1988 euroviisuissa. Pisteitä tuli peräti 3. Siitä huolimatta kappale on minusta hyvä!

Tämän seuraavan sijoitus oli: 11/21. Pisteitä: 41. Upea biisi!

Avan Edean sijoitus v.1998 oli 15/25. Pisteitä se sai 22.

Paradise Oskarin ”Da Da Dam” kuului myös aivan liian aliarvostettuihin euroviisuihin pistesaldonaan 57, sijoitus 21/25.

Pitkän harkinnan tuloksena, tässä tämän vuoden Suomen karsinnan oma top – listani (järjestys arvioimani mahdollisen menestyksen mukaan).

1. Angelo Denile-All For Victory

2. Shava-Ostarilla

3. Opera Skaala – Heart Of Light

4. Satin Sirkus-Crossroads

4. Norlan El Misionario – No Voy A llorar Por Ti

6. Järjestyshäiriö-Särkyneiden sydänten kulmilla

7. Solju-Hold Your Colours

8. Pertti Kurikan Nimipäivät-Aina mun pitää

9. Jouni Aslak-Lions and Lambs

Rannalle jääneitä helmiä…
Muistatteko vielä heidät lyöneet kilpailijat?
Ensimmäisen, eli Nylon Beatin (v.2000) voittanut oli Nina Åström kappaleellaan: ”A Little Bit” (sijoitus:18.) Hänet siis valittiin edustamaan, vaikka tarjolla oli monia parempia, kuten erityisesti tämä Naikkareiden suosikkini, joka olisi voinut vaikka voittaa koko kisan. Tuolloin vain valintasysteemi oli erilainen…täydellisen väärä…

Amadeuksen kappale taas oli suosikkini vuoden 2010 euroviisukarsinnoissa. Tuolloin edustamaan valittiin Kuunkuiskaajat kappaleella: ”Työlki ellää” (uudessa karsintasysteemissä semifinaalin 11. Ei mukana finaalissa.) Sekään ei ole huono kappale, mutta kun tarkemmin ajattelee, milloin muka suomalainen kansanmusiikki olisi kovin hyvin menestynyt? Ehkä jos esittäjä olisi ollut Värttinä…Amadeus olisi varmasti menestynyt ainakin vähän paremmin…

Viimeisin listalla oleva esitys, ei hävinnyt huonolle, sillä tuolloin (1989) voitti Anneli Saaristo kappaleella: ”La Dolce Vita”, joka oli koko kilpailun seitsemäs. Kyseinen kappale on hieno, mutta pidän ehkä enemmän tästä Tanjalotta Räikän kappaleesta, vaikka se ei ole välttämättä yhtä kansainvälinen! Kappale on muuten suosikkilauluntekijäni: Gösta Sundqwistin käsialaa.

POSITIIVISUUSHAASTEESTA

Ei mennyt minun kohdallani järin loisteliaasti se positiivisuusviikko, ainakaan kotona. Töissä olen jaksanut sentään aika hyvin yrittää, vaikka onkin ollut taas vaikeita tilanteita sielläkin. Sitkeää syöttämistä ja -juottamista, kun ei avustettavani oikein enää itsenäisesti näitä asioita tee, tai ei ainakaan nyt, kun hän on sairastellut, ja kaikki hänen voimansa ovat luonnollisesti poissa, etenkin päivisin, juuri minun työaikanani. Iltaisin hän on kuulema pirteämpi. Kovaa houkuttelua se vaatii, kun hän on ollut niin väsynyt, ja aivan ymmärrettävästi tämän seurauksena kiukuttelee usein (kaikissa arkipäivän askareissa) kuin pieni lapsi. Siitä huolimatta hänen ei voi antaa kuihtua ravinnon puutteeseen! Minä sentään pystyn vähän näkemään vaivaa asian eteen, toisin kuin hoitajat sairaaloissa, jotka eivät ehdi odottamaan suostuuko toinen ottamaan, vai ei. Siellä vastaavat tapaukset jäävätkin aika vähälle ruoalle. Sairaaloihin tulisi ehdottomasti hankkia huomattavasti lisää hoitohenkilökuntaa.Tulijoita taatusti olisi. Hoitajien palkat ovat niin pienet, että ei se voi olla mahdoton investointi. Saataisiin työttömyyttä alas, ja vanhustenhoito paremmaksi. Potentiaalisia ostajiakin tulee lisää, kun työttömyys vähenee, jolloin taas taloutemme paranisi…

