Kävin eilen pankissa. Tiedätte varmasti tunteen, kun asut sisään, otat vuoronumeron, katsahdat numeroa, vertaat sitä taululla näkyvään numeroon, ja tekisi mieli huutaa kuin pikkulapsena, koska jono tuntuu loputtoman pitkältä. Kaikista muistakin jonottajista tuntui taatusti aivan samalta. Eräs mies pankissa minua säälitti erityisesti. Tämä joutui ottamaan uuden vuoronumeron, kun ei ollut ehtinyt ajoissa paikalle oman vuoronsa koittaessa. Hänen jonotuksensa alkoi kokonaan alusta uudelleen. En tiedä mitä itse olisin vastaavassa tilanteessa tehnyt. Tietenkin minun tuurillani kassavirkailijatkin alkoivat yksitellen poistua jonnekin juuri, kun oma vuoroni lähestyi. Tällaisessa muuten nopeassa tietoliikenneyhteiskunnassa on melko erikoista, että palvelu ei ole nopeaa. Pankeissa tietenkin ajatellaan, että kaikki hoitavat pankkiasiansa verkkopankissa, jonka takia pankkipalveluita on vähennetty paljon, mutta talletuksia ei voi tehdä verkkopankissa, ainakaan vielä, eikä iäkkäillä ole tietokoneita…
Meidät opetetaan lapsesta asti olemaan hiljaa ja nielemään kiukkumme. Ei ole sopivaa alkaa huutaa kassajonossa, tai täydessä bussissa. Tätä ohjetta olen pyrkinyt itsekin noudattamaan, mutta olen alkanut ajattelemaan, että jos on aina hiljaa ja myötäilee, ei elämästä silloinkaan kovin nautittavaa tule. Ties kuinka monta raakaa tai sitkeää pihviä sinulle tullaan ravintolassa tarjoilemaan, ja mukavaksi suunnittelemasi ilta on pilalla. Ties milllaista muuta huonoa kohtelua joudut kestämään (kuten itse olen joutunut). Minun ainakin tekisi toisinaan mieli kiukutella, ja sanoa suorat sanat. Sanoa että tuollainen odotuttaminen ei ole reilua, ja että minulla on parempaakin tekemistä kuin jonottaa koko ilta pankissa, sillä mikään ei muutu, jos emme koskaan anna kritiikkiä mistään. Firmatkaan eivät taatusti palkkaa henkilökuntaa, jos emme osoita tyytymättömyyttä huonoa palvelua kohtaan. Kyllä meidän suomalaisten täytyy oppia mieltäkin osoittamaan, eikä ainoastaan olla hiljaa ja tyytyväisiä kaikkeen! Emmehän me muuten kohta saa enää päättää mistään itse, vaan kaikki päätetään meidän puolesta!
Olen ehkä noussut iän karttuessa uudenlaiseen kapinaan. Se ei ole enää mitään teiniangstia, vaan kypsempää itsensä lisäksi koko yhteiskunnan etua ajattelevaa käytöstä.
Olen kuitenkin itsekin useasti niellyt ravintolassa raakaa pihviä mukisematta, ja ollut hiljaa silloin kun ei olisi pitänyt. Helposti käy kuitenkin niin, että toinen loukkaantuu, vaikka yrität antaa asiallista palautetta, niinkuin kerran kaupan kassajonossa, kun ihmettelin henkilökunnan vähyyttä. Kassa vaikutti loukkaantuneelta, vaikka enhän minä häntä syyttänyt, koska eihän se kassan vika ole, vaan yhteiskunnan, jossa olisi nykyään niin paljon korjattavaa, että en edes tiedä mistä pitäisi aloittaa. No olen sitten ollut useasti hiljaa, kun ei sitä haluaisi pahoittaa toisten mieltäkään, mutta joskus tekee hyvää edes vähän avautua, siis asiallisesti tietenkin.
Tuli tässä mieleen yksi kouluaikainen tapaus, ylä-asteella. Yhtenä päivänä luokkani pojat keksivät varmaan mielestään nerokkaan kommentin heittää minulle, kun kuljin käytävällä heidän ohitseen. ”Onks rinnat jääny himaan?”, he kysyivät. Olisi pitänyt esittää vastakysymys: ”Onks munat jääny himaan?” Onneksi olen pohjimmiltani vahva, eikä se satuttanut kovin pahasti edes silloin, muuten herkässä iässä. Joku toinen tyttö olisi voinut saada elinikäiset traumat, ja lähteä silikonileikkaukseen jossakin vaiheessa muistaessaan ne sanat. Onneksi minä en ollut se tyttö. Nykyään olen ainoastaan kiitollinen pienehköistä rinnoistani, sillä tanssin harrastajalle se on paljon parempi vaihtoehto.Teidän poikien tulisi kuitenkin miettiä mitä sanotte tytöille. Voitte aiheuttaa jollekin todella pahat itsetunto ongelmat tuollaisilla kommenteilla.
Joskus hiljaisuus kuitenkin kannattaa, kuten alla olevan linkkiartikkelin luettuaan voi todeta.
http://www.lily.fi/blogit/kaikki-mita-rakastin/say-what-you-want
Tanssitytön blogi 