”MATKAAN MUUTTOHAUKKA KÄY”

Laulajalegenda: Riki Sorsa lähti hiljattain -muuttohaukan lailla-viimeiselle matkalleen, ja lensi pois luotamme. Kun luin uutisen metrossa työmatkalla, minut valtasi suuri järkytys. Eihän hän voi lähteä. Hän on ollut niin merkittävä osa paitsi musiikkimaailmaa, myös omaa lapsuuttani. Riki Sorsa oli lapsuuteni ja nuoruuteni ikoni. Häntä olen kuunnellut radiosta lähes koko ikäni. Hän oli myös yksi sympaattisimmista tietämistäni julkisuuden henkilöistä. Melkein siinä kyynelkin vierähti poskelle, mutta onneksi sain kuitenkin koottua itseni, etteivät muut metrossa sitä huomanneet. Melko harvoin reagoin noin voimakkaasti julkisuuden henkilön poistuessa, eikä Riki Sorsa edes ole ollut mikään suuri suosikkini (vaikka vanhemmiten olen alkanut muutamista kappaleista ihan oikeasti pitääkin). Kuitenkin hän on aina herättänyt lämpimiä tunteita. Hänestä tulee heti mieleen 80-90-luku ja onnellinen lapsuusaika, sekä hänen hymyilevät kasvonsa ja energiset lavaesiintymisensä. Mieleen tulee myös iloinen euroviisu: ”Reggae Ok”, vuodelta 1981, jolloin täytin vuoden. Noihin aikoihin opettelin kävelemään…kenties otin ensiaskeleitani juuri silloinkin, kun hän astui lavalle…

Tutun ihmisen kuollessa, mieleen tulee helposti myös oma kuolevaisuus, kun muistaa taas miten hauras elämä on. Miten nopeasti kaikki ympärilläsi voikaan olla poissa. Pienen hetken olet nuori ja kukoistat, lopulta voimasi ehtyvät, eikä sinusta jää jäljelle muuta kuin muistot. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tietoisemmaksi tulen siitä, että jokainen päivä on askel kohti tuota väistämätöntä päivää. Jokainen ohikiitävä hetki vie minut lähemmäs…Kun legenda kuolee, muistaa, että me kaikki olemme lopulta vain ihmisiä, eikä kukaan ole kuolematon, eivät legendatkaan…
Muuttohaukka ei laula enää…Lepää rauhassa Riki Sorsa!


Tuosta ”Joki” biisistä mieleeni tulee nykyisin mökkipaikkakuntani kaunis entinen tanssipaikka nimeltä: ”Virran silta”.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s