Huomaan muuten nykyisin puhuvani avustettavalleni usein kuin lapselle, mutta niinhän se käy meille kaikille joskus, että taannumme takaisin lapsiksi. Sellainen on elämän kiertokulku. Ikävää vain katsella vierestä kuinka toinen heikkenee, eikä ole enää oma itsensä juuri koskaan (paitsi tosiaan iltaisin, pojan sanojen mukaan). Kyllä se itseltäkin voimia vie, kun pelkkä vesilasillisen juottaminen voi viedä tunninkin päivästä, samoin ruokailu. Jopa hampaiden pesu on yleensä kovan työn ja tuskan takana, että saa hänet suostuteltua siihen, ja että hän saa pidettyä suuta tarpeeksi auki. Enkä kerro tätä kaikkea vain valittaakseni, (kuten jotkut ovat tainneet käsittää), vaan tuodakseni julki työni haasteita, ja sitä mihin kaikkeen on hyvä valmistautua, jos tätä työtä harkitsee! Monilla kun ei ole kovin selkeää kuvaa tästä työstä! Joka tapauksessa olen ylpeä omasta jaksamisestani töissä, kaikista haasteista huolimatta. Viime viikolla oikein paransin vielä. Yritin olla joka tilanteessa mahdollisimman rauhallinen, vaikka se onkin välillä vaikeaa. (Huomioikaa, että olen jo 8v.työskennellyt hänelle, ja tunne alkaa olla kuin menisi toiseen kotiin. Tunteet purkautuvat siis HIEMAN helpommin kuin aluksi).

Kotona tuo kaikki sitten kostautuikin, kuten yleensä. Jossakin on itsekin päästävä kunnolla purkautumaan, (töissä ei kuitenkaan ihan niin voi tehdä), mutta mihinkäs muuhun se sitten johtaisi kuin riitaan. Sunnuntaina kaikki riistäytyi lopulta käsistä. Avomiehenikin on ollut niin masentunut, että hän ei oikein jaksa mitään negatiivista, mutta kuka sitä aina jaksaisi olla positiivinen ja tuntuu, että se masennustilakin tarttuu melko helposti minuun. Oltiin sitten kumpikin koko sunnuntai tosi masentuneita, vaikka riita onneksi jotenkuten selvitettiinkin. Tuli muutenkin nukuttua la-su yönä ihan älyttömän huonosti, ja sitten päivällä yritin vähän paikkailla sitä, mutta melko huonolla menestyksellä, parissa onnettoman pienessä pätkässä, joista ei juuri apua ollut. Pelkästään tuo kasaantunut unettomuus varmasti vaikutti mielialaan niin voimakkaasti.

Noniin, se siitä positiivisuushaasteesta. Tämä kirjoitus ei ainakaan ollut kovin positiivinen, pahoitteluni…Miten teidän viikkonne meni? (Siis jos joku nyt otti osaa haasteeseen).

Minua vuoden nuorempi ystäväni muuten täytti eilen 34v. Näkee että olen ajasta ihan jäljessä, koska jotenkin kokoajan ajattelin, että hän täyttää vasta 33v. Hän otti ikääntymisensä huumorilla, kuten hänen tapansa onkin. Sanoi, että vaihdevuodet lähestyvät. No onhan se tietenkin osittain tottakin. Äidilläni ne alkoivat jo aika nuorena, eli sekin on mahdollista, etenkin minulla, jos omaan hänen geeninsä. Meillähän alkoikin kuukautiset aika tarkkaan samaan aikaan, miksei sitten myös loppuisi. Olisihan siitä riesasta tavallaan mukava päästäkin eroon. Toisaalta äitini kyllä söi hormoonilääkitystä pitkään, jotta noiden tulo jatkuisi. Sehän pitää kuitenkin tutkimusten mukaan terveempänä, eli kaipa minäkin turvaudun lääkitykseen. Silloin noita kuukautisvuosia on jäljellä ihan riittävästi. Onnittelut vielä Kati!

MUISTOJA osa1

Lapsuuden kesät tuntuivat huikean hienoilta. Mökkeilyä, kesäkavereita, taivaallista hampurilaisjäätelöä, järvessä uimista, huvittelua Linnanmäen vatsanpohjaa kutkuttavissa laitteissa…Aurinko tuntui paistavan aina. Mansikatkin maistuivat jotenkin paremmilta.

Edes talvikaan ei masentanut. Kirpakat pakkaspäivät, (joita vielä lapsuudessani oli paljon) houkuttivat joka vuosi luistelemaan ja pulkkamäkeen. Myös talven ensimmäinen lumipallo tuntui käsissä mielettömän hienolta. Se tunne kun lumi oli vihdoin tarpeeksi vahvaa ja kiinteää…Joulukin tuntui vielä oikeasti joululta…

Ja tietenkin kesä- ja talvipäiviin kuuluivat olennaisesti merkkarit ja Pastirol- pastillit…OI NIITÄ AIKOJA…

Kokoan tänne kaksi valokuva-artikkelia vuosien varrelta. Ensimmäisen artikkelin kuvat ovat lapsuudestani. Seuraavaan laitan uudempia kuvia, nuoruuteni ajoilta.

image
Ristiäisissäni 1980. Kummitätini pitelee minua sylissään, kun pappi kastaa minua.

image

Minä Lepään vaunuissa.

image

Isoveljen kiusattavana maalla. ”Kutittaa, ei saa!”
Tuo oli ensimmäinen käyntini kesäpaikallamme.

image
Olen oppinut konttaamaan. Tuttu ilme…

image
Veljeni kanssa, ilmeisesti autossa istutaan…

image
Minä suunnilleen vuoden vanhana. Istunpa tyylikkäästi perhetuttumme pihalla, söpöt ensimmäiset kenkäni jalassa. Nuo olivat pitkään tallessa vanhemmillani…

image
Ensimmäinen käyntini valokuvastudiossa parivuotiaana. Jostain syystä pelkäsin tuolloin kuvausta, ja aloin itkeä. Liekö outo, (tumma) studioympäristö pelottanut? En koskaan aiemmin muista pelänneeni valokuvausta. Siksi isoveli tuli syliini rauhoittamaan minua.

image
Valokuvastudiossa edelleen vakavana. Yhä hieman pelottaa…Tämän jälkeen uskalsin jo hymyillä. Hymykuvaa en ikäväkyllä löytänyt…

image
Maalla uintireissulla. Minulla oli kaunis uimapuku. Olen tuossa muistaakseni 5v.

image
Minä maalla uuden hattuni kanssa.

image
Mummin luona kylässä perheen kanssa. Alkoi tulla myöhä, ja minua väsytti. Lopulta muistan nukahtaneeni mummin syliin. Taisin olla 6-7v.

image
Joulukuva (1986/1987?) Vas: isä, äiti, minä, mummi. Tuo minun sininen mekko oli todella kaunis.

image
Joulu 1988(?) Mummi, minä (Marjukka-nukke sylissäni) ja äiti.

image
Samana jouluna. Mummi ja äiti hienon kuusemme edustalla.

image
Minä Marjukka-nuken kanssa kuusemme edustalla.

image

Joulun viettoa -90-luvun alussa. Minä tanssin balettia ja mummi taputtaa. Äiti kaataa kahvia.

image
Kummien luona kylässä (varmaankin suunnilleen edellisen kuvan aikoihin). Minä väsähdin kesken illanvieton. (Olinkohan taas tanssinut itseni uuvuksiin?)

image
Minä ratsastan ponilla ysiluokan luokkaretkellä: Vuokatissa. Pääsin osallistumaan ratsastustunnille, joka oli silloin unelmieni täyttymys. En tosin saanut itse ponia ravaamaan, kokematon ratsastaja kun olin, mutta ohjaaja tuli auttamaan.

image
Matsi kesällä (-95/-96). ”Hyvä Roosters!”
image

image
Matsitreeniä. (-95?)

image
Lisää matsitreeniä samalta päivältä.

Tässä ensimmäinen muisto-osio. Jatkoa seuraa…

TÄYDELLINEN NAINEN

Tiedätte varmaan sen yhden muotimainoksen, jossa pariisilaisnainen esittelee tyyliään, ja toteaa lopussa: ”Ei tarvitse olla täydellinen nainen”. Minulle heräsi tuon mainoksen yhtenä päivänä nähtyäni kysymys: ”Millainen on täydellinen nainen?” Onko se sellainen, joka tekee mahtavaa ruokaa, osaa ommella, hoitaa lapset ja kodin käden käänteessä, ja on kaikin puolin käytännöllinen. Vai onko se sellainen, joka osaa kuunnella, ja ymmärtää (miestään), joka on empaattinen, herkkä, hellä ja auttavainen. Vai olisiko hän mahdollisesti rehellinen, avoin, itsevarma, älykäs, vahvat mielipiteet omaava, loistava keskustelija. Tai kenties (todennäköisesti) kaikkia näitä. (Näin ainakin monen haaveissa, mutta kuten tiedämme, todellisuus on toinen…)
image

Jos ihan tarkkoja ollaan, mielipiteitä taitaa olla yhtä monta kuin on ihmisiä. Oikeastaan ei ole olemassa vain yhtä mallia täydellisestä naisesta-edes teoriassa-, on vain eri ihmisten mielipiteitä siitä, mikä on täydellistä. Yhden täydellinen, on toiselle sen vastakohta, ja päinvastoin. Taitaa olla siis ajanhukkaa edes yrittää olla täydellinen. Parempaan kannattaa pyrkiä, mutta ei täydellisyyteen, koska sitä ei ole olemassa. Toisekseen, vaikka olisi teoreettinen kuva päässä täydellisestä naisesta, joka tilanteessa ei kuitenkaan voi olla täydellinen. Ei yksikään meistä kykene siihen. Sitä on siis turha tavoitella, siinä aiheuttaa vain ylimääräistä stressiä itselleen. Siksi vanha klisee: ”Ole oma itsesi” (niin paljon kuin olen sitä inhonnutkin), taitaa sittenkin pitää paikkansa. Jos nyt satut olemaan todella hankala ihminen, niin toivottavasti et täysin alistu luonteesi armoille, vaan kehität itseäsi, mutta aivan toiseksi ihminen ei voi muuttua. Omana itsenämme joudumme siis jokainen täällä kulkemaan. Ehkä parhaiten sen muotoili joku viisas ihminen joskus jossain (en muista kuka): ”Ole aina paras mahdollinen versio itsestäsi!” ja vaikka et ihan aina sitä olisikaan, pääasia, että sinulla on kuitenkin läheisiä, jotka rakastavat sinua sellaisena kuin olet. Me kaikki olemme sen ansainneet, olimme millaisia hyvänsä, kun kerran luoja on suonut meidän syntyäkin!

Millainen nainen on sinun mielestäsi täydellinen? Kerro se täällä!

POSITIIVISUUSVIIKKO

Me suomalaiset tapaamme melko helposti valittaa kaikesta, ainakin näin talvella, kun on kylmää ja pimeää, mikä luonnollisesti vaikuttaa mielialaan. Pimeimpänä aikana emme näe aurinkoa juuri lainkaan, ei ihme että ottaa päähän…

Nyt päätinkin pistää täksi viikoksi pystyyn positiivisuushaasteen, jonka ideana on yrittää olla koko viikko valittamatta, ja sen sijaan koittaa nähdä niitä hyviä asioita elämässään, sekä olla kiitollinen niistä. Täydellinen onnistuminen ei ole päätavoite, (varmaankin sitä aina jostain harmistuu, edes vähän). Kunhan yrittää kiinnittää enemmän huomiota hyviin asioihin, ja vähemmän niihin huonoihin. Muistaa siis hyvän asennoitumisen asioihin, (vaikka joku asia harmittaisikin).

Tässäpä haastetta kerrakseen, jopa itsellenikin. On ollut ihan liian usein (etenkin univeloissa) niitä päiviä, jolloin kaikki pienetkin asiat ottaa päähän. Se vie paljon energiaa, kun sen energian voisi suunnata toisaalle. Ehkä tällaisella tietoisella valinnalla voi vaikuttaa omaan maailmankuvaansa. Helppoa tästä ei todellakaan tule, mutta lupaan yrittää täysillä! Lähtekää kaikki mukaan, niin saadaan jokainen lisää valoa elämään, (ennenkuin se oikea kevään valo tulee, joka onneksi tapahtuu pian)!

HETKIÄ NAISEN ELÄMÄSTÄ/MOMENTS OF WOMAN’S LIFE

La 7.2. 2015. Herään varhain, paljon ennen kellon soittoa. Katson ulos ikkunasta lumiseen, valoisaan talvi-ilmaan. Maailma on herännyt jälleen uuteen aamuun, lauantai-aamuun. Ilmassa on kihelmöivää jännitystä. Tätä päivää olen odottanut, kuin pieni lapsi, tähän olen panostanut viime kuukaudet. Ehkä joidenkin mielestä hassua, aikuiset naiset pukeutuvat rooliasuihin kuin lapset juhlissa tapaavat tehdä, ja sitten menevät lavalle heilumaan. Näin varmaan ainakin mieheni ajattelee, ja luultavasti moni muukin mies. Minusta on silti hienoa, että vielä näin aikuisenakin on mitä odottaa, ja mistä todella nauttii. Ei sen pitäisi olla vain lasten etuoikeus. Aikuistenkin täytyy voida pitää hauskaa. Aikuiset todella tarvitsevat joskus irtiottoja arjesta, ja heittäytymistä johonkin toiseen maailmaan…

Teen poikkeuksen arkirutiinissani, ja keitän kahvin sijaan teetä. Kofeiiniherkkänä ihmisenä en uskalla juoda kahvia näin jännittävänä päivänä. Tarvitsen kuitenkin jotain piristystä, joten tee saa kelvata! Samalla syön kunnon aamupalan: ruis-puolukkapikapuuron, keitetyn munan, mandariinin ja aamukeksin. Harvoin syön aamulla näin hyvin, mutta nyt tarvitsen energiaa. Tiedän myös etten näytöspaikalla ehdi kuitenkaan syömään kovin paljon, vaikka otankin vähän evästä mukaan. Aamupalan jälkeen alkaa nutturanlaitto-/meikkausoperaatio. Tuntuu oudolta tehdä pitkästä aikaa kunnon meikki, kun en enää normaalisti paljon meikkaile. Nyt teen silmistä todella intensiiviset, ja huulista kauniin kirkkaan punaiset (sävy on ihana, paras värini ikinä.) Viimeistelen meikkini sitten paikan päällä.

image

Juuri kun olen pukemassa uutta (ihanan pehmeää) takkia päälleni, ja vetämässä kenkiä jalkaani, mieheni keksii minulle uuden, mielestään paremman reitin näytöspaikalle, ja alkaa neuvomaan sitä. Olen jo suunnitellut reittini valmiiksi, ja pelkään suunnitelman muutoksen hidastavan liikaa, mutta valitsen silti uuden reitin, sillä mieheni vakuuttaa minut siitä, että se on kätevämpi. Lähden siis matkaan.
image

Vaihtobussini lähtee päättäriltä vasta 11.31. Matkaa toiseen päähän on sen verran, että saavun perille Malmitalolle kaksi minuuttia myöhässä. Onneksi kukaan ei kiinnitä myöhästymiseeni mitään erityistä huomiota, ja perässäni ovelle saapuu vielä yksi seuramme, läheiseksi tullut tyttö. Meistä kumpikaan ei ole mukana ensimmäisissä tansseissa, joten pieni myöhästymisemme ei ole haitaksi. Viemme ohjeiden mukaan kaikki muut, paitsi esiintymisvaatteet yläkerran pukuhuoneeseen, ja palaamme takaisin alas, josta seuraamme televisioruudusta näytöksen kulkua. Tämän avulla on helppo tietää, milloin oma vuoro lähestyy. Television vieressä on vielä lappu, jossa lukee jokainen ohjelma järjestyksessä. Jostain kuuluu kaunista swing-musiikkia. Hetken kuunneltuani tajuan sen tulevan viereisestä pikkusasalista. Siellä on ilmeisesti bigband-harjoitukset.

image

Pian koittaakin jo oma lavallemenovuoroni Valkean linnun merkeissä. Ensimmäisessä läpimenossa katsotaan etenkin valaistus kuntoon, mutta vedetään myös koko ohjelma samalla läpi. Tätä ohjelmaa on tahkottu jo melkein neljä vuotta, mutta silti kättelyssä tapahtuu yhä virheitä, lähinnä siksi, että ympärimeno kättelyjonossa kuudennen kanssa meinaa usein unohtua. Muuten ohjelma sujuu aika hyvin, paitsi että lopussa, joutsenkuvion muodostuksessa on pientä säätöä paikkojen kanssa. Ohjaajamme tarkastaa kuvion oikeellisuuden lavan edestä, ohjaamalla meitä oikeille paikoille. Taustallamme pyörii video Sun Lahdesta, eli kyseinen ohjelma kenttänäytöksessä -13, tuhannen voimistelijan voimin. Valkean linnun jälkeen valmistaudun ”Vapaa”-ohjelmaan, ja puen sinisen asun ylleni.
Tämän ohjelman sisäänmenoaskeleet tuottavat osalle meistä hieman vaikeuksia. Minulle itselleni vaikeinta on muistaa lopussa ottaa tarpeeksi tilaa itselleni (isot askeleet vasemmalle) niin, että mahdun tekemään loppuaskeleet, enkä mene päin vierustoveriani.
image

Ensimmäisen läpimenon jälkeen pidetään pieni tauko. Tarja viimeistelee meikkini, josta tulee todella kaunis. Sitten alan syömään eväitäni (banaania ja aamukeksiä). Kesken keksin syönnin käytävältä kuuluu huuto: ”Valkean linnun paikat katotaan”. Tungen nopeasti loput keksistä suuhuni, ja juoksen alakertaan, lavan taakse, jossa melkein kaikki muut jo ovatkin. Menemme ohjelman kokonaan läpi, ja säädämme vielä kerran jättimäisen joutsenen muodostuspaikkoja, jotta joutsen ei näytä pelkältä kasalta, vaan oikealta lentoon lähtevältä linnulta.

Saan lopulta syötyä evääni, jonka jälkeen vuorossa on varsinainen kenraali, ja tämän jälkeen vielä tunnin tauko ennen esitystä. Käymme sen aikana vielä kerran ”Vapaa”-ohjelman paikat läpi, sillä siinäkin on yhä pientä säätöä. Sitten ei kun esiintymiseen valmistautumaan. Käyn vielä kahvilassa syömässä korvapuustin, kun pieni nälkä edelleen vaivaa. Kohta tämän jälkeen näytös alkaa. Katselen ensimmäisiä ohjelmia yläkerran televisiosta, ja valmistaudun henkisesti omaan koitokseen.

Kaikki on ohi nopeasti. Kaikki se vaivannäkö, kaikki se harjoittelu, ja kaikki jännitys (joka tosin ei yllä läheskään edellisen näytöksen mittoihin) kiteytyy yhteen ohikiitävään tuntiin. Tulee tunne: ”Tässäkö tämä jo oli”. Juuri kun pääsin vauhtiin, juuri kun aloin nauttia lavallaolosta, silloin kaikki oli ohi. Siitä huolimatta, tämäkin kokemus jää muistoihin elämään.

Tässä Helsingin naisvoimistelijoiden ohjelma, jonka he esittivät näytöksessämme. (Kyseinen video ei ole näytöksestä).

Tässä pari musiikkinäytettä ohjelmastamme. Ensimmäinen on ohjelmasta: ”Vapaa”, toinen ohjelmasta: ”Tahdon elää”.


***************************************

I wake up in the morning and I watch out of the window to the snowy, lightly weather. This is the day I’ve been waited. This is my showtime! Someone might think that it’s funny. We dress up our roledresses like children, and go to stage. I think atleast my man is thinking that way, but my mind adults need allso to have fun. It shouldn’t be only childrens preference…

I make tee instead of coffee, so I will be not too nervous (because of caffeine), but I need some Zest anyway. With tee I eat a healthy breakfast: ryeporridge, morningcookies, mandarin and a cooked egg. After breakfast I make my hair to bun and do my make up, whitch I will finish before the show.

When I’m leaving at home, my man is suggestin me some other way, I was planned. I’m affraid I gonna be laite, but I use that way ’cause my man promises it’s the easiest way.

Any how, I am laite…two minutes. Luckily anyone doesn’t seem to be notising that and at door, behind my back, is stading my teammate. Together we leave our backs at up stears, in the dressingroom, except showdresses, whitch we leave at downstears, near by the stage. Both floors is a tv, where you can watch the show and follow when our own turn is coming by. In font of the tv is a label where you can see the showprogram. At the next small hall I can hear beautifull swing-music. Some bigband is obviously training there.

Soon it’s my turn go to the stage like ”swan”, but it’s not swan lake, it’s: ”White bird”. At first pass they are fixing lights, but in the same time we check our places. Our pacesetter is placeing us, so that the birdfigure at the end is looking like the real bird. At the background is turning the Sun Lahti- video: ”White bird” with a thousand gymnasticks. After the ”White bird” I’ll get ready to the ”Free”-program and put the blue dress on. The hardest thing is to remember take space at the end, so that I’m not going to collide to my mate.

After first pass, we have a little brake. Tarja is finishing my make up, whitch will accent my feature lovely. After that I start to eat my packed lunch. I am tasting my cookie, when I hear a call at the corridor: ”White birds places will be checked.” I eat my cookie very fast and run to the stage. We’ll pass the whole show and check the big birdfigure places again.

I finally can eat my lunch. After that we have a finall dress rehearsal and after that one hour brake before the show. We check ”Free” program places once again, ’cause some of us wanted that. Then I go to cafe and eat a cinnamon bun and after that I’ll get ready to my own dances.

This one hour lasting show is over right after when I started to enjoy being on stage. My second and last dance is ending just when I thought I could continue another hour. We thank the audience and leave. I am searching my friends but I don’t see them. They are probably left right away. I know my second friend gonna travel away from here in the evening. I am quite empty, but happy. I got a long lasting memory!